27. tammikuuta 2008

Otsaan kotka, PC oon!

Jos otsikko hämmentää, niin kannattaa käydä kirjoittamassa kookospannacotta anagrammimasiinaan. Kokeile myös, mitä kaikkea vehje saa väännettyä omasta nimestäsi, terveisin nimimerkki "Ihan Jeanne vaaan".

Keittelin kookosmaitoa jälkkäriksi eilisiin ruokaorgioihin, jotka järjestettiin Satujatarin uudessa residenssissä. Me varttuneemmat leidit saimmekin loikoilla viiniä siemaillen, kun Muuli ja Possu häärivät kyökissä. No soseutin minä maa-artisokka-fenkoli-palsternakkakeiton ja otin kuvia kudotun kissan tankotanssista.

Sopan ja pannacotan lisäksi söimme vuohenjuustotoasteja, kanasalaattia, mielipiteitä jakaneita maissitikkuja sekä rimpsempsan kekuja. Juomana oli lähinnä punaviinejä ja uudesta pirs-alkuisesta tuttavuudesta Lambrusco Grasparossa di Castelvetrosta tuli ihan keeper.
Pannacottaan tarvitset:
2 prk kookosmaitoa
8 liivatelehteä
1½ dl ruokosokeria
limen mehun
1 rkl sitruunaruohotahnaa

Ananashyytelöön tarvitset:
½ l (purkkiviipaleista pilkottuja) ananaspaloja
2½ dl ananasmehua (samasta purkista)
vajaan desin hyytelösokeria

Tee näin:
Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin varttitunniksi.

Kiehauta kattilassa kookosmaito ja sokeri. Mausta limen mehulla ja sitruunaruohotahnalla. Purista ylimääräiset vedet letkeistä liivatteista ja lisää ne kookosmaitoon.

Kaada seos kulhoon tai irtopohjavuokaan ja laita jääkaappiin hyytymään. Tähän saakka voit valmistella herkun tarjoilua edeltävänä päivänä.

Paloittele ananasviipaleet pieniksi kuutioiksi ja päällystä niillä hyytynyt pannacotta.

Kuumenna ananasmehu kattilassa ja sekoita joukkoon hyytelösokeri. Anna seoksen kiehahtaa. Lusikoi hieman jäähtynyttä seosta ananaspalojen päälle ja anna hyytyä tunnin verran.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oli se kyllä ihana katsella kun nuoriso hääräsi keittiössä. Eikä edes tullut ylitsepääsemätön sotku, nyt on jo tiskitkin tiskattu.

Kiitos, kivaa, otetaan uudelleen pian. Joko kohta lähetään Ouluun?

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin, kävin sitten järjestämässä nimeni uusiksi. Minua voi kutsua tästä lähtien nimellä "aena harmiton". ;-D

Ari Makela kirjoitti...

Hausta tuo anagrammikone.

Minusta tuli mm. lääke rami.

Meri, Helsinki kirjoitti...

Vaarallinen masiina! Mua naurattaa niin kovasti etten tiedä miten tulee uni silmään :-D Mukkelismuulista kun saa mm. "sie lumi mulkku!".

Ari Makela kirjoitti...

Vaarallisessa masiinassa on pakko olla jo useampi kuin kaksi nimeä.

Kun otin mukaan keskimmäisen nimeni niin minusta tuli väärille miekkaa.

Heh, mitä löytykään sänkyni alta ja kuinka vieraani saattavatkaan joskus käyttäytyä: kuva.

Polkkapossu kirjoitti...

Steve Laho ilmoittautuu.

Jaana kirjoitti...

Aena harmiton, Oulun keikasta voisi sopia Jauhajien kanssa asap notta tuloo sitten varmasti lähdettyä - rupeetko kalenterien synkronointivastaavaksi?

Lääke-Rami, tuo miekkakuva on pelottava! Kyseessä lienee kuitenkin lavastettu tilanne? Duudsonpureman saaneet pelkokerroinhörhöt: älkää kokeilko tuota kotona :-)

Sie lumimulkku (minusta lumimulkku on selkeästi yhdyssana), vaaralliset masiinat on parhaimpia (vrt. kaasuhella)!

Howdy Steve, U must be from Texas ;-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...