18. marraskuuta 2007

Mannerheimin pöydässä

Eilen keräännyttiin viettämään ruokapolkkaajien pikkujouluja, joista sovittiin jo elokuisella blogipiknikillä.

Kekkereiden kokkausosuutta kunnioittivat läsnäolollaan tyypit seuraavista blogeista (in alphabetical order): Monkey Food, Pastanjauhantaa, Satujatar (virallisesti angstipolkkaaja, mutta kyllä sielläkin syödään), Suu auki ja Terhin keittiössä.

Mukaan ruokariehaan oli lisäksi uskaltautunut pari blogitonta vakiokommentoijaa sekä puoliksi pakotettuna ruokakokeilujeni testipenkkinä toimiva hyvä ystäväni (se, jolla on pieni koira).

Pikkujoulujen jatkoille ilmiintyivät myös edustajat blogeista Mitä söin tänään, Polkkapossu (Polis, polis, potatisgris!) sekä Unelias kokki.
Juhlapaikkana toimi Uudenmaan Marttojen kyökki ja tilaisuuden teemana olivat Mannerheimin herkut, joissa ei voita, kermaa ja smetanaa säästelty. Palan painikkeeksi siemailtiin Marskin ryyppyä ja pikkujoululahjoja jaettiin totta kai!
Ruokamaraton aloitettiin ihanalla mustaherukkaisella Louhisaaren juomalla.
Marskin vorschmak tarjoiltiin smetanan, etikkapunajuurten, suolakurkkujen ja marinoitujen sienten kera. Makki oli aivan mielettömän hyvää!
Seuraavaksi hörpimme sherryllä ja sitruunanmehulla terästettyä punajuurilientä, borstsokia. Myös soppaan lohkaistiin smetanasilmä. Liemen kanssa oli tarjolla Louhisaaren piirasia, joiden täytteenä oli tällä kertaa ainakin kananmunaa, riisiä ja reilusti tilliä.
Ruokaorgiat jatkuivat paistettulla kuhalla Mannerheimin tapaan. Kuha sai kavereikseen piparjuurivoita, toooosi kermaista herkkusienikastiketta sekä uunissa kuorineen paistettuja pottuja.
Siunatuksi lopuksi nautimme ranskalaista suklaakakkua, maitokahvia ja calvadosia.

Tässä vaiheessa iltaa sain tulospalvelutoveriltani ilahduttavan tiedon siitä, että EM-jalkapallounelma on yhä saavutettavissa! Tämä erinomaisen aterian päätteeksi saamani ilouutinen herätti taas itkijänaisen minussa, joten vuodatin Suomelle muutaman kyyneleen kanssakokkaajieni hämmennykseksi.

12 kommenttia:

satujatar kirjoitti...

On se hyvä, että joku jaksaa aina vähän tirauttaa. ;-) Kiitos järjestelijälle ja kokoonkutsujalle.

Alkuilta oli aivan vallan mainío.

ville kirjoitti...

Kiitoksia järjestelijälle, mukavaa oli!

ylimuuli kirjoitti...

Eläköön Suomi ja eläköön onnenkyyneleet! Eläköön myös sie, kokkaus ja ruokaseura oli kyllä ykköstä. Ja minkälaisen Martan olit meille löytänyt, ah ja voih. Mut on ihan marttakoukutettu.

Kiitos.

Rosmariini kirjoitti...

Kiitos vielä tätäkin kautta Mulinaarigurullemme! Marttakoukkuun joutui myös meikäläinen. Heti rupesin miettimään, voisiko vastaavanlaisia kursseja järkätä myös meidän päässämme Suomea.

Ja se ruoka oli niin hyvää, että voisin kokata kaikkea saman tien uudestaan (sitä ennen pitäisi vaan kehdata ostaa kaupasta pari litraa kermaa;).

emma kirjoitti...

Hurraahuuto Martoille ja suomalaiselle futikselle! Ja hyvälle ruoalle ja lystille seuralle :)

Arja kirjoitti...

Yritän, yritän mut ei tuu kommentit perille... Tässä on varmaan joku "ei bloggikokki"-suodatin ;-) Vielä kerran ja lyhyesti: maukasta oli ja ennen kaikkea mukavaa, kiitos kaikille!

Välispiikki kirjoitti...

Hyvät kaikki, kiitoksia itsellenne, Suomen jalkapallomaajoukkueelle, koukuttaville martoille, itkulle, naurulle, kermalle ja kokkauskaveruudelle!

Palataan kevätkarkeloihin, jahka ollaan saatu vanha vuosi kunnialla päätökseen ja uusi vuosi hyvälle alulle :-D

Polkkapossu kirjoitti...

Jeps. Hauskaa oli vaikka tulinkin vähän myöhemmin paikalle. Marttakin oli selvää hittiainesta ja oli hauska tavata kaikki.

Nimimerkki Kirjasta kiitollinen

Mikko kirjoitti...

Suurkiitokset järkkärille! Marttailu oli kyllä hauska kokemus.

Välispiikki kirjoitti...

Polkkis, kirjan tuunaamisen oli helkkarin hauskaa :-) Kun vaan muistais mitä sinne tuli suherrettua...

Mikko, kokemus oli ikimuistoinen! Mitä sun blogille on tapahtunut??

Anonyymi kirjoitti...

Kerrotko kulinaarimuru millanen on "Marskin kyljys" ?

Välispiikki kirjoitti...

Ano, Marskin kyljys ei kyllä soita kelloja. Tarkoitetaanko termillä nimenomaan jotain tiettyä ruokalajia vai onkohan tässä kysymys jostain ihan muusta :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...