19. tammikuuta 2013

Ikivihreä herkku

Kyllä täällä on syöty viime aikoina paljon muutakin kuin possua! Tai no, onhan tässä parsakaalisalaatissa pekoniakin (mikä tunnetusti tekee kaikesta parempaa).

Itse asiassa tätä tulee kokattua melko säännöllisin väliajoin, mutta reseptihakemistoa väsätessäni tajusin, että sen ohjetta ei löytynyt blogistani. Samantyyppistä salaattia on vuosien varrella valmistettu monissa blogeissa erilaisina variaatioina, yleisimmin joukkoon on lisätty cashew-pähkinöitä tai (marinoitua) punasipulia.

Itse olen tykästynyt Jamie Oliverin versioon. Tällä kertaa puolitin ainesten määrän ja satsista riitti salaattia kahdelle aterialle. Korvasin myös ruohosipulin purjolla, kun sitä sattui jääkaapista löytymään.

Tähän sapuskaan voit mainiosti käyttää sekä parsakaaalin kukinnot että varsiosan. Tai tehdä kuten minä tein ja pilkkoa varren toisenlaiseen salaattiin.
Tarvitset:
parsakaalin
3 siivua pekonia
kourallisen kirsikkatomaatteja
parin sentin pätkän purjoa

Kastikkeeseen tarvitset:
puolikkaan valkosipulinkynnen
1 tl Dijon-sinappia
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Tee näin:
Leikkaa parsakaalin kukinnot irti varresta ja paloittele ne näteiksi suupaloiksi.

Kiehauta kattilassa vettä ja lisää joukkoon suolaa. Kippaa parsakaalit kiehuvaan veteen ja ryöppää niitä minuutin ajan. Kaada parsakaaliit siivilään ja levittele ne kuivumaan keittiöpyyhkeen päälle.

Leikkaa pekonit ohuiksi siivuiksi ja paista ne pannulla murusiksi.

Silppua purjo pieneksi hakkelukseksi ja leikkaa tomaatit neljään osaan.

Raasta puolet valkosipulinkynnestä isoon kulhoon. Lisää joukkoon loput kastikkeen ainekset (jos pannulle on jäänyt pekoninrasvaa, lisää sekin mukaan). Sekoita hyvin.

Lisää kastikkeen joukkoon parsakaalit, pekonimurut, tomaatit ja purjo. Sekoita hyvin ja syö.

2 kommenttia:

Tusla kirjoitti...

Tämä on niin ikivihreä ja mun salaattiosaston ikisuosikki! :)

Jaana kirjoitti...

Sama juttu! Tämä sekä erilaiset kaalisalaattivariaatiot :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...