19. marraskuuta 2007

Yksi rouhe, kaksi haastetta

Voi mandoliinipuu mikä marraskuun ruokahaasteen aihe! En ole aiemmin ollut edes hyvänpäiväntuttu Mr. Soija Rouheen kanssa, mutta taikasanoilla "käytä mua kuin jauhelihaa" tämä kekkuli luikerteli ovelasti keittiööni ja sai minut lumoutumaan.

Lopullisen valaistumisen päämäärästäni koin lukiessani Vegemisiä-blogia, jossa pyydettiin tuunaamaan tutusta & turvallisesta kouluruoasta kasvisversio. Siitä pullahti mieleeni omassa kouluruokapostauksessani ylistetty porkkana-jauhelihalaatikko ja siitä se ajatus sitten lähti.

Minulla ei ollut hajuakaan retropöperön oikeaoppisesta valmistustavasta, mutta muutaman yrityksen ja erehdyksen tulokseni sain kuitenkin aikaiseksi lootaa, josta olen ihan aidosti ylpeä! Kulinaarimurulasta osallistutaan siis sekä kouluruokaskabaan että marraskuun ruokahaasteeseen ohraisella porkkana-soijarouhelaatikolla.
Tarvitset:
5 dl vettä
1 rkl kasvisfondia
1 dl kokonaisia ohrasuurimoita
1 dl tummaa soijarouhetta
pienen sipulin
3 porkkanaa
oliiviöljyä
W-soossia
(suolaa)
(korppujauhoja)
(voinokareita)

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi.

Mittaa vesi kattilaan ja sekoita joukkoon kasvisfondi. Ota desi lientä eri astiaan ja laita soijarouhe siihen likoamaan 20 minuutiksi. Lisää loppuun liemeen ohrasuurimot ja keitä semikypsiksi.

Pilko sipuli ja raasta porkkanat. Freesaa sipulisilppua pannulla tilkassa oliiviöljyä. Lisää turvonnut soijarouhe ja anna ruskistua. Sekoita mukaan suurimot sekä porkkanaraaste. Mausta W-soossilla ja lisää suolaa, jos on tarvis.

Lapioi laatikonalku uuninkestävään vuokaan. Ripsuttele halutessasi pinnalle ohut kerros korppujauhoja sekä muutama voinokare. Paista uunissa 30-40 minuuttia.

Syö. Lodjun kanssa maistuu puolukkasurvos tai -hillo.

7 kommenttia:

Polkkapossu kirjoitti...

Polkkis kuittaa Lodjukan ja on iloinen uudesta haastajasta. Tsemiä kisaan!

Jaana kirjoitti...

Polkkis, kisassa taitaa olla jo ihan kivasti osallistujia, vaikka aihe oli aikuisten oikeesti haastava?

Muuli, alkukahinoiden jälkeen tullaan juttuun oikein mallikkaasti! On pikku pakko, siinä pussissa on vielä monta desiä S.Rouhetta...

Polkkapossu kirjoitti...

No on. Siis yllättävän mukavasti. Kaikki yli yhden on yllättävän mukavasti.

Anonyymi kirjoitti...

Siis voi että, kun sulla on hauska tyyli kirjoittaa! Suupielet kaartuvat väkisinkin hymyyn blogiasi lukiessani.Porkkana-jauhelihaloodasta en ole ikuna ennen kuullutkaan.Jos vaihdan reseptistäsi S.Rouheet jauhelihaksi, niin sittenpähän tulisi kokeiltua. Aiemmin postaamasi tuunattu Jansson oli mukava tuttavuus. Holvasin vaan vähän turhankin paljon sitruunaa kehiin ;-).

Jaana kirjoitti...

Eppu, kiva että tykkäät :-) Ja sitruunan kanssa ei kannata mennä liiallisuuksiin, vaikka se hyvää onkin. Rajat ne oli Neuvostoliitollakin!

Anonyymi kirjoitti...

Monen, monen peräkkäisen klikkauksen jälkeen päädyin tänne ja tuota porkkana-ohravuokaa syötiin meillä tänään. Taitaa jäädä vakituiseen käyttöön, sen verran hyvää oli. Täytyy vain tuplata annos meidän isoruokaiselle perheelle. :)

Jaana kirjoitti...

Omega_h, mukava kun kävit, tervetuloa toistekin :-) Tuo porkkanalaatikko on kyllä hyvää, jouluversion siitä saa jättämällä soijarouheen pois ja maustamalla muskotilla.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...