10. tammikuuta 2016

Knugenin mätitahnakohokas

Viime viikolla Hesarissa oli kiintoisa juttu Kallen mätitahnatuotannon vaikutuksista ruotsalaispitäjässä, missä tämä mielipiteitä jakava tuote kuutisenkymmentä vuotta sitten keksittiin. Jutussa vihjattiin, että Kalles kaviar ja etenkin mätitahnakohokas kuuluvat kuningas Kaarle XVI Kustaan suosikkeihin.
Kohokasreseptin guuglailu tuotti tulokseksi linkin Maddage-nimiseen blogiin, josta myös yllä oleva kuva sähkövatkaimen kanssa illistelevästä knugenista on lainattu. Blogista löytynyttä ohjetta testasin eilen ja mätitahnakohokas osoittautuikin varsin maukkaaksi syötäväksi.
So far so good.
Kohokkaan tekemisessä kriittisimpiä asioita ovat perimätiedon mukaan munien lämpötila (käytä huoneenlömpöisiä munia), vuokien rasvaus (tee se huolella) sekä uunitusvaihe (älä avaa luukkua kesken kaiken). Sain kyllä huoneenlämpöisistä valkuaisista vatkattua vakuuttavan vaahdon ja onnistuin olemaan avaamatta uunin luukkua siihen saakka, kun kohokkaat näyttivät kypsiltä, mutta...
*läsäh*
...rasvauksessa vissiin meni sitten jotain pieleen, koska tekeleeni eivät hirmuisesti kohoneet ja ne vähäisetkin kohoumat ehtivät snadisti läsähtää uunista ottamisen jälkeen, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Sen sijaan kohokkaiden koostumuksessa tai maussa ei ollut moitteen sijaa. 

Näitä teen takuulla uudelleen. Itse asiassa kohokkaista voisi tehdä jokaviikkoisen perinteen ja nauttia niistä lukien samalla torstaisin ilmestyvän Svenska Damtidningin yhteenvetoraporttia maankuulusta Denna veckan hos Bernadotter-blogista.
Tarvitset:
3 munaa
2 dl ranskankermaa
1 rkl vehnäjauhoja
3 rkl Kallen mätitahnaa
3 rkl silputtua purjoa
2 rkl silputtua salottisipulia
suolaa
valkopippuria

Lisäksi tarvitset:
voita ja vehnäjauhoja vuokien voiteluun ja jauhotukseen

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 220-asteiseksi.

Erottelu keltuaiset ja valkuaiset.

Sekoita keltuaisten joukkoon ranskankerma. Lisää joukkoon jauhot ja sekoita hyvin. Lisää keltuaisseokseen myös mätitahna ja sipulit. Mausta suolalla ja valkopippurilla.

Sähkövatkaa valkuaiset jämäkäksi vaahdoksi.

Kääntele keltuaisseos varoen valkuaisvaahdon joukkoon.

Voitele ja jauhota neljä kohokasvuokaa. Lusikoi kohokasmassa vuokiin.

Laita kohokasvuoat uunivuokaan, jossa on kiehuvaa vettä sen verran, että noin neljäsosa kohokasvuoista jää vedenpinnan yläpuolelle.

Kypsennä kohokkaita vesihauteessa uunissa 10-15 minuuttia.

Tarjoa kohokkaat heti esimerkiksi vihreän salaatin kanssa.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ai hän on se knugen. Mä luulin, että sä esittelet lopultakin sun poikakaverin.

Jaana kirjoitti...

Me emme Knugenin kanssa kommentoi tätä nytten mitenkään. :-D

Rouva Raadelmasta kirjoitti...

Kiva juttu! Mietin Hesarin juttua lukiessani, että tuota kohokasta olisikin syytä kokeilla - ja nyt on ohjekin, kiitos. Olen joskus tehnyt Kallen kaviaarilla maustettuja uunisilakoita, ja olivat ryökäleen hyviä.

Jaana kirjoitti...

Rouva Raadelmasta, mätitahnalla ja tillisilpulla täytetyt silakkapihvit kuuluvat myös meikäläisen lemppareihin.

Aila kirjoitti...

Pitääpä kokeilla, kohokkaat on nykyisin turhan aliarvostettuja.
Kallen mätitahna oli ihme kyllä herkkua lapsena, nyt ei ihan nappaa näkkärillä. Ehkä lapsena oli kovin vähän herkkuja...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...