12. kesäkuuta 2009

Chillin i Esbo

Kommentti-Emma kutsui joku tovi sitten allekirjoittaneen ja Ylimuulin natustelemaan grilliherkkuja uuteen residenssiinsä. Matkasimme siis Mukkeliksen kanssa Espoon metsien keskelle laukuissa leipää, suolaa, juustoa ja suklaata vaan.

Tämänkertaisella syömäkyläreissulla pääsin luikahtamaan apukokin hommista kuin koira veräjästä, kun Mjuuli nappasi salaatintekonakinkin nenäni edestä nopeammin kuin ehdin kissakalaa sanoa. Raskaaksi, mutta mieluisaksi tehtäväkseni jäi kuohuviinipullon avaaminen. Huoh.


Emma oli pyytänyt loistavan valikoiman Ahdin antimia ja uuttanut niihin ihania makuja. Scampien marinadissa oli ainakin valkosipulia, chiliä ja korianteria...


...lohet ja tonnikalat likosivat liemessä, jossa oli Teriyaki-soossia ja wasabia. Kampasimpukat puolestaan köllivät valkosipulisessa kylvyssä. Olikohan siinä myös inkivääriä? Apuja, oi ehtoinen emäntämme?


Järjestävä seura nuketti mereneläviä ammattilaisen ottein, vaikka normaalitilanteessa grillausriitit ovatkin ruokakunnan herrahenkilön ydinosaamisaluetta. Kaikki tarjoillut suupalat olivat erinomaisia. Ihan eniten tykkäsin ehkä lohijudeemeista tai kampasimpukkatsydeemeistä.


Mukkelismakkeliksen näin pilkkovan makoisaan kirahvisalaattiin ainakin tomaattia, parsaa, melonia ja avocadoa. Mitä muuta sä siihen laitoit?


Muulin hellä kavionjälki näkyi myös tupaantuliaisiksi tuoduissa raakasuklaakonvehdeissa, joiden syöminen on terveellisempää kuin niiden syömättä jättäminen.

Erityisesti namusten suolaiset versiot olivat emähyviä! Valitan tuon suklaakuvatuksen hähmyisyyttä, se on otettu kännykän kameralla kun varsinaisesta taltiointivälineestä väsähti akku.

Isot kiitokset vielä molemmille daameille eri kivasta illasta ja tervetuloa Kulinaarimurulaan jahka lomat on lusittu!

6 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Ihania merellisiä herkkuja! Ja raakasuklaa tosiaankin on emähyvää, tässäkin keittiössä sitä tehdään usein...

Emma kirjoitti...

Kiitosta vaan vieraille :) Raakasuklaa-ainestilaus lähti viime viikolla ja nyt odotellaan maltamattomana, että pääsisi tositoimiin.

Simpukat uiskentelivat ihan vain oliiviöljy-valkosipulimarinaidissa, ei sen kummempaa. No suolaa taisi sentään olla.

Herrashenkilö grillasi urheasti eilen säätä uhmaten inkiväärikanaa ja maisseja ja onnistui kuin onnistuikin kiikuttamaan herkut sisään juuri ennen kuin kaatosade alkoi.

Posters on kalenterissa, sitä odotellessa hauskaa kesää! (ja toivottavasti se tiedän-mitä-teen viittasi kaikkeen hauskaan ja kivaan eikä ollenkaan työntekoon!)

Jaana kirjoitti...

Yaelian, jos sinulla on takataskussa jotain erityisen ihaniksi havaittuja raakasuklaaohjeita, niin vinkkaa ihmeessä :-)

Emma, itse en ole vielä ehtinyt tilausta tekemään, mutta kyllä he minustakin asiakkaan saavat ;-) Viittaus "kesätöihin" liittyy blogin julkaisujärjestelmän vaihtosuunnitelmiin. Saapas nähdä, jos vaikka kesälomalla olisi aikaa moiseen operaatioon..

Meri, Helsinki kirjoitti...

Hahhhahahaaaaa, oli ihanaa! Ja NIIIIIN makoisaa. En mä lainkaan muista mitä muuta siihen saldee tuli, kaikenlaista ja vähän päälle. Hyvää öljyy, suolaa ja pepaa.

Mieluitenkin ainakin yks raakasuklaa päivässä pitää muulin tyytyväisenä <3

Jaana kirjoitti...

Mule, mäkin sain viimein tehtyä konvehtien raaka-ainetilauksen, toimittavaa tahoa saa hoputtaa :-)

Ja tötteröiselle Strutsikoiralle lähetetään Murulasta 500 rapsutusta!

Meri, Helsinki kirjoitti...

:-D Hoputan! Tosin se on niin nopea että tuskin ehdin ennen kuin paketti on lähtenyt, ellei jo ole!

Juhannushalauksia!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...