27. elokuuta 2014

Himmi-mummin mahtikakkarat

Tein männä viikonloppuna mannapyöröjä, joita myös mannapyörösiksi kutsutaan. Perinneruokaguru Jaakko Kolmonen tietää niille vielä lisää nimiä. Sanottiinpa heitä miksi tahansa, he ovat herkullisia!

Oma Himmi-mummini teki näitä lapsuusmuistojeni mukaan tosi usein. Mannapuuron ohella täytteenä oli joskus myös riisipuuroa, mutta juuri nämä mannaiset olivat minun suosikkejani. Kokkikolmosen mukaan täytetarpeina on käytetty myös perunasurvosta sekä hersryyni- eli hirssipuuroa (ai mistäkö tiedän, mikä on hersryyni). 
Olen himoinnut mannapyöröjä säännöllisin väliajoin, mutta tarkkaa ohjetta niiden tekemiseen minulla ei ole ollut. Kiitos Googlen, löysin käyttökelpoisen ohjeistuksen kotikokki.netistä. Pyöröistä tuli melko autenttisen makuisia, mutta ulkonäköön jäi vielä viilattavaa, sillä Himmin pyöröset olivat paljon sievempiä.

Olin suunnitellut osallistuvani tällä reseptillä heinä-elokuun ruokahaasteeseen, jonka aiheena oli mummola. Kävi kuitenkin niin, että työkiireet ja espoocinét söivät aikaani nin ansiokkaasti, että kisapostauksen dedis ehti livahtaa ohi. Kannattaa näitä silti kokeilla (ja käydä äänestämässä mukaan ehtineiden mummoloiden ruokia).
Taikinaan tarvitset:
2½ dl (raaka)maitoa
25 g hiivaa
½ tl suolaa
50 g voita
7 dl vehnäjauhoja

Täytteeseen tarvitset:
5 dl (raaka)maitoa
1 dl mannasuurimoita
½ tl suolaa
munan

Lisäksi tarvitset:
voisulaa voiteluun

Tee näin:
Liota hiiva ja suola kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon jauhot pienissä erissä. Kaada lopuksi mukaan myös sulatettu voi. Alusta taikinaksi ja anna kohota leivinliinan alla noin puolen tunnin ajan.

Valmista mannapuuro. Kiehauta maito ja ripottele joukkoon mannasuurimot koko ajan sekoittaen. Anna hautua lempeälllä lämmöllä kymmenisen minuuttia. Mausta puuro suolalla ja anna sen jäähtyä.

Laita uuni lämpenemään 225-asteiseksi.

Leivo taikinasta 12 sämpylää ja anna niiden kohota leivinliinan alla.

Sekoita muna jäähtyneeseen mannapuuroon.

Tee kohonneisiin sämpylöihin juomalasilla painauma ja täytä ne mannapuurolla.

Paista pyöröjä uunissa noin 20 minuuttia.

Voitele uunituoreet pöyröt voisulalla. Tarjoa hiukan jäähtyneinä.
Terveisiä Himmi-mummille enkelten keittiöön!

7 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Aijai kuulostaa huipulta!

Jael kirjoitti...

Kuulostavat tosi ihanilta:) ja kiva tarinakin.
Olen lisännyt mannaryynejä pizza-tai leipätaikinaan,mutta mannapuuron lisäys on vielä kokematta.Joten taitavat mennä kokeiluun!

Anonyymi kirjoitti...

Meidän suvussa näitä on kutsuttu nimellä Tapuntainen. Oli leivottu hiivaleipä eli sekoitetaikinasta, puolet ohuempia ja päällä runsaasit oikein maukasta perunamuusia. Muusi koristeltiin nätiksi haarukalla ja paistettiin niin että väri oli kultainen ja korkeimmilta paikoilta kauniisti ruskistunut. Oli hyvää savukinkun, savuporon tai ihan vaan voin tai munavoin kanssa.

Pirjo-Liisa

Paula kirjoitti...

Ihania! Nämä oli minulle ennestään tuntematon perinnejuttu, täytyy ehdottomasti ottaa kokeiluun :)

Jaana kirjoitti...

Anni, huippuhyviä olivat! Seuraavalla kerralla pitää vaan yrittää saada aikaiseksi vähän löysempi taikina.

Jael, minä puolestani laitan korvan taakse mannaryynien hyödyntämisen pizzapohjassa.

Pirjo-Liisa, tapuntainen on IHANA nimi :-D

Paula, onnea kokeiluun! Jos pyöröihin haluaa nätimmän värin, ne kandee voidella munalla ennen paistamista.

Anonyymi kirjoitti...

Jaana,

Luulen että nimi Tapuntaiset tulee ehkä siitä että kun taikina on pehmeetä ja löysähköä ni ne vaan käsillä taputtelemalla tehdään eikä käytetä kaulinta lainkaan :-)

Nimet kuulema vaihtelivat eri paikkakunnilla ja pitäjissä. Meidän äidin suku ja resepti on tullut Jaakkimasta.

Pirjo-Liisa

Jaana kirjoitti...

Pirjo-Liisa, minun isäni on syntynyt Jaakkimassa ja hänen äitinsä (Himmi-mummoni) on kotoisin Sortavalasta eli kakkaroiden nimet voivat vissiin vaihdella ihan pitäjäkohtaisesti :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...