13. kesäkuuta 2010

Liberace meets ESC

Vaikka Euroviisuista on jo vierähtänyt viikko jos toinenkin, en ole lainkaan ehtinyt raportoimaan valvojaistarjoiluista. Noh, parempi myöhään kuin ei silloinkaan.

Tänä vuonna kisakatsomoa ei rakennettu Kulinaarimurulaan, koska sain kutsun toisaalle. Siellä nautittiin merkittävät määrät modulaatioschnapseja, joten seuraavana päivänä olo oli hutera.


Bileiden ruokahuollossa oli vahvoja vaikutteita vuonna 1970 julkaistusta keittokirjasta Liberace Cooks. Opuksen rakenne perustuu Liberacen talon ruokailutiloihin. Reseptit on jaettu eri huoneisiin sen mukaan, kuinka hyvin ruoat kuhunkin tilaan sopivat. Nerokasta!


Viisubuffan hittejä olivat taiteilija Liberacen inspiroimat lihakakut, joita voisi varmaan tituleerata myös cocktail-hampurilaisiksi.


Kompaktin miniburgerin saattoi joko täyttää valmiiksi tai jättää lisukkeiden valinta syöjäkohtaisesti päätettäväksi.

Erilaisia soossivariaatiota olikin tarjolla runsaasti. Salsan ja tsatsikin ohella suosikikseni nousi huippuhyvä raparperichutney.


Lisäksi pöydästä löytyi keitettyjä viiriäisen munia, kanavartaita satay-kastikkeessa, retiisejä sekä talvikurpitsalla täytettyjä mausteisiä riisipaperikääröjä.


Panokseni kisakatsomotarjoiluihin oli tuunattu banoffee pie. Tein herkkua tuplasatsin ja jaoin ainekset kolmeen foliovuokaan. Korvaamalla kerman ylle siroteltavan kaakaojauheen hopeisilla kakunkoristeilla piiras muuttui ylelliseksi Liberace-tortuksi.

Mielipiteet parhaasta viisusta hajosivat kuten niillä on tapana, mutta voittajasta ja Serbiasta tykättiin laajalla rintamalla.

Oma suosikkini oli Kreikan ihanasti mylvivä ja testosteronia tihkuva sonnilauma. OPA!

4 kommenttia:

Chez Jasu kirjoitti...

mitä ihmettä tulee modulaatiosnapsiin? Nimi on tilanteeseen kyllä ihan nappi!

Jaana kirjoitti...

Snapsikonseptin kehittelijän mukaan milloin mitäkin :-) Ideana on kulauttaa snapsi jokaiselle modulaatiolle eli kyseessä on ihan rehellinen juomapeli ja pääasiallisena tavoitteena tulla juovuksiin.

Näissä valvojaisissa modulaatosnapseina nautittiin mojitoja ja mint julepeja. Myös norjalaista akvaviittia oli tarjolla.

Merituuli kirjoitti...

ruokien jaottelu huoneittain - erikoisen hauskaa!

Jaana kirjoitti...

Juu, kirjassa on oma lukunsa myös sellaisille sapuskoille, joita voi syödä ns. seisten keittiössä :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...