23. helmikuuta 2012

Ich bin Pure Berliner

Viime viikonloppuna saksalaiset valtasivat Chef & Sommelierin. Kyseessä ei ollut kuitenkaan vihamielinen ravintolakaappaus, vaan kokkiverkostoprojektin puitteissa tehty sopuisa vierailu.
Pure Berlin on ravintolakonsepti, joka keskittyy tuunaamaan vanhoja ja jopa unohdettuja saksalaisia ruokia tämän päivän makumaailmaan sopiviksi. Visiitti C&S:ssä starttasi kavereiden maailmankiertueen.
Seurueemme nautti lauantaina Suomea varten viritetyn East & West-menun, joka toimi loistavasti sekä luettuna että syötynä. Isäntäväen vastuulle oli jätetty leipien leipominen sekä juomavalinnat.

Yhdelletoista ruokalajille (110 euroa) maltillisesti hinnoitellusta (34 euroa) juomapaketista löytyi mielenkiintoisia saksalaisia viinejä. Jälkiruoan kanssa oli tarjolla porilaista stoutia.
Vaaleaan leipätaikinaan oli sekoitettu hapankaalia ja leivät tuotiin pöytiin paperipusseissa. Tummassa leivässä nesteenä oli käytetty saksalaista olutta ja sitä kiersi jakamassa leipuri itse.
Reilun kolmen tunnin ruokailotulitus alkoi kaupungin itälaidalta. Mustard Cucumber maistui pirteältä ja jostain syystä siitä tuli lapsuus mieleen. Ehkä sen aiheutti kaino makusukulaisuus mummonkurkkuihin?
Länsipuolen Vesper koostui kinkusta ja maitokräkkeristä...
...sekä jonkun saksalaiskokin isän tekemästä verimakkarasta. Tuota jumalaisen makuista makkaraa voi tilata Pure Berlin Storesta.
Seuraava itäruoka oli Potato Soup. Ennen keiton kaatamista lautaselta löytyi hummeria, kurkkua ja hilloa.
Varsinkin herukkainen hillo maistui ihanalle pehmoisen perunakeiton kanssa.
Scallop in Hay edusti länttä. Kampasimpukan kanssa samalle lautaselle oli päätynyt kukkakaalipyreetä sekä timoteistä uutettua soossia. Nam.
Seuraava itävaikutteinen ruokalaji, Baltic Sea Aquarium, jakoi mielipiteitä.
Jalkalasiin oli aseteltu merilevää, vihreää teetä sekä nilviäisiä.
Kun lasiin kaadettiin kiehuvaa vettä, syntyi huumaavasti merelle tuoksuva keitto. Itse pidin tästä kovasti, mutta vieruskaverit olisivat kaivanneet siihen lisää suolaa. Osteri lasin pohjalla oli helmi ♥
Merisopan jälkeen pöytään kannettiin savuavia hiiliä, jotka olivat seepian musteella värjättyä marenkia.
Hiilimurskaa oli myös Beetroot and Ash-annoksessa. Hiukan pelottavan näköistä, mutta hirmu hyvää!
Hyppäys takaisin itään tehtiin Pork & Pine Tree-nimisellä herkulla. Possun mahapala oli samaan aikaan sekä suussa sulavaa että ritisevän rapeaa.
Lännen vastaus lihakisaan oli Veal Cheek Sauerbraten. Unelmamurean vasikanposken lisukkeena oli pikkuriikkisiä perunakroketteja ja räjäytettyjä kapriksia.
Jälkkärikavalkadin käynnisti itäinen Pückler Ice Cream. Mahtavaa banaanijätskiä ja tillillä (!) maustettua ananasta.
Sitten pääsimme siemailemaan stoutia...
...joka toimi oivallisesti kyytipoikana länsipuolen The Black Forest Saunalle. Suklaakakkua, maitosuklaamoussea ja marjarouhetta. Ei huono.
Päätösmakean White Chocolate Snowballin saatesanoiksi pääberliiniläinen Miles Watson totesi, että "it's OK to eat yellow snow."
Siunatuksi lopuksi jätkät iskivät kimpaleen hiilihappojäätä vesimaljaan, jossa oli myös erilaisia yrttejä. Savuavaa kippoa kierrätettiin pöydästä toiseen ja saimme nuuhkutella astiasta pursuavia tuoksuja.

Kyllä tällaisilla eväillä on ihan hyvä kiertää maailmaa. Vielen Danke Pure Berlin und Gute Reise!

7 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Pitäskös turauttaa yhteistilaus veripalttua ja juttuja - oli sen verran hyvvee nyt kun muistelee...

Jaana kirjoitti...

Pitäis. Huomenna afterworkseille sopimaan tilauksesta?

Riksu kirjoitti...

Tätä sun juttua lukiessa tulee semmonen ole, että jää paljosta paitsi kun siellä Helsingin suunnalla tuntuu tapahtuvan kaikkea hienoa ruoan piirissä. Pitäis tulla enemmän piipahtamaan siellä päin.

Riksu kirjoitti...

*olo

Jaana kirjoitti...

Olé! Tulukaa piipahtammaan, viimeistään kesäkuussa Taste of Helsinki-häppeningiin!

Anna kirjoitti...

Eipä voi taas kuin ihailla ja ihmetellä ruokaihmisten kekseliäisyyttä! Noi savuavat hiilet on hienoja, ja se vihreä soppaliemi.

Jaana kirjoitti...

Anna, tuossa setissä oli kaikki hyvää! Loistava kokemus, jos vertailukohdaksi ottaa vaikka viimesyksyisen flopin. Hyh hyh, vieläkin tulee paha mieli tuosta illasta :-(

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...