17. tammikuuta 2013

Kreikan possu, possu Kreikan

Ravintolaton kuukauteni on jo puolessa välissä eikä tee tiukkaakaan. Not. Se hyvä puoli tässä kuitenkin on, että rahaa ei ole kulunut niin paljon kuin yleensä ja viinien tissuttelukin on vähentynyt. Lisäksi pakastimeen on tullut lisää väljyyttä, kun olen systemaattisesti syönyt sitä tyhjemmäksi.
Koska valtaosa pakasteistani on possua, olen guuglaillut sikareseptejä kohtuullisen aktiivisesti. Yksi löydöistäni on tämä Ruokalan ohje, joka osoittautui ihan helmeksi.

Possunkyljykset kreikkalaisittain kasaa samaan vuokaan monta lempimakuani: sitruunan, rosmariinin, fetan, valkosipulin, tomaatin ja tietty sian. Omana lisäyksenäni nakkasin mukaan jääkaapissa ähöttäneen oliviipurkin pohjat herkullisin seurauksin.
Alkuperäisessä ohjeessa yllytetään lorottamaan muiden tykötarpeiden joukkoon kolme desiä valkoviiniä, mutta mielestäni nestettä oli ihan liikaa. Kun kokkaan tätä seuraavan kerran, niin pari desiä saa riittää. Myös paistoaika oli ainakin minun uunissani ohjeistettua pidempi, sillä potut jäivät pikkuisen liian al denteiksi tunnin kypsennyksellä.

Valkoviinivalinnallani tuin osaltani talousvaikeuksien kanssa taistelevaa Kreikkaa, sillä kriteereillä "Valkoviinit + Kreikka + Kuiva"  Alkon sivujen tuotehaku antoi peräti yhden tuloksen, joka ei ollut retsinaa. Mantinia Haggipavlu Moschofileroa oli oikein kiva siemailla myös ruokajuomana.
Tarvitset:
5 (luomu)possun kyljystä
sitruunan
4 tl kuivattua minttua
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
2 dl (kreikkalaista) kuivaa valkoviiniä
5 perunaa
4 valkosipulinkynttä
4 tomaattia
2 paprikaa
kourallisen kivettömiä kalamata-oliiveja
tuoretta rosmariinia
200 g fetaa

Tee näin:
Hiero kyljyksiin raastettua sitruunankuorta- sekä mehua, minttua, suolaa ja pippuria. Anna maustua jääkaapissa yön yli.

Laita uuni lämpenemään 180-asteiseksi.

Kuumenna tilkka oliiviöljyä paistinpannussa ja ruskista kyljykset molemmilta puoliltaan kauniin värisiksi. 

Ota kyljykset pois paistinpannulta ja holauta viini tilalle. Anna viinin kiehahtaa ja ota pannu pois liedeltä.

Kuori ja viipaloi perunat sekä valkosipulinkynnet. Lohko tomaatit ja paprikat.

Laita uuninkestävään astiaan kerroksittain peruna- ja valkosipuliviipaleita, tomaatti- ja paprikalohkoja, oliiveja, rosmariinia sekä murusteltua fetaa.

Lisää joukkoon paistinpannulla oleva viini ja asettele kyljykset koko komeuden päälle.

Kypsennä ruokaa uunissa tunnista puoleentoista kunnes perunat ovat pehmenneet. Jos kyljykset uhkaavat kuivahtaa tai kärtsätä kesken kaiken, niin peitä vuoka foliolla uunituksen puolivälissä.

2 kommenttia:

Outi kirjoitti...

Voi hyvänen aika, miten tämä otsikko sai minut nauramaan! :)
Vuoka näytti melko samalta kuin viime viikonloppuna kokkailemani turkkilainen perunapata. Mutta valkoviinit menivät omaan kurkkuun. :)
Oli kyllä tosi herkullista, jos haluat tsekata reseptin ja vertailla, päivitän sen lähipäivinä Hämmentäjä-blogiini.

Jaana kirjoitti...

Alkoiko päässä soida myös Toukopoukon hittibiisi? :-)

Kävin jo kuikuilemassa blogissasi ja löysin mustikkakohokkaiden ohjeen, jota aion ilman muuta kokeilla!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...