27. joulukuuta 2016

10 vuotta Kulinaarimuruja

Tämä blogi täyttää tällä päivämäärällä pyöreitä vuosia. Näihin aikoihin olen muistellut mennyttä vuotta kolmen, neljän ja viiden ikäisenä sekä työstänyt hieman laajempia katsauksia kuusi- ja seitsemänvuotiaana. Kahdeksan vanhana kipuilin motivaatio-ongelmieni kanssa, jotka eivät ole kyllä vieläkään täysin hellittäneet.

Kymmenessä vuodessa niin maailma, minä kuin blogikin olemme muuttuneet. Ainoa asia joka on säilynyt ennallaan, on ruokabloggaukseni amatöörimäisuus. En ylläpidä blogia työkseni, vaan päiväduuni ja kuukausipalkka mahdollistavat tämän rakkaan harrastukseni, jonka kustannukset tahtovat välillä vähän karata käsistä.
Saattaa sisältää pähkinää ja jäämiä steariinista.
Viimeisen parin vuoden ajan bloggausinto on tosiaan ollut välillä todella pahasti hukassa työkiireiden ja niistä kumpuavan voimattomuuden tunteen vuoksi. Kuitenkin kuluneen syksyn aikana olen kaikenlaatuista kirjoitusmotivaatiota kehrätessäni kerännyt puhdetöinä myös listausta ravintoloista, joissa olen käynyt ja reissuista, joita olen tehnyt.

Samalla olen "purkanut" esihistoriallisia ravintolavisiittieni maratonpostauksia ja julkaissut niistä säilyttämisen arvoisia osia omina postauksinaan. Ravintolat ja reissut -listan viimeistely on venynyt enemmän kuin alun perin oli aikomus, mutta ajattelin nyt juhlapäivän kunniaksi julkaista sen ja täydennellä siellä olevia puutteita pikku hiljaa.

Lista löytyy blogin navipalkista reseptien ja ruokahaastehistorian välistä. Ravintolat Helsingissä-otsikon alle on kerätty postauksia helsinkiläisistä ravintoloista. Ne ovat ravintolan nimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä. Jos samasta paikasta sattuu olemaan useampi kuin yksi postaus, on tuorein ylimmäisenä. Jokaisen vierailun ajankohta on suluissa postauslinkin jälkeen.

Tapahtumat Helsingissä-otsikon alla ovat yksittäistä ravintolavierailua "laajemmat" postaukset. Ne ovat käänteisessä kronologisessa järjestyksessä eli tuorein on ylinnä. Sponsoroidut tapahtumat-otsikon alle listatuissa postauksissa on ihan sama idea, mutta ne on koottu omaksi kokonaisuudekseen, koska niitä en ole maksanut omista rahoistani.
Ravintolat muualla Suomessa- sekä Ravintolat ulkomailla-otsikoiden alle kerätyt postaukset kertovat muista kuin helsinkiläisistä kuppiloista. Aakkostus on tehty kaupunkien nimien mukaan ja niiden alla ovat niin ikään aakkosjärjestyksessä kunkin kaupungin ravintolat. Kotimaan reissukoosteet- ja Ulkomaiden reissukoosteet-otsikot kattavat matkoilla koetut ruokaa tai juomaa liippaavat aktiviteetit. Kohteet ovat aakkosjärjestyksessä ja kunkin alla on kuvattu retkipaikkoja tarkemmin. Jos samassa pitäjässä on tullut käytyä useamman kerran, on eri ajankohdat merkitty postauslinkin perässä oleviin sulkuihin.

Näillä eväillä suuntaan blogini kanssa kohti seuraavaa vuosikymmentä ja sen yli, enkä aio edelleenkään sortua itseaiheutettuun päivitysstressiin.

6 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

No on siinä ollut listaamista! Paljon onnea ja pitkää ikää Kulinaarimurulalle.

Jaana kirjoitti...

Kiitos! Kyllä noiden listojen parissa on vierähtänyt ilta jos toinenkin. Silti ne ovat edelleen ns. work in progress.

sauvajyvänen kirjoitti...

Onnea 10-vuotiaalle! Tämä blogi on ollut yksi lempiblogeistani minun blogienseuraamisiän ihan alusta asti. Ja harvinainen siinä mielessä että säilynyt sellaisena koko ajan! Säilymiseen vaikuttaa varmasti juurikin se "amatöörimaisuus" ja harrastuspohjalta kirjoittaminen. Rakkaus harrastukseen näkyy, mutta kuten tiedetään, työhön välillä kyllästyy/se kyllästyttää/väsyttää/vie voimat. Täällä kipuillaan vähän samojen asioiden kanssa, minäkin päätin olla stressamatta päivittämättömyydestä.

Lisään vielä, että tästä blogista on peräisin meidän perheen säännöllisesti käytettyjä ruokareseptejä enemmän kuin mistään muusta blogista. Se on hieno saavutus minusta, arvostan!

Rosmariini kirjoitti...

"Kohti seuraavaa vuosikymmentä ja sen yli" suuntaaminen kuulostaa oikein hyvältä. Kiitos kymmenestä vuodesta!

Tuplaespresso kirjoitti...

Onnea kymmenvuotiaalle Kulinaarimurulalle!

Toivottavasti motivaatio-ongelmat hellittävät. Mitä me muuten sitten tehdään jos ei ole Kulinaarimurulaa?!...

Jaana kirjoitti...

Sauvajyvänen, suuret kiitokset kauniista sanoistasi, ne lämmittävät kymmenvuotiaan mieltä kovasti <3

Rosmis, kiitos itsellenne! Tämän blogin perustaminen oli hyvin pitkälti teidän syytänne/ansiotanne/[valitse joku muu termi].

Tuplaespresso, kiitän ja niiaan. En minä niin helpolla luovuta ;-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...