25. huhtikuuta 2010

Mormoonimuffinssit goes Puotila

Hoitelin viime viikonloppuna ystäväni tuparimuonituksen. Uuden residenssin ehtoisan emännän (aka Hedelmällisyyden Jumalatar) toivomuksesta kaikki tarjottavat olivat sormin syötävissä parilla haukkauksella.


Maalaispatongin viipaleilla oli yltiödaideellisina klöntteinä viimekesäisellä FNM-piknikillä loistavaksi havaittua kanaisaa kulmioleipätäytettä. Tällä kertaa tosin ilman unikonsiemeniä, koska unohdin ostaa niitä. Eivät muutkaan evp-keitraajat ole täydellisiä.


Pikkusandwichit syntyivät sivelemällä punaista pestoa täysjyväpaahtoleipien väliin. Söpöt tikkuleivät koristelin miniluumutomaatin puolikkailla sekä tuoreella basilikalla.


Paahtoleipien reunoja hyödynsin lihapullataikinassa. Liotin leipäpaloja lihaliemessä, jonka jälkeen lisäsin muhjun sekaan jauhelihaa (neljäsosa lehmää, loput possua), pari munaa, persiljaa ja Pecorinoa. Pallerot paistoin uunissa, jolloin ne pysyivät topakasti pystyssä tikutettuina.

Mahtijuustoa raastoin myös pieniin voitaikinahyrriin, joiden sisältä löytyi myös vihreää pestoa.


Tuparisyömien makealla osastolla rellestivät huhtikuun mormoonimuffinssit, joita kalenterissa esittelee 33-vuotias kahden lapsen äiti Charli. Leivonnaisia on siunattu nimellä Seminary Streusel.

Näistä muffinsseista ei tullut aikaisempien leipomusten tavoin sienipilvimäisiä, sillä paistoin ne perinteisen silikonivuoan sijasta paperisissa minimuoteissa.

Näin toimien sain aikaan 140 kipaletta parin suupalan kokoisia muffinsseja. Hallelujaa!


Tarvitset:
munan
2 dl maitoa
1 dl öljyä
4½ dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
2½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1½ dl hasselpähkinärouhetta
1½ dl ruskeaa ruokosokeria
1 tl kanelia
2 rkl sulatettua voita

Tee näin:
Laita uuni kuumenemaan 200-asteiseksi.

Vatkaa munan rakenne rikki. Lisää maito ja öljy.

Yhdistä toisessa kulhossa jauhot, sokeri, leivinjauhe ja suola. Lisää joukkoon muna-maito-öljyseos kevyesti käännellen. Taikina saa jäädä möykkyiseksi.

Sekoita pähkinät, ruokosokeri, kaneli ja voisula keskenään.

Lusikoi taikinaa muffinssivuokaan tai -muotteihin. Jätä jonkin verran nousuvaraa.

Ripsuttele taikinain ylle pähkinäsekoitusta reilulla kädellä.

Paista muffinsseja uunissa 20-25 minuuttia.


Lopuksi vielä kaupallisia ilmoituksia äänestyshaluisille.

Kuukauden ruokahaasteäänestys on käynnissä 29.4.2010 saakka. SRE puolestaan hakee kuukauden ruokablogia yleisöäänestyksellä Facebookissa 3.5.2010 asti.

Kulinaarimurula edustaa omaa näkemystään molemmissa kisoissa rinta rottingilla.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...