From Attica with Love

Viimeisimmän Australian reissuni kulinaariset huippuhetket koin Atticassa (74 Glen Eira Road, Ripponlea, Melbourne). Tällä hetkellä ravintola keikkuu maailman 50 parhaan listalla sijalla 32 ja itse asiassa tänään (tai siis Australian eilen) Gourmet Traveller Restaurant Guide valitsi Attican Australian ykköskuppilaksi.

Attican perustaja Ben Shewry on lähtöisin Uudesta Seelannista, missä hän oppinut arvostamaan selkeitä makuja ja kunnioittamaan raaka-aineita. Shewryn ideologiaan kuuluu villiruoan sekä erityisesti Australian alkuperäiskasvien hyödyntäminen. Lisäksi Attican katolla ja tiluksilla  kasvaa paljon kaikenlaista ravintolassa käytettäviksi. Hän on siis vähän niin kuin Australian Sasu Laukkonen, paitsi että Sasu kuulemma pelaa Beniä paremmin biljardia *tähän nyt se hymiö*

Pääsin istumaan näköalapaikalle, josta pystyi vaklailemaan annosten valmistumista koko illan ajan. Se on kuulkaa kiehtovaa katseltavaa, kun iso porukka ammattilaisia työskentelee ryhmänä kuin hyvin rasvattu kone.

Valittavana oli kahdeksan lajin maistelumenu viinipaketilla tai ilman. Otin paketillisen version sekä Tom Collinsin, tuon uskollisen ystäväni. Ruokajuomat osoittautuivat todella mielenkiintoisiksi, alkuviinit ovat tasmanialaisen Garagistesin tavoin kovaa valuttaa myös Atticassa.

Attican amuset olivat alusta lähtien aikamoista tykitystä. Leivän kanssa tuotiin tarjolle macadamiapähkinätönhää, omatekoista voita ja aussisuolaa.

Seuraavaksi herättelin ruokahaluani hyvällä menestyksellä paikan päällä tehtyllä tuorejuustolla, hasselpähkinäöljyllä ja suoraan kennosta lusikoidulla hunajalla; ihmeellisellä miniluumulla omenaviinietikkaisen dipin kanssa; maissilla ja voilla sekä wallabykakkusella, jonka mukana tuli myös resepti.

"Snow Crab and Sour Leaves"

Ensimmäisen varsinaisen ruokalajin ihanaista lumirapua säesti jännästi purppurainen ja vienosti etikkainen pippurikastike. Annokselle paritettu eteleäafrikkalainen A.A. Badenhorstin Secateurs' White 2013 oli hyvin rieslinginomaista.

"Marron and Ground Greens"

Ravunpyrstön kyljessä ollut maustesekoitus oli mahtavaa. Siinä oli todella reippaasti rakuunaa sekä kuivattua kanannahkaa, liemi oli keitetty kasaan possusta ja sipulista. Tämän kanssa siemailemani viini oli todellista lähiviiniä Yarra Valleysta. Bobarin Chardonnay 2013 ei ollut lainkaan tyypillinen chardonnay, mutta sopi passelista yhteen vahvasti rakuunaisen setin kanssa.

"Salted Red Kangaroo and Bunya Bunya"

Seuraava sapuska oli ehkä omituisin yhdistelmä, jota olen konsaan suuhuni laittanut! Purppuran väriset porkkanat, tartarmainen kenguru sekä bunya-männyn kävystä ja basilikasta tehty maustesekoitus muodostivat melko happaman kokonaisuuden. Italialainen Serragghian Fanino 2010 oli niin ikään hapanta, mutta kokonaisuus onnistui kuin taikaiskusta maistumaan aivan tolkuttoman herkulliselta.

"Minted Potato, Medium Rare"

En olisi myöskään koskaan uskonut syöväni lähes raakaa perunaa likimain ilosta itkien. Rapea tasmanialainen Two Metres Tallin Cleansing Ale ja suolaisen makean valkosipulinen puoliraaka peruna olivat toimiva yhdistelmä, jonka loistavuuden sinetöi lautaselle kaadettu killerihyvä juustosoossi *pökr*

"King George Whiting in Paperbark"

Yritin pähkäillä, oliko puunkuoressa kypsennetyn kalan sitruksinen aromi peräisin sitruunaruohosta vai limenlehdistä, mutta en oikein osannut päättää. Olin totaalisen hepnaadilla lyöty, kun minulle kerrottiin, että se hakemani sitruksinen maku olikin vihreiden tomaattien lientä. Viininä toimi varsin kivasti victorialaisen Moon Wineryn Marsanne 2010.

"Pork, Rotten Corn and Lemon Aspen"

Viimeisestä suolaisesta ruoasta menin possufanina ihan banaaneiksi. Hämmentävä "mätämaissi" oli fermentoiduista maissinjyvistä ja lemon aspen-marjoista tehtyä kastiketta. Savuisen pähkinäinen italoviini Angiolino Maulen Masieri 2011 oli jo ihan pelkiltäänkin aikamoista herkkua, mutta possun kanssa se nousi toiseen potenssiin.

Ennen jälkiruokia ohjelmassa oli vierailu ravintolan katolla, missä nuotion äärellä päivysti pari tyyppiä, jotka viittoineen ja hattuineen olisivat voineen olla Hogwartsista karanneita. He kertoivat kattoviljelyksistä ja tarjoilivat vaahtokarkkiversion Anzac-keksistä sekä lämmintä suolaista omenajuomaa.

"Pears and Maidenii" 

Ensimmäisessä jälkkärissä oli päheässä puuastiassa vermuttisorbettia, marinoitua päärynää sekä kamomillan ja laventelin lehtiä. Italialaisen Di Majo Noranten makea Apianae 2010 oli mainio pari tälle annokselle.

Superhyvään sorbettiin käytetty vermutti oli paikallista kamaa, jonka maustamiseen on käytetty Australian natiiviyrttejä. Ennen kotiinpaluutani onnistuin metsästämään Sydneysta pullollisen tätä kuivaa Maidenii-vermuttia tuomisiksi tänne emämaahan.

"The Industrious Beet"

Toinen jälkkäri koostui kookoksesta, ranskalaisesta marengista, sokerijuurikkaasta, mandariinisorbetista ja appelsiinikastikkeesta kera Philipponnatin Reserve Sublime 2002 shampanjan. Rutikuivan sihijuoman napakat kuplat ja briossimaisuus loivat vinkeän vastinparin kulhon makeille elementeille. Oikein tyylikäs lopetus menulle.

Siunatuksi lopuksi pöytään kannettiin suolakinuskitäytteinen suklaamuna, joka oli työstetty pukeko-linnun munan näköiseksi. Karkin kanssa tarjoiltiin Father Benin laatima tarina, jonka lopusta lainaan oheen pätkän.

"Like me, Pukeko are often seen foraging for food beside roadside ditches, but unlike me they have been forced to adapt because their natural habitat, the swamplands, have almost disappeared with man proliferation. This cheeky bird with its majestic scarlet bill and iridescent blue feathers is known for raiding farmers' crops of potatoes, kumara and grain as well as foraging for grass from pastoral farmland. Its tenacious characteristics have enabled the Pukeko to sustain its numbers and flourish in a human environment."

Aamen.