9. kesäkuuta 2009

Työperäistä kokkuuta

Että on riittänyt viime aikoina tekemistä! Työelämässä on nyt se aika, kun maailma pitäisi saada valmiimmaksi juhannukseen mennessä. Tai ainakin puoliksi tehtyä.

Pari viikkoa sitten kuitenkin karkasimme duunista isolla sakilla tyyten kesken päivän. Matkasimme Vallilasta Lauttasaareen, missä valmistimme loistavan tapasmenun Chilliclubin kokkien ohjeiden mukaan.


Meidän tiimimme pyöräytti maistuvan lohitartarin. Kalapalaset kypsyivät mausteliemessä, johon hämmensin mehua ja kuorta limestä ja sitruunasta, oliiviöljyä, kevät- ja valkosipulia, chiliä sekä mustapippuria ja suolaa.

Kokkuukollegani skalpeerasi jättiläisfileen kuin vanha tekijä, mutta sentti-kertaa-sentti-kuutioiden tuottamisessa oli pieniä haasteita. Laadunvarmistaja minussa palautti selkeimmät maanantaikappaleet tylysti takaisin leikkuulaudelle, mutta en kuitenkaan päästänyt suustani yhtään gordonia.

Onneksi kalankäsittelijäkaveri on hyväluontoinen tapaus, joka pilkkoi bumerangibiitit kiltisti pienemmiksi. Tuli kuulema erittäin kotoinen olo kun komennettiin :-)


Muiden kokkijoukkueiden tuotoksista minun suuhuni parhaiten sopivat bruschettat, jotka kruunattiin Portobello-sienillä ja Manchego-juustolla. Äärimmäistä parhautta!


Kolmen tomaatin salaatti oli i-ha-naa. Osa tomaateista marinoitiin sipulien kanssa ja osa grillattiin. Lopuista keiteltiin voin ja mausteiden kanssa jumalainen confit. Luulenpa, että eräskin jauhajatar menisi tästä salladista banaaneiksi!


Myös limemarinoidut scampivartaat olivat nannaa.

Työstämissämme eväissä ei muuten säästelty valkosipulia, joten session jälkeen ryhmähenkemme saattoi tuoksahtaa vienosti.


Lisäksi herkuttelimme perunasalaatilla aiolin kera, salvia-sitruunalammaspullilla, kesäkurpitsa-pinjansiemensalaatilla, tapenadeleivillä, lammasvartailla, valkosipulipaahdetulla tomaateilla sekä vihannescouscousilla.

Ja jätkät hoi, tekemänne couscous oli aikuisten oikeesti hyvää, vaikka sitä jäikin jäljelle! Ei niitä kaikkia muitakaan kippoja ihan tyhjiksi kaavittu.


Jälkkäreiksi nautimme mango- ja suklaamoussea. Keltainen mussukka ei ehtinyt hyytyä kunnolla, mutta sepä ei tahtia haitannut. Keltuais-kerma-mango-sokeriseoksesta ei taida pahaa saada edes vahingossa?

5 kommenttia:

Hanna Takala kirjoitti...

Ihana retki! Meilläkin on vaan kertalleen kokkailtu työporukalla, eikä edes kenenkään valvovan silmän alla. Tuollainen reissu voisi sopia meidän pirtaamme kyllä...

Nelle kirjoitti...

tuo tomaattisalaatin ohje kiinnostaisi jos se olisi ehkä joskus maybe saatavilla? :)

Ketsuppi kirjoitti...

Sapuskat näyttävät herkullisilta, ja töistä karkaaminen on ideana mitä mainioin. Sitä vaan vielä kommentoisin, jotta mikä siinä on, kun hommat aina pakkautuvat joulun ja juhannuksen alle...? Vähän sama juttu kuin se, että talvi yllättää autoilijat. Tässä on taas ollut koko kevät aikaa ja silti hukun todo-listaan. Hjälp.

emma kirjoitti...

Meidän tän kevään säästöbudjettielon ainoa yhteinen ilta oli omakustannesaunailta... ettei ehkä kannata ihan just nyt ehdottaa tuota mutta aion kyllä pitää mielessä, jahka nousukausi painaa päälle ja liiat rahat polttaa taskussa ;-)

Jaana kirjoitti...

Kokkaussessiot ovat kieltämättä mukava tapa touhuta yhdessä, olipa sitten kyse työkaveriporukasta tai muusta kaveriporukasta :-)

Nelle, tomaattisalaatti on to do-listalla, jota alan purkaa heti kun saan ensin työruuhkat selvitettyä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...