4. helmikuuta 2013

Hammasvammamuonaa

Viime päivien sapuskat ovat koostuneet vain toisella puolella suuta varoen syödyistä jogurtista, mustikkasopasta, banaanimössöstä, smoothieista ja hirmu kiltin lääkärin määräyksestä myös jäätelöstä. Viisaudenhammasleikkaustoipilas tykkää kylmistä syömisistä.

Toissapäivänä uskalsin jo paistaa munakokkelia aamiaiseksi ja eilen join kahvia ensi kerran sitten viime keskiviikon. Ai että se maistui hyvältä! Lauantaina rohkenin myös surauttaa tonkallisen savuista porkkanasosekeittoa, josta tuli niin maukasta, että sitä voisi kuvitella syövänsä terveenäkin.
Sopan salainen ainesosa on The Spice Treen tömäkkä Applewood Smoked Sea Salt, joka on noin 99-prosenttisesti savua ja loput on suolaa. Ensin luulin ripsutelleeni sitä ruokaan ihan liikaa, mutta maku liudentui sopivasti porkkanoiden kypsyessä. Chiliä voit lisätä oman makusi mukaan, itse laitoin kattilaan muutaman anteliaan hyppysellisen savustettuja Aji Cristal-hiutaleita.
Tarvitset:
500 g porkkanoita
kuivattuja savuchilihiutaleita
lorauksen oliiviöljyä
1 l vettä
savusuolaa
1 dl kermaa

Tee näin:
Kuori ja paloittele porkkanat.

Kuumenna öljy kattilassa ja freesaa chilit öljyssä. Lisää joukkoon myös savusuola.

Kaada vesi kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä porkkanat miedolla lämmöllä pehmeiksi.

Sauvasekoita porkkanat ja lisää joukkoon kerma. Tarkista maut ja lisää tarvittaessa chiliä tai suolaa.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hei, mistä noita käyttämiäsi mausteita voi ostaa? keitto kuulostaa todella maukkaalta, nam.

Jaana kirjoitti...

Suolapurkin ostin Porvoosta Siirtomaatavaraliike Skafferista, mutta sittemmin olen bongannut noita The Spice Treen tuotteita myös Hakaniemen hallin Parhialan hyllyiltä.

Savustettuja chilihiutaleita saa mm. Fatalii Gourmet-verkkokaupasta.

Herkkusuun lautasella kirjoitti...

meill oli viime kesänä pitkälle syksyyn hammasvammaruokaa ennenkuin purukalusto saatii kuntoon ja toimiaan, ja niin pitkä aika on jo sitten tuskaliasta kokille yrittää aina muistaa mitä voi ja mitä ei voi syödä, ja kaiken lisäksi syödä näkkärit puolisolta salassa!

Jaana kirjoitti...

Herkkusuun lautasella, otan osaa, "hampaattomana" ei ole kivaa. Minäkin haaveilen kunnon kovakuorisen ruisleivän huolettomasta jauhamisesta :-)

Anonyymi kirjoitti...

anonyymi kumartaa ja pokkaa suola- ja chilivinkeistä!

Jaana kirjoitti...

Eipä mittään :-)

meritähti kirjoitti...

simppeli soppa...ja Hakiksen hallikin tuossa naapurissa, joten ei muutakuin suolaa ostamaan ja soppaa laittamaan! Kiitos reseptistä!

Jaana kirjoitti...

meritähti, simppelit asiat ovat usein parhaita. Toivottavasti soppa maistuu!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...