10. heinäkuuta 2009

Kirsikat kakussa

Meikämandoliinolla alkoi tänään kesäloma! Seuraavat kolme viikkoa aion elellä ilman aikatauluja ja neljännellä viikolla lennähdän jälleennäkemistapaamiseen Puolaan.

Lomapullavuoron pukatessa päälle pääsin vihdoin tekemään mahtikakkua. Ihastuin siihen viimekesäisissä häissä, joissa toimin ruokahuoltovastaavana.


Kakkureseptin sain ihanuuden tuottaneelta vegaanivieraalta. Tuunasin ohjetta vähäsen vaihtamalla täytteen tummat viinirypäleet kirsikoihin.

Kakusta tykättiin duunissakin. Kaura- ja soijatuotteiden ansiosta myös laktoosiprobleemista kärsivät työkaverit pystyivat nakertelemaan samaa herkkua kuin muutkin.


Kakkupohjaan tarvitset:
2½ dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
½ dl kaakaojauhetta
½ tl suolaa
1 tl soodaa
1 rkl vaniljasokeria
½ dl GoGreen-vaniljasoijajuomaa
½ dl vettä
½ dl (sitruuna)öljyä
2 banaania

Lisäksi tarvitset:
noin 1½ dl GoGreen-vaniljasoijajuomaa
desin kirsikkahilloa
400 g kirsikoita
1 prk GoGreen Vispiä
1 tl vaniljasokeria

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 170-asteiseksi.

Aloita kakkupohjan tekeminen yhdistämällä kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon nesteet, öljy sekä muussatut banaanit. Sekoita hyvin.

Kaada taikina leivinpaperoituun irtopohjavuokaan ja paista uunissa noin tunnin ajan.

Poista kirsikoista kivet. Säästä jonkin verran kokonaisia kirsikoita koristeeksi.

Puolita jäähtynyt kakkupohja. Kostuta alempi puolisko soijajuomalla ja levitä sille kirsikkahillo sekä kivettömät kirsikanpuolikkaat.

Laita kakkupohjan yläosa täytteiden päälle. Kostuta myös yläosaa soijajuomalla.

Vispaa kaurakerma vaahdoksi ja mausta se vaniljasokerilla. Kuorruta kakku vaahdolla ja koristele lopuilla kirsikoilla.

Sokerina pohjalla kakkuteemaan sopiva ilmoitusluontoinen asia eli vielä muutaman päivän ajan voit käydä äänestämässä suosikkiasi Hesarin mansikkakakkukilpailussa.

11 kommenttia:

Polkkapossu kirjoitti...

Polkkapossu tykkää tästä :D

Yaelian kirjoitti...

Sen jälkeen kun rupesin leipomaan vegaanikakkuja alkoivat tavalliset kakut maistua vähemmän hyviltä....Suomessa on tosi hyvä valikoima kaikenlaisia soija/kaura jne kermoja ja jugurtteja;täällä taas on vaan niitä maitoja joten kaurakermat ja sellaisetkin pitää duunata itse.

Hyppysellinen kirjoitti...

näyttää ja kuulostaa himottavalta. appiukolle meni jo kauppalistaan hankittavaksi "kokriinia" kun menemme sinne kylään. pakkohan tämä on pyöräyttää!

Anna kirjoitti...

Tama nayttaa hyvalta. Tekisi mieli kokeilla viela kun anoppi ei syo kananmunaa niin tamahan kelpaisi :)

Välispiikki kirjoitti...

Polkkis, myös Välispiikki tykkää tästä :-D

Yaelian, mä jäin välittömästi koukkuun viime kesänä. Kesti vaan vähän turhan kauan, ennen kuin kokeilin tämän tekemistä itse. Mutta hyvää kannatti odottaa!

Hyppis, hetken mietin että mitä ihmeen "kokriinia", mutta sitten hiffasin :-D

Anna, tästä saa myös keliaakikolle sopivan version käyttämällä gluteenitonta jauhoa. Loistokakku siis!

Virpi kirjoitti...

Oijoi! Nyt on niin herkun näköinen kaakku, että meni heti kokeilulistalle. Viikonloppuna kun on uuden kotimme tupaantulijaiset ja vieraisiin lukeutuu vegaaniystävä. Kiitos jo etukäteen ohjeesta! :)
(Täytyy toivoa, että on parempi onni myötä, kuin synttärikaakkuni paistelussa, jossa kesken paiston epähuomiossa oli uuni kääntynyt 100 astetta liian kuumalle ja pohja kärtsähti täysin!).

Välispiikki kirjoitti...

Virpi, muista että sinua on varoitettu: tuohon kaakkuun jää niiiin helposti koukkuun!

Virpi kirjoitti...

Kaakku oli hyvää kyllä :) ohjetta toivoi muutamakin vieras, joten pitänee blogata omaankin blogiin tämä ohje. Ulkonäöllisesti tyrin kakun, koska en useasta kauppayrityksestä huolimatta löytänyt tuota vispiä päälliseksi ja jouduin tyytymään vispautuvaan Gro Greenin vaniljasoosiin. Joka ei kylläkään kovin hyvin vispautunut ja jäi hyvin löysäksi. Koristeena olleet mansikat sitten yrittivät laskea mäkeä kakun reunaa pitkin alas, mutta ei se vähän kärsinyt ulkonäkö onneksi makua haitannut :)

Välispiikki kirjoitti...

No ei mullakaan toi pohja ihan täydellisesti onnistunut, vaan keskikohta vähän lätsähti. Siihen piti sitten vaan lätkäistä paksumpi kerros kaurakermavaahtoa ;-)

Tärkeintä on kuitenkin maku!

Hyppysellinen kirjoitti...

Hirmu hyvää oli, kiitos ohjeesta! Kokriinivispi oli kauniin valkoista ja maistui minullekin vaikken kermavaahdosta tykkää. Arvaatkin varmaan että tuote oli meille ihan uutukainen.

Välispiikki kirjoitti...

Hyppis, ole hyvä vaan, mukavaa että teillekin maistui! Kokriinin tuotteet ovat kyllä oivia kautta linjan :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...