20. heinäkuuta 2015

Lounaalla Kööpenhaminassa osa 2: Søllerød Kro

Taannoisen Kööpenhaminan reissuni järjestyksessä toisen lounaan nautin Søllerød Krossa (Søllerødvej 35, Holte). Paikka sijaitsee reilun puolen tunnin junamatkan (A- tai E-juna Hillerødin suuntaan tai B-juna Holteen) päässä Kööpenhaminan ytimestä pohjoiseen.
Søllerød Kro on sekä ulko- että sisäpuolelta niin sanotusti vanhan liiton edustaja valkoisine liinoineen ja pöytähopeineen. Perinteistä kertoo sekin, että rakennus on töröttänyt paikoillaan vuodesta 1677 saakka. Nykyistä krouvia pyörittävä, Färsaarilta lähtöisin oleva klassisen keittiömestarin prototyypin mitat täyttävä Jan Restorff sopii myös ympäristöön kuin nyrkki silmään.
Perinteitä kunnioittava geetee.
Päädyin valitsemaan neljän ruokalajin lounaan ilman viinipakettia. Pääruokapossun kaveriksi pyysin lasillisen sille passelia viiniä. Varsinaisten ruokien lisäksi Søllerød Krossa pöytään kannettiin todella reipas määrä amuseja ja väliruokia.
Amuse-bouches.
Søllerød Kron leivät olivat erittäin addiktoivia.
Voi löytyi oman hopeakuvun alta. Emäsöpöä!
Ensimmäinen varsinainen ruoka-annos sisälsi maa-artisokkaa, kuivattuja sieniä sekä hullunhyvää juustovaahtoa.
Seuraavaksi eteeni tuotu sapuska oli ehdoton suosikkini. Savustetun kananmunan keltuaisen kanssa tarjoiltiin kanan sydämiä ja kivipiiroja pieninä kuutioina, villiyrttejä sekä huippuherkullista lientä. Kertakaikkiaan ihana kokonaisuus.
Mahtavalta maistui myös supermehevä Ibérico-possu ruusujen, hunajan, suolattujen saksanpähkinöiden ja mielenkiintoisen portulakan kanssa.
Possuviininä toimi kiukuttelematta Il Cascinone Rive Barbera d’Asti 2012.
Jälkiruokaosion tykitystä alusti onnistunesti seljankukkainen pannacotta talon oman granolan kera.
"Sitruuna-marenkipiiras" miellytti suun lisäksi silmiä, eikä sitä melkein meinannut raaskia syödä. Melkein.
Espresso ja kolmea laatua sokeria.
Siunatuksi lopuksi macaron, mangotikkari ja kullitettua täytesuklaata.
Leppoisan sunnuntailounaan (syömiset, alkudrinkki, lasi viiniä sekä kahvi) hinnaksi kertyi 1 045 paikallista kruunua eli noin 144 euroa. Eipä ollut sieltä halvimmasta päästä tämäkään lounas, mutta silti Søllerød Kron miljöö, serviisi ja ennen kaikkea ruoka olivat mielestäni jokaisen äyrin arvoisia.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos päivityksistä Jaana! Olet ainoa bloggari, jonka joka ikinen postaus on lukemisen arvoinen!

Jaana kirjoitti...

Kiitos itsellesi mieltä lämmittävästä kommentista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...