Save Earth, it's the only planet with wine!

Nytpä kyllä takkuaa tämä bloggaus ja isosti. Palauduin reissusta kotiin jo reilu viikko sitten, mutta en ole lukuisista yrityksistä huolimatta saanut aikaiseksi raapustella matkamuistojani tänne Kulinaarimurulaan. Olen miettinyt koko blogiharrastuksen lopettamistakin, koska päivittelyhommat tuntuvat juuri nyt aivan ylitsepääsemättömän vaativilta. 

Parkkeeraan nyt kuitenkin itseni tuolin ja näppiksen väliin kera ison viinilasin yrittäen palauttaa mieleeni kaikki Tasmanian viinitiloilla maistellut juomat. Tasmaniassa viinitiloja on melko tiheässä. Ne ovat melko pieniä, joten myös tuotantomäärät ovat rajallisia. Moni tila myykin viinejään ainoastaan suoraan tilalta tai verkkokaupasta, joillakin on diilejä lähiseudun ravintoloiden kanssa. Harvoja tasmanialaisia viinejä päätyy edes Australian mantereella saakka, hyisestä Pohjolasta puhumattakaan.

Jos osaa ajaa autoa väärällä puolella tietä, viinitilojen kiertelyyn kannattaa vuokrata auto. Se tietty rajoittaa maistelua jonkin verran, mutta monet tilat tarjoavat myös majoitusta. Kaltaiselleni ajotaidottomalle ja kernaasti viinejä lipittävälle yksilölle paras vaihtoehto oli osallistua pakettiturneelle, jonka aikana käydään muutamalla tietyn alueen tilalle.

Tovin guuglailtuani päädyin asiakkaaksi Boutique Wine Toursin -nimiseen lafkaan, joka on erikoistunut nimenomaan pienempien viinituottajien luona vierailuun. Koko päivän kiertue suuntautui Hobartin lähellä sijaitsevan Coal River Valleyn tiloille. 

Ensimmäinen etappimme oli söötti Puddleduck Vineyard, missä ankkateemasta on otettu kaikki irti. Tilalla tepasteli ihan eläviäkin lintuja, joiden tehtävänä on napsia köynnöksiä nakertelevat tuhohyönteiset parempiin suihin.

Tilan yhteydessä on pikkuruinen puoti sekä pikniköintialue, jonne voi tulla syömään omia eväitään ja ostaa palanpainikkeet putiikista. Mainio konsepti!

Coal River Valleyn alueella kasvatetaan kylmemmässä ilmastossa pärjääviä rypäleitä kuten pinot noiria (noin 40 % kaikista tasmanialaisista rypäleistä) ja rieslingia sekä muita "eurorypäleitä". Olosuhteet ovat samantyyppiset kuin tietyillä Uuden-Seelannin tai Ranskan viinialueilla, mistä johtuen tasmanialaiset viinit poikkeavat jonkin verran lämpimämmällä Austaralian mantereella tuotetuista viineistä.

Tasmaniassa tuotetaan yllättävän paljon kuohuviinejä, joita pääsimme testaamaan omistajapariskunnan toisen puoliskon, Jackien, opastuksella. pinot noirista (70 %) ja chardonnaysta (30 %) sekoitettu Puddleduck Bubbleduck (juu ei ole helppo nimi lausua) oli oikein hyvää...

...mutta viinitilan edesmenneen Bazil-corgin muistoksi valmistettu Puddleduck Bazil Signature Sauvignon Blanc oli vielä enemmän minun makuuni. Lisäksi etiketissä on bonuksena Bazilin tassunjälki *sydän*

Tilan työkoira Bazil oli tosiaan siirtynyt elokuussa autuaammille metsästymaille, mutta eläessään hän oli päässyt mukaan australialaisten viinitilojen työkoirista kertovaan valokuvateokseen ja hänet oli valittu Tasmanian vuoden viinitilakoiraksi. Go Bazil!

Bazilin eräänlainen manttelinperijä on Lucky the Duck, joka on ansainnut nimensä selviydyttyään poikasaikanaan useammastakin tiukasta tilanteesta, joissa huonolla tuurilla olisi lähtenyt henki.

Omistajapariskunnan herrahenkilö Darren kertoi, että Lucky on muuten leppoisa kaveri, mutta hermostuu kovin, jos hänen nimensä ja pinot noir mainitaan samassa lauseessa.

Puddleduck Vineyardilla ankkojen avulla tehdään myös hyvää. Kerran vuodessa järjestetään kumiankkojen uimakilpailu, josta saadut tulot lahjoitetaan eriväristen ankkojen edustamiin kohteisiin. Minunkin pinkki rintasyöpäankkani on mukana helmikuussa järjestettävässä kisassa. Oi kunpa se voittaisi, niin minun olisi "pakko" palata Tasmaniaan lunastamaan viinipalkintoani, sillä sen lähettäminen Suomeen maksaa ihan hirmuisesti.

Puddleduckin tilalta hurautimme The Wicked Cheese Companyyn, jossa maistelimme useita haisevia juustoa ja söimme lounasta.

Wicked Blue-sinihomejuusto oli niin hyvää, että ostin sitä kimpaleen mukaankin. Sen hintakin oli aika wicked, jopa evil!

Ennen lounasta lirpimme Drew Family Cellarsin viinejä. Ne eivät herättäneet minussa suurempia intohimoja, Drew Riesling oli ihan mukiinmenevää ruokajuomaa.

Vaikka Wickedin juustot olivat maukkaita, en oikein lämmennyt pusuhuulilogolle, joka on mielestäni enemmän kitsch kuin wicked. Se oli lätkäisty paikan viinilaseihinkin. Itse lounas oli hervoton kokoelma leikkeleitä, savustettua lohta, erilaisia möhniä ja tietty juustoja. Ähky!

Seuraava rasti oli Pooley Wines, jonka viinit ovat voittaneet monia laatupalkintoja. Tasmaniassa tuotetaan vain puoli prosenttia kaikista australialaisista viineistä, mutta 10 % niin sanotuista laatuviineistä. Pooley Wines onkin valittu vuoden 2012 viinitilaksi Tasmaniassa.

Pooleyn kupliva 2009 Sparkling Matilda oli oivallista, mutta 2013 Pooley Coal River Riesling puolestaan oli ihan mieletöntä. Sitä lunastin pullollisen mukaani.

Myöskään Pooleyn pinot noirit olivat kelpo kamaa. Tykkäsin pidempään muhineita punkkuja enemmän vuoden 2012 viineistä. Eikä ihme, tuo vuosi oli Tasmaniassa olosuhteiltaan pinot noirille täydellinen.

Life is too short to drink cheap wine, vaikka eivät Pooleyn (eivätkä kyllä muidenkaan tilojen) viinit hinnoilla pilattuja olleet.

Siellä niitä rypäleitä kasvaa. Ja näistä ei taatusti tehdä rusinoita!

Pooley Winesin huudeilla oli aika nättiä. Pari kertaa mieleen pujahti ajatus, että miltähän tuntuisi asua puolen tunnin ajomatkan päässä viinitilalta.

Kaikkien tässä jutussa esiintyneiden prosenttiosuustietoknoppailujen ynnä muun tasmanialaisen viinitrivian lähde on minibussikuskimme ja oppaamme David. Hieno mies, joka poseeraa tässä taustallaan MONA - Museum of Old and New Art.

Huikea MONA sijaitsee Moorilla Wineryn ja Moo Brew'n kupeessa. Kaikkien kolmen kompleksin takana on uhkapelaamalla ökyrikastunut, varsin erikoisen oloinen tyyppi nimeltä David Walsh.

Pieni osa Moorilla Wineryssä käytetyistä rypäleistä kasvaa paikan päällä, mutta niitä ostetaan todella paljon myös muualla Tasmaniassa sijaitsevilta tiloilta.

Moorillan, Moon ja MONAn yhteydessä on myös tasokas ravintola, jonka edustalla oheisessa kuvassa kuluttaa aikaansa pari paikallista hipsteriä.

Alueella on myös majoituspalveluja ja esiintymislava, jolla järjestetään säännöllisesti konsertteja. Suht asialliset grillausfasiliteetit löytyvät myös ja jykevä leivinuuni on ravintolan päivittäisessä käytössä.

Maistelumaratooni aloitettiin Moo Brew'n oluilla, joista suosikeikseni nousivat Pale Ale (toinen oikealta) sekä Belgo (keskellä).

Moorillan Muse-sarjan viineissä on vahvojen makujen lisäksi aikamoisen raflaavia etikettikuvituksia. Seksillä ja kuolemalla mässäillään niin sanotusti koko rahan edestä.

Muse-etikettien joukossa on toki tyyliteltyjä kasviteeemojakin, kuten tässä Extra Brut Rosé 2008-kuohuviinipullossa. Pinkki kuplajuoma on kuin tehty lempeänlauhkeiden kesäiltojen janojuomaksi.

Pinot gris 2011 ei ollut oikein minun makuuni...

...mutta Riesling 2011 oli prikulleen yhtä hyvää kuin se oli Quayssakin.

Seuraavaksi pääsimme vertailemaan Muse- ja Praxis-sarjan samoista rypäleistä tehtyjä viinejä. Muse-sarja on tehty vanhan maailmaan oppien mukaisesti ja joukossa on viinejä, jotka vaativat useamman vuoden pullokypsytyksen ennen kuin ne ovat parhaimmillaan. Praxis-sarjaa tehdään uuden maailman periaatteilla ja ne ovat heti valmiita juotaviksi.

Ensimmäisenä vertailtiin sauvignon blanceja ja minä ra-kas-tuin vuoden 2012 Muse Sauvignoniin. Ihan parasta valkoviiniä, jota olen konsaan maistanut! Pullollinen tätä matkasi mukanani Suomeen saakka.

Luulin jo juoneeni chardonnay-kiintiöni aikoja sitten täyteen, mutta sekä Muse Chardonnay 2011 että Praxis Chardonnay 2012 olivat todella viehättäviä viinejä.

Ei liene mikään yllätys, että pajatson tyhjensivät Moorillan pinot noirit, joista tässä kertoo viehättävä Catherine. Ihan killeripunkkuja kaikki tyynni.

Design is Theft ja nakut kaiffarit - niistä on ei-ihan-niin-seitinohuet tasmanialaiset päivähönöt tehty!