23. syyskuuta 2018

Piccalilli - brittipikkelsien aatelia

Viehättävästi nimetty piccalilli on yksi brittiläisen keittiön herkullisista luomuksista. Tämän kipakan, mutta samalla lempeästi lämmittävän säilykkeen vaikutteet sekä tykötarpeet tulevat siirtomaa-ajan Intiasta. Samoihin aikoihin samoilla huudeilla britit keksivät myös sekoittaa malarialääkkeenä käytettyä kiniinipitoista juomaa tiukkaan viinaan, mutta se onkin jo toinen juttu.

Mutta takaisin piccalilliin, joka on käytännössä mausteiseen etikkakastikkeeseen säilöttyjä vihanneksia. Sitä on perinteisesti nautitu kylmien leikkeleiden ja juustojen sekä liha- tai kalaruokien lisukkeena.

Valmistin piccalillia ensimmäistä kertaa itse BBC:n reseptiä mukaillen. Kukkakaalin tosin vaihdoin romanescoon, koska en vaan voinut olla ostamatta tuota syyskuun kuulaassa valossa toripöydällä suloisen vihreänä hohtavaa kaunotarta. Siiderietikan sijasta käytin omenaviinietikkaa.

Mitään pikaruokaa piccalilli ei ole, sillä mahtipikkelsi vaatii muutaman kuukauden muhituksen purkissa, että etikka ja mausteet ehtivät sulautua pehmeän harmoniseksi kokonaisuudeksi. Koemaistoin purkeista ylijäänyttä piccalilli-aihiota ja sekin oli ihan syötävää, joskin tavattoman etikkaista tavaraa. Palaan siis piccalillihommiin seuraavan kerran tuossa joulun tienoilla.
Tarvitset:
500 g romanescoa
2 sipulia
100 g vihreitä papuja
2 valkosipulinkynttä
7 dl mallasetikkaa
2 rkl korianterin siemeniä
ripauksen suolaa
200 g sokeria
3 rkl sinappijauhetta
3 rkl vehnäjauhoja
2 rkl inkivääriä
1 rkl kurkumaa
½ dl omenaviinietikkaa

Tee näin:
Pilko romanescon kukinnot suupaloiksi. Kuori sipuli ja leikkaa se kuutioiksi. Pilko pavut parin sentin pätkiksi. Kuori valkosipulinkynnet ja leikkaa ne rouheaksi silpuksi.

Laita mallasetikka, korianterin siemenet ja suola isoon kattilaan. Kiehauta seos ja lisää joukkoon romanescot ja sipulit. Anna kiehua viitisen minuuttia.

Lisää pavut, valkosipulit ja sokeri kattilaan. Anna kiehua, kunnes sokeri on sulanut.

Laita ison kulhon päälle siivilä ja kaada kattilan sisältö siivilään.

Sekoita sinappijauhe, jauhot, inkivääri ja kurkuma pienessä kulhossa. Lisää joukkoon omenaviinietikka ja sekoita tasaiseksi.

Palauta etikkaliemi kattilaan ja anna sen kiehahtaa. Vispaa joukkoon sinappi-jauho-mausteseos ja sekoita tasaiseksi. Anna kastikkeen paksuuntua miedolla lämmöllä noin 10 minuutin ajan. Maista ja lisää suolaa tarvittaessa.

Kippaa siivilässä olevat kasvikset kastikkeen joukkoon. Sekoita hyvin ja lusikoi seos steriloituihin purkkeihin. Sterilointiohjeita löydät esimerkiksi Marttojen sivuilta.

Laita jäähtyneet purkit jääkaappiin ja anna piccalillin ässehtiä kolme kuukautta.

3 kommenttia:

moshrabbi121 kirjoitti...

Oh my goodness! an amazing article dude. Thanks Nevertheless I'm experiencing issue with ur rss . Don’t know why Unable to subscribe to it. Is there anybody getting an identical rss problem? Anybody who knows kindly respond. Thnkx bovada casino

Jaana kirjoitti...

Try to get the RSS feed from this address http://feeds.feedburner.com/Kulinaarimuruja

nikkolayebba kirjoitti...

Youre so cool! I dont suppose Ive learn anything like this before. So nice to search out any person with some authentic ideas on this subject. realy thanks for starting this up. this website is one thing that is wanted on the internet, someone with a little originality. useful job for bringing something new to the web! slots for real money

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...