19. helmikuuta 2012

Elvis has left the building

Kun selvisi, että kuluvan kuukauden ruokahaasteen aiheena on viimeinen ateria, tiesin välittömästi millä eväällä kisaan osallistun: panokseni skabaan on luonnollisesti Elviksen sydänkohtausvoileipä.

Tämän smörgarin väitetään olleen Elvis Presleyn lempiruokaa ja siihen viitataankin usein yksinkertaisesti nimellä The Elvis. Tällaisilla leivillä lienee myös (lopunaikojen lääkeriippuvuuden ohella) oma osuutensa Kunkun liian varhaiseen kuolemaan.

Sydärileipä oli kyllä aika heviä kamaa ja siksi juuri loistava ehdokas vihonviimeiseksi syömiseksi. Leivästä suoriuduttuani tuli mieleen, että Samarin olisi ehkä toiminut ruokajuomana hiilihapotettua vettä paremmin.
elvis
Tarvitset:
4 luomupekonisiivua
2 viipaletta maalaisleipää (esim. Rezén Campaillou'ta)
maapähkinävoita
Reilun kaupan banaanin
voita paistamiseen

Tee näin:
Paista pekonit pannulla rapeiksi.

Voitele leipäviipaleiden toiset puolet maapähkinävoilla.

Viipaloi banaani ja asettele siivut toisen leipäviipaleen maapähkinävoidellulle puolelle. Laita pekonit banaanien päälle.

Kruunaa mahtisandwich toisella leipäviipaleella siten, että maapähkinävoideltu puoli on pekoneita vasten.

Sulata pannulle pekoninrasvojen joukkoon nokare voita ja paista leipä molemmilta puolilta kauniin kullanruskeaksi.

Puolita leipä ja nauti se Elviksen muistoa kunnioittaen.

10 kommenttia:

Herkkusuun lautasella kirjoitti...

joo, no tänä mä jotenkin miellän viimeiseksi ateriaksi, tai no joo ainakin elviksen viimeiseksi. onnea ruokahaasteeseen!

Martina kirjoitti...

Maapähkinävoita! Pakko kokeilla! :)

Jaana kirjoitti...

Herkkusuun lautasella, kiitos onnentoivotuksesta ja kiitokset myös itsellesi: haasteen teema on tässä kuussa ihan loistava!

Martina, kannattaa kokeille! Maapähkinävoi toimii pekonin kanssa järisyttävän hyvin!

Jonna kirjoitti...

Jos tällä ei saa suonia tukkoon, ei sitten millään. Tämä on niin överi, että sen on oltava kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti hyvää. Hämmentävää ;-)

Onnea haasteeseen!

Jytis kirjoitti...

Hahaha, mahtavaa! Mä olen aina miettinyt että miltä tuo maistuu?!

Onko pekoni, banaani ja maapähkinävoi oikeasti hyvä yhdistelmä? Niinkuin että tekisi mieli tehdä toistekkin? Vai överiydessään once in a lifetime -tyyppinen elämys?

Jaana kirjoitti...

Jonna, kiitos, onnea tarvitaan aina! Sydärileipä tosiaan OLI hyvää.

Jytis, mahtavalta maistuu tuo combo, Elvis (tai hänen äitinsä) oli nero! Aika överi smörgari todellakin on eli ei sitä ihan jokapäiväiväisenä leipänä kande mussuttaa.

Herkkusuun lautasella kirjoitti...

onnea! voitit ruokahaasteen arvonnassa ravintolalahjakortin haikon kartanoon. http://lautasella.blogspot.com/2012/02/mika-on-paras-viimeinen-ateria.html

Jaana kirjoitti...

Herkkusuun lautasella, kiitos mukavista uutisista! Pärjäisinpä kisassakin yhtä hyvin ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Joo, once in a lifetime kokemus! Pakkohan tämä oli testata ja hyvää oli, mutta sen verran tuhtia tavaraa ettei ole tarvetta toista kertaa tehdä, viimeset suupalat oli jo vaikeuksia saada alas ;)

Jaana kirjoitti...

Kyllä, tämä smörgari ON tuhtia tavaraa. Nimensä veroinen eväs.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...