10. helmikuuta 2013

50 Shades of Green

Säännöllisin väliajoin pitää muistuttaa itseään siitä, että ruokakauppaan ei kannata mennä ilman ostoslistaa. Lankean nimittäin hirmu usein heräteostoksiin ja varastoni tuppaavat täyttymään näistä "tarpeellisista" asioista. 

Sinänsä hankintani ovat ihan tolkullisia, mutta monesti kaupassa saatu kulinaarinen kuningasidea ei joko kiireiden tai suunnitelmien muutosten vuoksi toteudukaan ja tykötarpeita jää tyhjän pantiksi. 

Eilen suoritettu pikaskannaus jääkaappiin paljasti siellä olevan tuhottomasti akuutiin pilaantumisuhan alla olevaa vihreää, joten kasasin samansävyisiä juttuja yhteen läjään melko herkullisin seurauksin.
Vihreään jääkaapintyhjennyssalaattiin päätyi jääsalaattia, ituja, vuonankaalia, kurkkua, puolikas avocado, etikkaan säilöttyjä vihreitä tomaatteja ja fetaa, joiden päälle lorotin reilulla kädellä hyvää oliiviöljyä. Kruunasin mahtisalaatin rouhaisulla mustapippuria ja parilla ripsauksella sormisuolaa.

Ja taas mahtuu jääkaappiin uusia inspiroivia aineksia!

- Green?
- Supergreen.
Ruokabloggaajat taikoivat toukokuussa 2012 hävikkiä herkuiksi, mutta ajaton teema elää ja voi yhä hyvin Facebookissa.

2 kommenttia:

Herkkusuun lautasella kirjoitti...

mulla on ostoslista niistä aineksista joilla tarvitsen täydentää ruokakomeroa mutta kyllä ne tarjoukset ja mitä on juuri silloin tarjolla kaupassa tai hallissa enemmän "päättää" mitä meillä milloinkin syödään...

Jaana kirjoitti...

Minulla on vielä opettelemista tässä heräteostosasiassa, mutta ostoslistan ohi tulee nykyään kyllä ostettua huomattavasti vähemmän tavaraa kuin vaikkapa pari vuotta sitten.

Tähän evergreeniin salaattiin olisi muuten sopinut loistavasti pekoni ;-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...