Mutta valmiin hillon maku on ihan mieletön! Laiton omppuihin Jannan tapaan alkuperäistä ohjeistusta reippaasti vähemmän sokeria, mutta uunituksen aikana hedelmien oma makeus jalostui ylvään toffeiseksi.
Hillo toimii turkkilaisen jogurtin kaverina kuin tauti. (Diplomi-)insinöörin keittiön vinkin innoittamana kokeilin sitä myös amerikkalaisten pannukakkujen ja pekonin kanssa - parhainta ikinä!
4 l omenalohkoja
3 dl vettä
1 dl ruskeaa ruokosokeria
Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 225-asteiseksi.
Pese omput, mutta älä kuori niitä. Lohko omenat pienemmiksi paloiksi ja poista kannat sekä siemenkodat.
Keitä omenoita, vettä ja sokeria vartin verran tarpeeksi isossa kattilassa. Kun omenat ovat pehmenneet, surraa ne sauvasekoittimella muhjuksi.
Laita omppusose uuninkestävään astiaan ja anna sen muhia uunissa noin puolitoista tuntia. Sekoita ja maistele välillä. Hillo on valmista, kun maussa alkaa olla nasakka toffeen tuntu.
9 kommenttia:
Tää taitaa olla täydellinen uuden uunin testiajo-resepti. ja toi pekoni-pannukakku-omenahillo-asia, voihyvääpäivää!!
Kannattaa kokeilla! Tää on helppoa (tiskaamista lukuunottamatta) ja hyvää ja toimii pekoninkin kanssa :-)
Hemskutarallaa - mä en saanut omaan sössööni toffeenmakua edes kahden tunnin uunituksella. Voiskohan olla omppuplaadusta kiinni? Meillä oli kaneliomenaa - suoraan mummulasta, kauniita kuin mitkä! Reunat paloi kyllä meilläkin tehokkaasti kiinni, että jossain sentään onnistuin ;D.
Ounou! Mulla oli niitä bergiuksia, en tiedä mitä omppuja Janna käytti. Pitäisköhän sun uskaltaa uunittaa hilloa vielä lisää?
Mitenkähän on tämän hillon säilyvyyden kanssa? Jos laittaa tölkkeihin, niin säilyyköhän jääkaapissa muiden hillojen tapaan?
terv. Satu E
Anonyymi Satu E, jos aiot säilyttää hilloa lasipurkissa jääkaapissa, niin sokerin määrää kannattaa lisätä radikaalisti. Itse laitoin vähäsokerisempaa versiota pienissä erissä pakastimeen.
Mä käytin äidin pihapuun omenia, en tiedä lajiketta, mutta sellaisia hyvin perusomppuja, hitusen makeita mutta enemmän kirpeitä, ei ollenkaan jauhoisia. Kuoressa oli punaista ja keltaista sillai liukuvärjäytyen. Osa niistä ainakin oli kaneliomppuja, mutta osa jotain vähän kirpeämpiä ja kellertävämpiä.
Munkaan hillosta ei tullut kultaista, vaan pronssista, johtuen varmasti just kuoren punaisuudesta ja intiaanisokerista. Toffeinen maku sieltä kyllä pilkisteli esiin!
Watafak? Pekonia-pancakes-omppuhilloa? Tänään on jotain mystistä ilmassa, kun lupasin juuri kokeilla myös Kallioapinan lehtikaalisipsejä. No kyllä mun tätäkin pitää koittaa!
Sanavahvistus: motor, höhöö.
Polkkis, pekonin kanssa voi syödä votevö ja aina on hyvää! Tosin on tuo hillokin gyl aika herkkua :-)
Lähetä kommentti