21. tammikuuta 2017

Kolmen tunnin makkarakastike

Olen fanittanut Mysi Lahtista niin kauan kuin jaksan muistaa. Ruokaidolini Hesarin Kuukausiliitteeseen kirjoittamat jutut olivat jo silloin aikoinaan lempparilukemistani sekä reseptien että niiden rinnalla saumattomasti soljuvan tarinoinnin ansiosta. Hänen erinomaisen viihdyttävän Intohimot hellallani-keittokirjansa ohjeilla olen jo kauan valmistanut lukuisia perinteikkäitä ruokia pääsiäislampaasta kaalikääryleisiin.

Tuossa kirjassa olevaa makkarakastikkeen ohjetta en ole kuitenkaan ikinä kokeillut, koska sen tykötarvelistalle kirjattu margariini on hämmentänyt minua. Kastikkeeseen tulee hulppeat 200 grammaa rasvaa, josta 150 grammaa on voita ja 50 grammaa margariinia. "Sitä, miksi soosia ei tehdä pelkästään voihin, en osaa selittää, koska en aikoinaan tullut kysyneeksi äidiltä", kertoo Mysi kirjassaan.

Kun näin saman reseptin HS Kirjoilta arvostelukappaleena saamassani tuoreessa Mysi kokkaa ja kertoo-opuksessa, niin äimistyin isosti: makkarasoosiin Hilkka-rouvan tapaan ei enää ohjeistettukaan käyttämään margariinia, vaan "ainoastaan" 150 grammaa voita! Heti kokeiluun!
Annoskokoa kuitenkin pienensin ja työstin makkarakastiketta vain puolikkaan satsin. Ja tästä tuli sanaakaan valehtelematta parasta makkarasoossia, mitä olen konsaan tehnyt. Kolmen tunnin kypsyttely todella kannattaa, sillä tuossa ajassa kastike muhii intensiivisen makuiseksi ja ihanan kiiltäväksi.

Mysi kokkaa ja kertoo-kirjaan tykästyin myös, koska siitä löytyy ilahduttavan paljon uutta mysimäistä jutunjuurta, vaikka suuri osa resepteistä on aiemminkin julkaistuja. Sanat ovat minulle keitto- ja ruokakirjoissa paljon kuvia tärkeämpiä, joten senkin vuoksi ihastuin tähän kokonaan kuvattomaan teokseen kovasti.

Yhden virheen Mysi kokkaa ja kertoo-kirjasta löysin. Sivulta 201 alkava suomalaisen lihaliemen ohje loppuu nimittäin kesken. Siitä on kirjassa noin neljäsosa eli joidenkin ainesten käsittelyohjeet sekä tiedot ainesten kattilaanlaittojärjestyksestä ja liemen keittoajasta puuttuvat. Onneksi lihaliemen resepti löytyy myös Intohimot hellallani-teoksen sivuilta 16-17.
Onks 75 grammaa voita paljon vai vähän?
Tarvitset:
1 l lihalientä
75 g voita
1 dl vehnäjauhoja
valkopippuria
1½ dl kermaa
lenkkimakkaraa (käytin Korpelan savulenkkiä)

Tee näin:
Kuumenna lihaliemi kiehuvaksi.

Sulata voi valurautaisessa padassa ja anna sen kuohahtaa.

Sekoita lastalla kolme neljäsosaa vehnäjauhoista rasvan joukkoon. Kypsennä koko ajan sekoittaen, kunnes tahna on tasaista ja alkaa rusehtaa.

Lisää loput jauhot pataan ja vaihda lasta vispilään. Kypsennä jauhot "niin tummiksi kuin hermot antavat myöten".

Kun hermot alkavat pettää, lisää pataan valkopippuri ja sekoita nopeasti. Kaada lihaliemi pataan ja vispaa tasaiseksi. Lisää pataan vielä desi kermaa.

Anna soossin kiehua reippaasti vartin verran ja käännä lämpö pienemmälle. Kypsennä kastiketta kannen alla miedolla lämmöllä vähintään kolme tuntia. Sekoita silloin tällöin.

Viipaloi lenkki ja paista makkaraviipaleet vähässä voissa pannulla molemmin puolin kauniin ruskeiksi.

Lisää makkarat ja loput kermasta pataan. Anna kastikkeen kiehahtaa ja tarjoa se esimerkiksi pottumuusin ja porkkanaraasteen kera.

8 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minun kirjani odottaa kaupassa noutamista, en voinut vastustaa kirjaa, enkä kyllä kauheasti yrittänytkään! :D

Jaana kirjoitti...

Otan tosi harvoin vastaan tarjottuja keitto- tai ruokakirjojen arvostelukappaleita (koska tilan ja kiinnostuksen puute), mutta tämän Mysi Lahtisen uuden teoksen edessä en tosiaan epäröinyt :-)

Se on kyllä mukava kirja. Ja varsin sieväkin!

Anonyymi kirjoitti...

Moikka!
Haluaisin tehdä tätä viikonloppuna, teen ruokaa ainakin 4 henkilölle, tuplaanko määrät? :) Vai onko jotkut tietyt mittasuhteet, kun kerroit, että tämän reseptin olet itse pienentänyt :)

Jaana kirjoitti...

Ano, tuplaa. Tuossa minun ohjeessani on puolikkaan annoksen verran tykötarpeita. Lenkkimakkaraa voit laittaa oman maun mukaan, itse taisin viipaloida tuohon satsiin noin puolet 400 gramman pätkästä savulenkkiä. Maukasta viikonloppua!

Unknown kirjoitti...

Tuo Intohimot Hellallani on paras keittokirja ever. Lainasin sen aina koko kesäksi niin kauan kun mökkikunnassani oli kirjasto, harmi että palautin sen viimeisenä syksynä... Tuo makkarakastike on kyllä niin jumalaista. Yrityksistäni huolimatta en tuota kirjaa mistään ole löytänyt (kustantajalta loppu), joten jos saan nöyrästi pyytää, tee joskus sitä aurapossua, ja linkkaa resepti :)sitä kun tein vain kerran/pari (kun taloudessa ei juuri possua syödä kuin Jouluna). Jos joku tietää mistä ko. kirjan voi lunastaa, saa vinkata :)

Jaana kirjoitti...

Anne, oletko kokeillut kirjan etsimistä divareista (sekä netti- että kivijalka-), niistä voisi hyvällä tsägällä löytyä? Esim. tällä nettiantikvariaattilistalla on hyviä linkkivinkkejä.

Pitäpäs tsekata tuo possuohje, en ole sitä nimittäin koskaan vielä tehnyt.

Makkarakastiketta alkoi taas tehdä mieli...

Otso L kirjoitti...

Olipa hienoa törmätä reseptiin joka on erittäin perinteinen. Mulla mummo ruskistaa pari tuntia jauhoja levy ykkösellä/kakkosella ja sitten vielä hauduttelee kastiketta. Ehdottomasti ei ole kiireisen ruokaa ruskeakastike.

Jaana kirjoitti...

Otso L, ruskea kastike vaatii aikaa ja hermoja :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...