14. helmikuuta 2015

Hugo - hyvvää ruokaa Oulusa

Terveisiä Oulusta, jossa vietän parhaillaan ruoka- ja kyldyyriteemaista viikonloppua. Ruokaosio potkaistiin käyntiin eilen pastanjauhajien kanssa illastuksen merkeissä ravintola Hugossa (Rantakatu 4, Oulu). Olin kuullut Hugosta hyvinkin suopeita arvioita, jotka ensivisiittini aikana osoittautuivat paikkansa pitäviksi. 
Tom Collinseja imaillessamme ihmettelin pöydässä olevia kirkkaita muovisia lieriöitä, joiden merkityksen jauhajat muikeasti hymyten kertoivat paljastuvan aikanaan. Niiden funktio selvisikin ruoka- ja viinilistojen saapuessa, kun listat sisältävät tabletit asetetltiin näille tellingeille. Kuinka kätevää!
Aikamme pähkäiltyä päädyimme valitsemaan viiden ruokalaijin menut viinipakettien kera. Setti alkoi lupaavasti sekä silmiä että suita hemmotelleella madekeitolla.
Erityisesti tykkäsin siitä, että mateen palat oli keittämisen sijasta paistettu ennen niiden yhdistämistä järjettömän herkulliseen liemeen, jonka viime tipat piti mopata huolella lautaselta niin ikään emähyvällä saaristolaisleivällä. 
Sopalle paritettu Wither Hillsin Marlborough Chardonnay 2012 ei ollut mielestäni ihan paras mahdollinen valinta, vaikka se sinällään oli erinomaista. Mahtavat herukkaiset aromit tavoittivat nenän jo siinä vaiheessa, kun viiniä kaadettiin. Tarkempi nuuhkaisu aiheutti saman efektin, joka syntyy kun työntää päänsä mustaherukkapuskaan. Tämä olisi passeli kuuman kesäpäivän viini.
Seuraava annos oli henkilökohtainen suosikkini. Siinä oli Peltolan Blueta moussena ja murusina, mustajuurta, karamellisoituja saksanpähkinöitä sekä ilmavan höttöisää timjamille maistuvaa pesusienimäistä juttua. Mainio sapuska, jonka rippeet piti myös kerätä tarkasti talteen leipäpalalla. 
Biecher & Schaalin Julien Schaal Pinot Gris Nature 2013 toimi oivallisesti timjamisten ja kermaisten soundien komppaajana.
Seuraavaksi vuorossa oli oletettavasti aikamoista askartelua vaatinut lihakuutio, jossa ylikypsää possunniskaa oli kääritty ilmeisesti ohuenohueen mahaverkkoon, prässätty nopaksi ja paistettu pinnaltaan kauniiksi. Sen kanssa tarjoiltiin makeahkoa salottisipulipyreetä, beluga-linssejä, viikunabiittejä ja portviinikastiketta. Nam.
Muhevan marjaisa Mount Riley Pinot Noir 2013 oli aivan täydellinen valinta possun kaveriksi. Tätä viiniä lirppiessä tuli iso ikävä tasmanialaisia pinot noireja.
Pääruoaksi söimme Tannilan tilan poron fileetä palsternakalla, perunalla, porkkanalla sekä katajanmarjakastikkeella ryyditettynä. Oikein onnistunut kokonaisuus, joskin soossi olisi voinut olla reilummin katajanmarjoilla maustettua.
Espanjalainen Bodegas Cepa 21:n Hito 2013 sopi poroviiniksi hämmentävän hienosti jättäen suuhun jännän lakritsisen jälkimaun.
Suklaa-ananasjälkkäri ensi alkuun hieman epäilytti, mutta suklaaganachen, grillatun ananaan ja mandarinijäätelön yhdistelmä niin sanotusti osui ja upposi.
Nannaa oli myös piemontelaisen II Falchetton Moscato D'asti Tenuta Del Fant 2013, jonka pirskahtelevassa tuoksussa oli sekä kukkaketoa että vaahtokylpyä.
Kahvin kanssa tarjolle tuotiin fudgea, marmeladia ja suklaanamuja, joista varsinkin fudge oli optimaalisen imelää.
Siunatuksi lopuksi saimme vielä imakat moukut Baileys Chocolat Luxea, joka on belgialaisella suklaalla pimpattu versio tutusta kermalikööristä.

Alkudrinksu, viiden ruokalajin menu viineineen ja (N)espresso maksoivat 124 euroa, mikä on mielestäni varsin kohtuullinen summa näin laadukkaista pöperöistä. Jos siis matkaat Ouluun, niin muistathan varmistaa, että sinulla on pöytä varattuna Hugosta reissuruokailuasi varten. Ravintola on myös paikallisten suosiossa.

5 kommenttia:

Hannele kirjoitti...

Hugoa kyllä kehutaan poikkeuksetta. Kiva, että sinäkin tykkäsit! Minun edellisestä visiitistä on aivan liian pitkä aika - täytyy terästäytyä.

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Hugo ON hyvä! Ei mulla muuta.

Jaana kirjoitti...

Hannele, tykkäsin kovasti. Jopa enemmän kuin parin vuoden takaisesta Uleåborgista, joka sekin oli aika herkullinen kokemus.

Kotiharmi, puhut vähän, mutta asiaa :-)

Virpi kirjoitti...

Hugo on kyllä Oulun parhaimmistoa ellei jopa se kaikista paras :) Kiva, että tykkäsit!

Harmi, etten itse ollut Oulussa läsnä, oisin ängennyt mukaan.

Jaana kirjoitti...

Virpi, änget sitten seuraavalla kerralla :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...