28. joulukuuta 2016

Colapossu 2.0

Jokunen (lue: yhdeksän) vuosi sitten työstin jumalaisen ihanan Nigella Lawsonin ohjeistuksella kinkun meheväksi kolajuomassa. Tänä jouluna Kulinaarimurulassa ei kinkkua järsitty, mutta Cocis-pukin hengessä muhittelin pakastimessa köllötelleen luomusian niskabiitin jouluiseksi nyhtöpossuksi.

Vai pitäisikö sanoa sianliharaasteeksi? Tästä termistä kunnia kuuluu oululaisen Ghettolan pariskunnan toiselle puoliskolle, joka lanseerasi uudissanan samoihin aikoihin, kun nyhtökaura tuli markkinoille.

Nyhtökauran nimi aiheutti herra Ghettolassa ymmärrettävää tuohtumusta, joka purkautui hänen huuliltaan muistaakseni tässä muodossa: "Saatanan ituhipit ovat omineet hienon nyhtötermin, ei tee enää mieli puhua nyhtöpossusta, minä alan kutsua sitä sianliharaasteeksi, raaste on terveellistä!"
Joulun makua kassleriin toivat ameriikkalaisen limonaadin lisäksi kaneli ja tähtianis. Voin myös vakuuttaa, että aattoyön uunissa matalahkossa lämmössä ässehtineestä lihapalasta leviää huusholliin varsin kinkkuinen bukee.

Täytin jouluisella sianliharaasteella briossisämpylöitä, joiden ohjeen bongasin Savusuolaa-blogista. Resepti oli hyvä, taikinaa oli superhelppo käsitellä ja se kohosi loistavasti. Sämpylätkin nousivat hienosti ja olin juuri ryhtymässä voitelemaan niitä, kun puhelin soi ja juutuin pitkähköön juoruilusessioon, jonka aikana mahtisämpylät lätsähtivät. Meni vähän joulufiilis siitä kyllä.

Lättänäsämpylöiden väliin lätkin sianliharaasteen lisäksi aivan älyttömän hyvää lanttumajoneesia (50/50-suhteessa keitettyä lanttua soseena/valmismajoneesia), pikkelöityjä porkkanasuikaleita (pikkelöintiliemessä vettä, valkoviinietikkaa, sokeria ja suolaa sopivassa suhteessa) sekä punasipulisilppua. Herkullista!
Jouluiseen sianliharaasteeseen tarvitset:
kilon kassleria
2-3 tl suolaa
litran Coca-Colaa
sipulin
2 tähtianista
kanelitangon

Tee näin:
Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen sen laittamista uuniin.

Kuumenna uuni 250-asteiseksi.

Leikkaa lihapala reiluiksi viipaleiksi. Taputtele viipaleiden molemmille puolille suolaa.

Asettele lihasiivut uunivuokaan sipulin, tähtianisten ja kanelitangon kanssa. Kaada vuokaan myös kola.

Peitä vuoka foliolla ja anna possun olla uunissa tunnin ajan.

Ota vuoka uunista ja käännä viipaleet. Laske samalla uunin lämpö 150 asteeseen. Peitä vuoka ja laita se takaisin uuniin.

Kypsennä possua noin pari tuntia, käännä viipaleet vielä kertaalleen ja anna lihojen muhia uunissa parisen tuntia lisää.

Nosta lihat liemestä ja siivilöi liemi.

Riivi hieman jäähtyneet lihat kahdella haarukalla riekaleiksi ja mausta ne siivilöidyllä kypsennysliemellä.

3 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Olen aina pitänyt Ghettolan pariskuntaa tolkun ihmisinä, enkä näköjään ollut väärässä :D

Mallaspulla kirjoitti...

Kivankuuloinen resepti kaikkine lisukkeineen; erityisesti tuo lanttumajoneesi kuulostaa jännittävältä! :) Sianliharaasteen pariin siis!

Jaana kirjoitti...

Sari, no et ollut :-D GO GHETTOLA!

Mallaspulla, lanttumajo oli tosi hyvää ja toimi tuossa setissä erinomaisesti. Majoneesia voisi varmaan pimpata muillakin juuressoseilla, niillä saa majoon mukavasti makua.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...