8. huhtikuuta 2009

Puolikiloisten mussukka

Voi himskatin pirhana että on ollut taas elo hektistä! Töissä töitä riittävästi ja vapaalla vaikka mitä, kuten mummokullan 80-vuotissyntymäpäivien järjestelyt.

Kiireistä huolimatta Kulinaarimurulassa on voitu kohtalaisesti ja syöty säällisesti, raportointi vaan on jäänyt muiden judeemien jalkoihin. Jospa postaustahti tässä kevään myötä jälleen kiihtyisi...

Aloitan ruokasuman purkamisen parin viikon takaisesta moussakasta, jonka ohjeen bongasin aikoinaan Puolen voikilon keittiöstä. Mahtilootan reseptin ovat löytäneet useat muutkin kokkaavat bloggaajat.

Tässä versiossa béchamel jätetään hämmentelemättä ja maitokastikkeen mentävää rakoa paikkaa ystävämme partaäijä. Ja kuinka loistavasti hän soossin korvaakaan!

Näin vaivatonta sapuskaa tulee tehtyä takuuvarmasti toistekin, sillä tuunattu mussukka oli helkkarin hyvää. Ruokajuomaksi kaatelin oivaa libanonilaista punkkua, mikä viimeistään sai syömäkyläläiset hymyilemään autuaina.


Tarvitset:
2 isoa munakoisoa
2 rkl oliiviöljyä
valkosipulinkynnen
suolaa

Lammassoossiin tarvitset:
sipulin
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
400 g karitsan jauhelihaa
pikkupurkin tuplatomaattitiivistettä
isomman purkin tomaattimurskaa
vettä
2-3 rkl hunajaa
2 tl (savu)paprikajauhetta
2 tl rosmariinia
mustapippuria
suolaa

Lisäksi tarvitset:
2 dl partaäijää
munan
2 dl raastettua Parmesania

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 200-asteiseksi.

Viipaloi munakoisot pituussuuntaisesti. Levitä viipaleet uunipellille (tai kahdelle) ja ripottele niille kevyesti suolaa.

Pilppua valkosipulinkynsi ja sekoita se öljyyn. Penslaa koisot valkosipuliöljyllä ja paahda siivuja uunissa vartin ajan.

Munakoisojen uunittuessa ehdit laittaa soossin alulle. Silppua sipuli ja valkosipulinkynnet. Freesaa sipuleita pannulla öljyssä tovi ja lisää mukaan jauheliha.

Kun liha on ruskistunut, lisää joukkoon tomaattitiiviste ja -murska sekä desin verran vettä. Sekoita hyvin ja spruittaa sekaan hunaja.

Mausta paprikajauheella, rosmariinilla, pippurilla ja suolalla. Anna soossin ässehtiä miedolla höngällä parikymmentä minuuttia.

Voitele uunivuoka öljyllä. Lado puolet koisoviipaleista astiaan alimmaisiksi. Kaada lammaskastike viipaleiden päälle ja peitä soossi lopuilla koisoilla.

Vatkaa muna ja partaäijä tasaiseksi seokseksi. Sekoita joukkoon juustoraaste ja levitä jogurttisoossi koisojen ylle.

Kypsennä mussukkaa uunissa reilu puoli tuntia. Jos partaäijä uhkaa tummua liikaa, peitä eväs foliolla. Anna valmiin herkun huilata hetki ennen ateriointia.

2 kommenttia:

Liina kirjoitti...

Partaäijästä on tullut luomuversiokin!

Oli vaan pakko jakaa :D

Mussukka näyttää tosi hyvältä.

Välispiikki kirjoitti...

Joo, näin luomuäijän illistelemässä jo Lindahlsin sivuilla, mutta kaupoissa en ole häneen vielä törmännyt.

Mussukka oli ihanaa :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...