Santsasin sashimia

Järjestyksessään neljäs Taste of Helsinki-ruokafestivaali on parhaillaan käynnissä. Parissa edellisessä Taste of Helsingissä olin hommissa ruokapalkalla, joten nyt tuntui vaihteeksi mukavalta olla mukana tapahtumassa puhtaasti asiakkaana omalla ajalla ja rahalla.

Tänä vuonna osallistuvien ravintoloiden joukoissa on käynyt melkoinen myllerrys, sillä festariveteraaneja Berthaa ja Gastrobar Emoa lukuun ottamatta kaikki muut ovat ensikertalaisia. Viime vuonna mukana olleen Smakbynin jääminen pois aivan viime hetkellä oli iso menetys. Vanhoista kuppiloista Juurta tuli välillä ikävä, mutta BW-ravintolaimperiumin puuttuminen oli iloinen yllätys. Ne vihersimpukat, karkkipossut ja hulahulat ovat niin nähtyjä!

Kävin festarialueella syömässä ja juomassa torstain ja perjantain illalliskattauksissa sekä perjantaina pikaisella lounaalla. Noissa kolmessa sessiossa ehdin mainiosti maistaa kaikkia niitä annoksia, jotka minua kiinnostivat.

Paras omaan suuhuni osunut makupari koostui ravintola Brödin aivan jumalaisesta sipuliliemestä, vuohen gruyèrestä tehdystä moussesta, karamellisoidusta sipulista ja hiivaleipäpalasista sekä André Stentzin Riesling 2012 Rosenbergistä. Uh-huh miten hyvää!

Kala- ja äyriäisannosten kärkeen listallani pääsi ravintola Hoshiton täydellisyyttä hipova lohisashimi, jonka kanssa oli tarjolla kurkusta ja japanilaisesta säilötystä ume-hedelmästä työstettyä salaattia. Tämä oli ainoa annos, jota tuli santsattua. Sinne Helsingin Haugesundin silli kera pumpulinpehmoisen perunavaahdon ja ruskistetun voin oli selkeä kakkonen ja kolmanneksi sijoittui Matti Jämsenin melko perinteinen Toast Skagen, joka oli pimpattu piparjuurella.

Lihaisten palojen kiistämätön kauneuskuningtar oli ravintola Ragun ylikypsä karitsanniska karitsamakkaran ja sinappipolentan kanssa. Niska oli maukasta joskin tavattoman suolaista ja polentaan olisi voinut laittaa ehkä snadisti vähemmän dijonia, mutta makkara oli herkkua. Makujen puolesta oman listani lihakuninkuuus menee tamperelaiselle Berthalle, jonka tarjoilema 60 tuntia kypsennetty naudankieli kerta kaikkiaan suli suuhun. Liharuokien kolmen kärkeen rankkaisin myös Sinne Helsingin vasikka-Wallenbergin, jonka lisukkeena ollutta hernemuhjua olisi voidun vedellä ämpäristä lapiolla.

Jälkkäreiden kärkikolmikkoon listallani pääsivät ravintola Brödin sievääkin sievempi mansikkapommi jäädytetyllä kefiiriletulla, Matti Jämsenin mansikkamaito á la Matti & Maija sekä Berthan eläimellinen jälkiruoka, jonka komponenteista piimäpannacotta, naudanverimarenki ja savustetulla pekonilla maustettu kinuskikastike (!!!) olivat yliveto yhdistelmä. Lautasella oli myös kikkare melko mitäänsanomattoman makuista suklaamoussea, jonka poisjättäminen olisi tehnyt annoksessa loistavan.

Lisäksi haluaisin antaa erityismaininnan kaikilla mahdollisilla oliivipuun lehvillä sun muilla härpäkkeillä Matti Jämsenin grillatulle purjolle ja Västerbotten-juustolle marinoidun sipulin kanssa. Ihana setti ja tähän se sydän.

Kehuista nurinan aiheiseen, joista kirkuen kärkeen kiilaavat ne arrogantit paskiaiset (pardon my French), jotka eivät osaa korjata jälkiään. Mikä siinä on muka vaikeaa? Alueella on niin paljon roskiksia, että lähimmälle jäteastialle ei kerry montaakaan askelta. Toisena kitinälistallani ovat ravintoloiden käyttämät kyseenalaiset raaka-aineet. Broileri- ja rypsipossuboikottini joku voi varmaan laskea henkilökohtaisen ongelman piikkiin, mutta mikä saa ravintolan valitsemaan tykötarpeekseen WWF:n kalaoppaan punaiselta listalta miekkakalaa, kun eettisempiäkin vaihtoehtoja olisi olemassa?

Taste of Helsingissä on kuitenkin vielä rutkasti enemmän plussia kuin miinuksia, joten sinne kannattaa ehdottomasti mennä löytämään omat suosikkinsa. Huomenna ehtii vielä. Tai sitten viimeistään ensi kesänä.