25. joulukuuta 2016

Troolari Huovarin vihreät silakat

Törmäsin tähän tillisilakoiden reseptiin kaverini Facebook-kommenttiketjussa. Siitä selvisi, että ohje on peräisin troolarilta nimeltä Huovari. Kyseisen kalastusaluksen miehistön ylläpitämä blogikin on kiintoisaa luettavaa.

Olin ensin hiukan epäileväinen kastikkeeseen tulevien tykötarpeiden suhteen: miksi pitää olla sekä majoa, kermaviiliä että ranskankermaa? Mutta huoleni oli turha, sillä ohjeistetuilla mittasuhteilla soossin koostumuksesta tuli just sopivaa

Troolarin porukan käyttämä sinappi oli Dijonista. Minä taasen maustoin kastikkeen oman jouluisen sinappitehtaani tuotoksella ja hyvin toimi sekin.
Kauniin vihreät silakat maistuivat ihanilta niin normiruisleivän kuin saaristolaislimpun kanssa. Aivan erityisen hyvän parin ne muodostivat Gastro Cafe Kallion valmistaman eksölentin tyrnimallasleivän kanssa.

Tarvitset:
500 g silakkafileitä

Etikkaliemeen tarvitset:
5 dl vettä
1 dl väkiviinaetikkaa
1 rkl merisuolaa

Kastikkeeseen tarvitset:
1 dl majoneesia
1 dl kermaviiliä
½ dl ranskankermaa
½ rkl sinappia
1 rkl valkoviinietikkaa
valkosipulinkynnen
50 g tilliä

Tee näin:
Poista silakkafileistä nahka.

Sekoita kulhossa vesi, etikka ja suola. Lisää silakkafileet ja sekoita varovasti.

Viritä kulhon päälle kelmu ja siirrä fileet jääkaappiin. Pidä kaloja kylmässä 3-6 tuntia tai kunnes fileet ovat valkoisia.

Sekoita kulhossa majoneesi, kermaviili, ranskankerma, sinappi ja etikka keskenään kastikkeeksi.

Kuori valkosipuli ja pätki tilli. Laita ne korkeareunaiseen astiaan ja lisää joukkoon noin desin verran kastiketta. Sauvasekoita tasaiseksi.

Kaada tillikastike toisen kastikkeen joukkoon ja sekoita hyvin.

Valuta silakat ja kääntele ne varovasti kastikkeen joukkoon.

Anna silakoiden ässehtiä jääkapissa noin vuorokauden ajan ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...