3. syyskuuta 2008

Af Pannari

Taannoisella Maarianhaminan reissullani pannukakut menivät sivu suun, joten mantereelle päästyäni päätin vääntää pannkakan hetimiten viivyttelemättä.

Mutta tehdäkö Ahvenanmaan pannukakku riisi- vai mannapuurosta, siinäpä pulma! Jyvä- ja ryynikoulukunnat kiistelevät väsymättä oikeaoppisista kakan tykötarpeista.

Itse viisastuin aiheesta lukiessani Polkkiksen Å-raportin kommenttilootaa, jossa kerrottiin että itäahvenanmaalaisissa kyökeissä käytetään yleensä riisiä ja lännessä mannaa. Ihan loogista.

Koska myös Ålandiasta ostamani pannukakkupostikortin aineslistalla mainitaan riisipuuro, tein pellillisen itäpannaria.

Manuaalin mukaan leipomuksen kera pitäisi nauttia luumukiisseliä ja kermavaahtoa. Minä korvasin kiisselin luumusoseella maukkain seurauksin.


Riisipuuroon tarvitset:
1 dl vettä
1 dl puuroriisiä
5 dl maitoa

Lisäksi tarvitset:
6 munaa
1 dl sokeria
1 tl suolaa
2 tl kardemummaa
2 dl vehnäjauhoja
1½ l maitoa

Tee näin:
Valmista ensin riisipuuro. Kiehauta vesi kattilassa ja lisää riisit. Anna kiehua kunnes valtaosa vedestä on imeytynyt riisinjyviin.

Lisää maito ja anna sen kiehahtaa. Puuro saa porista kannen alla miedolla lämmöllä 40 minuuttia.

Laita uuni lämpenemään 220-asteiseksi.

Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää munien joukkoon sokeri, suola ja kardemumma. Lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi.

Hämmentele jäähtynyt riispuuro muiden ainesten joukkoon ja lisää lopuksi maito.

Kaada seos voidellulle tai leivinpaperoidulle korkeareunaiselle uunipellille. Kypsennä pannukakkua noin puolen tunnin ajan kunnes se on kullanruskea ja kiinteä.

Tarjoile pannari haaleana luumusoseen ja vaniljasokerilla maustetun kermavaahdon kera.

5 kommenttia:

satujatar kirjoitti...

Oli kuulema hyvää. Annoin oman palaseni nimittäin myös pikkuveljelle, että hänen vaimokkeensa pääsee myös osille. (Ne kun juuttaat eivät suostuneet rahaakaan ottamaan siitä roudailukeikasta...)

Samoin kiitän pöytälahjoituksestanne ja onnittelen uusien vermeiden sopivuuden johdosta.

Sari kirjoitti...

Nami nami... kun luin raporttiasi eilen, meinasin itsekin tätä herkkua kokkailla. Olen aikanani kokkikoulussa oppinut tekemään riisiversion, mutta Ålandissa töissä (siellä lännessä) pakottivat totuttelemaan mannaversioon. Oma vaatimaton (Hmm?) mielipiteeni on, että riisitä tulee parempi...

Välispiikki kirjoitti...

Satujatar, no voi hyvä ihme, olisihan sitä pannaria riittänyt koko sakille! Nyt täällä sitten ylijäämiä pakastelen nääsnääsnääs...

Olehyvitys vaan ja kiitokset itsellesi sekä velipojalle kanssa :-)

Sari, minulla ei ole kokemusta mannakakusta, joten seuraavalla kerralla ajattelin kokeilla länsirintaman ohjetta. Ei kai sekään voi pahaa olla?

Polkkapossu kirjoitti...

Haastettu! jos jaksaa iskeä.

Välispiikki kirjoitti...

Sikamainen Haastaja, toi on vaikee! Mut ma yritän!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...