26. helmikuuta 2012

Rapeakuorista appelsiinikermaa

Taannoisten paellaorgioiden jälkiruoaksi väsäsin crema catalanaa, tuota poltetun kerman espanjalaisversiota.

Crema catalanan erottavat crème brûléesta lähinnä kerma-munaseokseen lisätyt appelsiininkuori ja kanelitanko, jotka antavat herkulle kivan sivumaun.
Tein jälkkärin Hesarin ohjetta mukaillen. Noin puolikkaasta annoksesta syntyi kolme kokonaista ja yksi vajaa kipollinen tätä ihanuutta.

Minulla hyydytysaika tosin venähti melkein kaksinkertaiseksi reseptissä ilmoitettuun verrattuna. Se johtunee käyttämäni astian muodosta, sillä oikeaoppinen crema catalana-kippo on vissiin matalampi ja laakeampi.

Makean osuuden palanpainikkeeksi hankittu makea sherry ei valitettavasti sopinut crema catalanan kaveriksi ollenkaan. Sen sijaan aterian päätöskahvien kanssa tarjoamani suklaan kanssa se toimi loistavasti!
Tarvitset:
½ appelsiinin kuoren
½ vaniljatangon
2 dl kuohukermaa
½ dl ruskeaa ruokosokeria
kanelitangon
3 keltuaista
½ dl maitoa
2 rkl ruskeaa ruokosokeria

Tee näin:
Laita uuni kuumenemaan 100-asteiseksi.

Pese appelsiini ja raasta puolikkaan hedelmän kuoren oranssi osa.

Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet talteen.

Kiehauta kattilassa kerma, sokeri, kanelitanko, appelsiinin kuori, vaniljansiemenet sekä vaniljatangon ranka. Anna maustua 30 minuuttia.

Yhdistä keltuaiset ja maito. Siivilöi joukkoon kermaseos ja sekoita hyvin.

Kaada massaa uuninkestäviin vuokiin ja kypsennä, kunnes vanukkaat ovat hyytyneet. Aikaa tähän kuluu vuoista ja uunista riippuen tunnista kahteen tuntiin.

Jäähdytä vanukkaat jääkaapissa yön yli.

Ripottele ennen tarjoilua vanukkaiden päälle ohut kerros sokeria ja karamellisoi pinta tohottimella.

9 kommenttia:

aleksi kirjoitti...

meillä oli toveri vääntänyt lauantaina limeinkivääri pannacotat keikan etkoille, oli kyllä todella hyvää, en ole varmaan ikinä tollasta aikasemmin syönyt.

hyvä tuo sun pinterestin juustokansio, keskitytään oikeasti vakavaan aiheeseen :)

Jaana kirjoitti...

Pannacottakin on ihanaa! Crème brûlée ja crema catalana ovat kuitenkin enempi mun mieleeni, koska niissä on se rusahtava karamellikuori - ihan parasta!

Juusto ON vakava asia! Mitä kaikkee sä olet jo saanut tehtyä omassa juustotehtaassasi?

aleksi kirjoitti...

tällähetkellä tehtaasta on tullut se mozza joka meni hieman pilalle, lusikallinen ricottaa ja jääkaapissa kuivuva joku omalla sekareseptillä tehty kova juusto, siitä tulee varmaan joku kuivan fetan tyylinen. tänään piti hakea lisää maitoa ja testailla lisää mutta eiliset jatkot vei hengen.. sitte kun saan sen Saint Allu Bleu sinihomeen tehtyä niin tuon maistiaista, saadaan kakki ruokamyrkytys :D

Jaana kirjoitti...

Tuskin maltan odottaa :-D

Anonyymi kirjoitti...

Mä luulen että siinä reseptissä on vaan virhe. Me tehtiin meinaten jälkiruuat samalla reseptillä matalissa vuuissa ja aikaa tuhraantui paljon yli.

Appelsiininen maku oli kovasti meidän mieleen!

Merituuli Sipulasta

Jaana kirjoitti...

Merkkari, sun anonyymi kommentti oli mennyt Bloggerin roskapostilootaan. Kerroin lootalle, että et oo oikeesti roskapostia - jännä nähdä, oisko sillä vaikutusta kommentointimahdollisuuksiisi!

Mutta joo, Hesarin reseptissä on varmasti virhe, minne voi valittaa?

Anonyymi kirjoitti...

On se kiva kuulla ettei ole roskapostia. Sama meininki bloggerin puolelta silti näköjään jatkuu.

Herkkusuun lautasella kirjoitti...

onnittelut sekä ravintolalahjakortin että helmikuun ruokahaasteen voittamisesta.

Jaana kirjoitti...

Kiitos paljon onnitteluista!

Pää höyryten mietin jo maaliskuun haasteteemaa...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...