16. heinäkuuta 2015

Tasmaniankaipuunkarkoituspiiras

Viime vuonna näihin aikoihin olin lähdössä tsekkaamaan, millainen Australian talvi on. Se osoittautui Suomen kesän kaltaiseksi, mikä sopi meikäläisen tyyppiselle viileämmästä ilmanalasta nauttivalle henkilölle mainiosti.

Nyt käynnissä olevalle kesälomalleni en ole tehnyt kerrassaan minkäänlaisia pitkän matkan suunnitelmia, vaikka ikävä erityisesti Tasmaniaan on kieltämättä aika iso. Onneksi reissukutinaa voi lievittää edes hiukan kokkailemalla.
Taltutin kaipuutani Tasmaniaan leipaisemalla kampasimpukkapiiraan eli scallop pien. Se on paikallinen erikoisuus, josta nautiskellaan huippusalaisista lähteistä ammentamani perimätiedon mukaan varsinkin kosteiden pubi-iltojen jälkeisillä kotimatkoilla.

Voitaikinakuori kätkee alleen kampasimpukoita sekä currylla maustettua béchamel-tyyppistä soossia, jossa voi olla myös juustoa. Scallop pie kuuluu jokaisen vakavasti otettavan tasmanialaisleipomon valikoimaan ja hyvän piiraan tunnistaa siitä, että sen sisältä löytyy vähintään kolme (mielellään jopa viisi) kampasimpukkaa. Mainittakoon vielä, että tasmanialaiset kampasimpukat ovat valtavan kokoisia mollukoita ja usein piirassimpukoihin jätetään mukaan punertava mäti makua antamaan.
Omaan piiraaseeni laitoin viisi kohtalaisen kokoista pakastesimpukkaa ja määrä oli oikein passeli. Currypolitiikassa päädyin teelusikalliseen ärtsyä jauhetta ja samaan märään pliisumpaa jauhetta, mutta seuraavalla kerralla pitäydyn vain miedossa curryjauheessa, sillä se passaa paremmin kampasimpukoiden herkkään makuun. Voitaikinaa en edes harkinnut ryhtyväni tekemään itse, vaan hyödynsin valmiita lehtitaikinalevyjä.

Piiraan kaveriksi korkkasin varastoni viimeisen Tasmaniasta tänne emämaahan roudaamani valkoviinipullon. Viimeistään tämän Pooley Winesin jumalisen rieslingin myötä makumatkasin takaisin kirpeään tasmanialaiseen talvimaisemaan.
Tarvitset:
200 g kampasimpukoita
voitaikinalevyjä
30 g voita
2 tl curryjauhetta
1 rkl vehnäjauhoja
2 dl maitoa
40 g raastettua juustoa (käytin 6 kuukautta kypsytettyä cheddaria)
suolaa
mustapippuria

Tee näin:
Sulata kampasimpukat. Jos olet onnekas ja saat käyttää tuoreita kampasimpukoita, niin huuhtele ja puhdista ne (jätä mädit paikoilleen) ja laita jääkaappiin odottamaan.

Sulata myös voi-/lehtitaikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan.

Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi.

Aloita kastikkeen tekeminen sulattamalla voi kattilassa. Sekoita joukkoon curryjauhe ja freesaa seosta muutaman minuutin ajan.

Ota kattila pois liedeltä. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Palauta kattila liedelle ja kuumenna seosta noin minuutin ajan koko ajan sekoittaen.

Lisää maito kattilaan muutamassa erässä edelleen koko ajan sekoittaen. Kun maito on lisätty kokonaan kattilaan, kiehauta seos ja anna sen pöhistä miedolla lämmöllä muutaman minuutin ajan välillä sekoittaen.

Mausta kastike raastettulla juustolla sekä suolalla ja pippurilla. Anna jäähtyä hieman.

Voitele halkaisijaltaan 14-senttisen vuoan pohja ja reunat.

Kauli pari voitaikinalevyä yhteen ja vuoraan vuoan pohja ja reunat taikinalla. Leikkaa ylimääräiset taikinat pois siten, että taikinaa jää vielä jonkin verran vuoan reunojen ulkopuolelle.

Asettele kampasimpukat piiraan pohjalle ja kaada currykastike niiden päälle.

Kauli toiset kaksi voitaikinalevyä yhteen ja asettele ne piiraan kanneksi. Leikkaa ylimääräiset taikinat pois. Nipistä pohja- ja kansitaikinoiden reunat tiiviisti yhteen. Töki haarukalla muutamia reikiä kansitaikinaan.

Paista piirasta 200-asteisessa uunissa noin 10 minuutin ajan. Laske lämpö 180 asteeseen ja jatka paistamista noin 20 minuutin ajan tai kunnes taikina on kypsynyt ja kansi on kauniin värinen.

Anna piiraan jäähtyä hieman ja kumoa se varovasti pois vuoasta. Tarjoa piiras salaatin kanssa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Todella ihana blogi sinulla :) löysin sattumalta ja ehdottomasti jään seuraamaan jatkossa :)
http://matildaselin.blogspot.fi/?m=1

Miisu kirjoitti...

Oi nam! Tätä täytyy kokeilla. Uudessa-Seelannissa vastaava perusherkku oli Oyster Pie ja namia oli sekin, mutta tuo kampasimpukkaversio voisi olla enempi minun makuuni. Kiitti ohjeesta! :)

Merja kirjoitti...

Karkoittuisikohan tällä kaikenlainen kaukokaipuu? Luettelo siitä minne täältä Suomen kesästä kaipaan, on liian pitkä edes ajateltavaksi :).

Jaana kirjoitti...

Anonyymi Matilda, kiitos kaunis. Nykyään päivitystahtini on hiukkasen harventunut, mutta eiköhän se tästä taas syksyä kohden tihene :-)

Miisu, oyster pie voisi olla kyllä hyvää. Jännä juttu muuten, että ostereita tulee yleensä syötyä vain raakana - en ole tainnut koskaan nauttia niistä kypsennettyinä :-o

Merja, universaalin kaukokaipuun karkoituksesta en voi mennä takuuseen, mutta lähtee tällä ainakin nälkä! :-D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...