Seuraava reissu on jo aivan kulman takana, ehkä ole saanut aikaiseksi riviäkään edellisen ruokamatkan kohokohdista. Ja niitä riitti, sillä viimeisin retkikohteeni loka-marraskuun vaihteessa oli Barcelona, johon tykästyin kovasti. Ensivisiittini tulee siis tuskin jäämään viimeiseksi.
Vaikka ennakko-odotukset kohtuuhintaisten katalonialaisten herkkujen suhteen olivat korkealla, halusin sisällyttää retkeeni ainakin yhden vähän fiinimmän syömäsession. Yritykset saada pöytä noin sadan kilometrin päässä Barcelonasta sijaitsevaan Top 50-listan ygöskuppila El Celler de Can Rocaan eivät tuottaneet toivotunlaista tulosta, joten ruokaturistin oli tyytyminen illastamaan listasijalla 42 olevassa ravintolassa.
Albert Adriàn ja veljensä Ferranin ideoimaan Tickets Bariin (Avinguda del Paral-lel, 164) varauksen sai tehtyä suhteellisen kivuttomasti, joskin sitä muutettiin puhelimitse pariinkin otteeseen alkuperäiseksi varausajankohdaksi osuneen yksityistilaisuuden vuoksi.
Sain houkuteltua mukaan Ticketsiin paikkakunnalla vaikuttavan skottitoverini. Paikan päälle päästyämme meidät sijoitettiin keittiönäkymien kannalta erinomaiselle paikalle baaritiskin päätyyn. Annoimme henkilökunnalle vapaat kädet pöytään kannettavien syömisten suhteen (paitsi että seuralaiseni toivoi saavansa mahdollisten ostereiden ja suklaajälkkäreiden tilalle jotain muuta, koska kammo) ja lupasimme kertoa, kun alamme olla täynnä.
Aloitimme Torellón Brut Nature Gran Reserva cavalla ja jatkoimme sen lirppimistä läpi koko aterian.
Ja sitten niitä sapuskoita alkoi tulla. Serviisin aloittivat El Bullista tutut, oliivimehusta molekyylikikkaillen tehdyt oliivipommit, jotka räjähtivät suussa täydellisen oliiviseksi ihanuudeksi. Näitä olisin voinut vetää vaivatta saavillisen.
Uskaltaisiko näitä yrittää tehdä kotona?
Näin jälkeenpäin muistellen nuo oliivit ovat se yksittäinen juttu, joka Ticketsistä jäi mieleen. Vaikka ei muissakaan tarjoiluissa ollut kerrassaan mitään vikaa.
Ilmakuivattua kinkkua ja tomaatti-oliiviöljyleipiä.
Mustekalaa ja tapiokaa, maussa pilkahti hieman lakritsia.
Churrojen muotoisia suolaisia mustaherukkamarenkeja ja piparjuuridippiä.
Helmiä, joista vain pari oli syötäviä.
Punajuurimarinoituja omenoita.
Nigiri ja gunkan näyttivät ja maistuivat sushilta, mutta riisiä niissä ei ollut jyvääkään.
Riimihärän tyyppistä tavaraa ja juustokräämiä siemennäkkärillä.
Ostereita ponzu-soossilla sekä gazpacholla.
Savustettua ankeriasta ja melonikeittoa.
Sikahyviä simpukoita voikastikevaahdolla.
Rapsakkaa mustekalaa ja pikkelöityjä chilipaprikoita.
Ehdottomasti reissun parasta mustekalaa!
Kuningasrapua ja chilimoussea.
Tässä vaiheessa iltaa aikaa oli kulunut parisen tuntia ja meillä ei ollut enää kiljuva nälkä, joten toivoimme pikkuhiljaista siirtymistä kohti makeita asioita. Se tapahtuikin parin finaaliannoksen jälkeen.
Maa-artisokasta ja selleristä tehty setti olisi voinut olla
mistä tahansa laadukkaasta skandinaavisesta ravintolasta.
Mini-ciabattojen välissä oli rapeaksi paistettua possua.
Makean setin aloittivat ruusuista tarjoillut litsin, vadelman
ja ruusuveden makuiset jellyhelmet.
Basilikalla maustettua kookosvettä, kookosta, kaffirlimesorbettia ja currya.
Kardemummajogurttia ja mango-porkkanajätskiä porkkanatötteröissä.
Pähkinäinen minisuklaaéclair,
Edellä luetellut syömiset kahdelle hengelle sekä pullollinen cavaa kustansivat 230 euroa eli lysti ei ollut mielestäni mitenkään superkallista. Pieni hypetyslisä hinnoissa kieltämättä on, mutta pelkästään oliivit ja rapeat mustekalapalat lunastivat kaikki kuulemani ja lukemani vouhotukset Ticketsistä. Ja pitihän siellä nyt käydä, kun siihen mahdollisuuden sai.
Muista Barcelonan ruokapaikkavinkeistä on muhimassa ihan oma postaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti