15. elokuuta 2010

McMushroom

Olen törmännyt useisiin hirmu mielenkiintoisiin resepteihin, joissa hampurilaisen lihainen pihvi on korvattu portobello-sienillä. En kuitenkaan löytänyt ensimmäistäkään ohjetta, jossa sämpylänä olisi käytetty samaisen sienen lakkeja.

Sellainen setti piti sitten keksiä ihan itse ja noin puolen tunnin tuotekehityssession tuloksena syntyi savuinen portobelloburgeri.

Portobellojen lakin tummien helttojen poistamisessa on kaksi koulukuntaa: toiset poistavat ne ja toiset eivät poista. Heltat voi huoletta syödä, mutta jos sienistä valmistaa vaikkapa kermaista muhennosta, muodostavat heltat esteettisen roskan kriittisen katsojan silmään.

Hampurilaissämpyläkäytössä portobellojen heltat voi jättää paikoilleen, mutta jos tunnet pakottavaa tarvetta niiden poistamiseen, niin tässä on oivalliseksi todettu toimintaohje:
Pihvin voi tehdä muustakin kuin possusta. Lammas, lehmä ja mystinen sikanautakin maistunevat mukavilta sienisämpylän välissä.

Jumalaista savuisuutta hamppariin antavat savusulatejuusto, Tabasco Chipotle sekä savupaprikajauheen miedompi versio. Pihvitaikinaan ja soossiin mausteita kannattaa lorautella ja ripsautella oman maun mukaan.

Oheisesta satsista tulee kaksi herkkuhampurilaista, joiden kyytipoikana toimii Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan tölkittämä Kukko-lager.
Pihveihin tarvitset:
2 tomaattia
munan
½ pussia sipulikeittoaineksia
200 g possunjauhelihaa
savupaprikajauhetta
suolaa
öljyä paistamiseen

Kastikkeeseen tarvitset:
salottisipulin
desin ranskankermaa
Tabasco Chipotlea
savupaprikajauhetta
suolaa

Lisäksi tarvitset:
4 portobello-sientä
öljyä
lehtisalaattia
4 viipaletta savusulatejuustoa
tomaattiviipaleita

Tee näin:
Kalttaa tomaatit. Poista siemenet ja kuutioi tomaatit.

Vatkaa munan rakenne rikki. Lisää joukkoon tomaattikuutiot, sipulikeittoainekset ja jauheliha. Mausta seos savupaprikalla ja suolalla. Anna taikinan ässehtiä kastikkeen tekemisen ajan.

Hienonna salottisipuli pienenpieneksi silpuksi. Sekoita sipulit muihin kastikeaineksiin kanssa ja laita soossi jääkaappiin.

Muotoile lihataikinasta kaksi pihviä ja paista ne öljyssä pannulla.

Poista sienistä jalat (sekä halutessasi lakkien mustat heltat). Paista lakkeja öljyssä pannulla muutaman minuutin ajan per puoli.

Aloita hampurilaisten kokoaminen lusikoimalla portobellolakille kastiketta. Peitä kastike salaatilla, juustoviipaleella, pihvillä, toisella juustoviipaleella ja tomaatilla. Laita myös toisella portobellolakille soossia ja aseta se hampurilaisen kanneksi.

9 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Portobellot ovat ihania ,taipuvat pihveiksi vaikka miksi tällaisille jotka eivät syö lihaa.Pihveinä ja täytettyinä olen usein käyttänyt noita.

seijastiina kirjoitti...

Hyvännäköinen hampurilainen, sopii minullekin, joka alan pian taas karpata!
Muhkea herkkupaketti, maistuupi kyllä!

ylimuuli kirjoitti...

Mahtava idea!! HEI PLIIIIS TEE NÄITÄ MULLE :-P :-D <3 Vau.

Aivan parasta. Tiät kyllä mikä.

Jaana kirjoitti...

Yaelian, samaa mieltä. Portobelloista ei irtoa nestettä niin paljon kuin monista muista sienistä, joten niiden koostumus säilyy ihanan napakkana.

Seijastiina, muhkea on just oikea termi. Yritettiin syödä näitä haukkaamalla, mutta ensimmäisen rinnuksille präiskähdyksen jälkeen totesimme helpommaksi veistellä & haarukoida muhkut ääniä kohti :-)

Muuli my belle, TEEN! Uskallatkos kokeilla näiden tekemistä siinä teidän uudessa aromipesässä :-D

ylimuuli kirjoitti...

Jaana, mä uskallan MITÄ VAAN ku tarpeeks yllyttää! ;-D Muistaen Maaritin viisaita sanoja: "on se hullu, ei se esitä".

Että pidän sulle sellaset pesäpartyt vielä että tiät ollees!

Jaana kirjoitti...

Pesäpartyt *tirsk*

Karjalanpiirakka kirjoitti...

Hahaaa, täähän on loistoidea! Kiitoksia, menee varmasti kokeiluun! :)

Hayley kirjoitti...

Ihan loistava idea! :D Tyylikkään näköinenkin.

Jaana kirjoitti...

Karjalanpiirakka ja Hayley, toivottavasti tykkäätte!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...