10. helmikuuta 2013

Hittikimara

Kosmopoliittikaverini piipahti joku viikko sitten Suomessa ja ehti myös luokseni iltaa istumaan. Tiesin harvinaisen vieraani pitävän katkaravuista, avocadoista sekä sitruunoista, joten rakensin tarjoilut näiden tykötarpeiden varaan. 
Alkupalaksi valmistin Toast Skagenit, mutta en ihan perinteiselle reseptillä. Maustoin katkarapumöhnän heräteostamallani umamitahnalla ja lopputuloksella päällystettyä leipäpalaa voisi kutsua vaikkapa umamiskageniksi.

Umamihan on suolaisen, makean, happaman ja karvaan ohella yksi aistimistamme perusmauista. Sitä kerrotaan olevan runsaasti muiden muassa soijakastikkeessa, kypsissä tomaateissa ja joissakin kovissa juustoissa.
Umamipitoisia asioita on käytetty tahnatuubin sisällön työstössäkin. Ainesosalistalta löytyy tomaattipyreetä, valkosipulia, anjovista, oliiveja, balsamietikkaa, herkkutatteja ja parmesania. Katkarapumössölle se antoi aika kivaa särmää.

Avocadosta tein pastaa ja sitruuna maistui lemon posset-jälkkärissä. Että kyllä täällä Kulinaarimurulassakin väännetään (tosin pienellä viiveellä) blogosfäärissä kiertäviä trendisapuskoita.
 
Tarvitset:
200 g katkarapuja
salottisipulin
3 rkl majoneesia
1 rkl umamitahnaa
leipää
voita
kirjolohen mätiä

Tee näin:
Sulata ja valuta katkaravut. Leikkaa ravut muutamaan osaan.

Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi.

Sekoita majoneesi ja umamitahna keskenään. Lisää joukkoon ravut ja sipulit.

Paahda ja voitele leivät. Lusikoi katkarapumöhnää leiville ja koristele ne mädillä.

3 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Meikätyttö tuulettaa, hauskaa että avokadopasta pääsi sinunkin keittiöösi. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Mistä sellaista Umani-pastaa voi ostaa ?

Jaana kirjoitti...

Hanna, mitäpä sitä ei tekisi ekspatriaattiystävänsä toivomuksesta :-)

Ano, heräteostin tuubin Kaisaniemen Kodin Ykkösestä, jonne harhauduin aikaa tappamaan ennen leffaan menoa. En tosin tiedä, onko umamitahna putiikin vakiovalikoimissa vai oliko kyseessä kamppis.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...