13. huhtikuuta 2010

Jalostettua jämälammasta

Kun viimeiset pääsiäismenun pääateriasta vuollut lihanrippeet yhytettiin yhteen oikeiden ainesten kanssa, saatiin aikaan vorschmackin kaltaista iltapalaa. Se olisi maistunut varmasti itselleen marsalkallekin.

Perinteisemmän vorschmackin valmistus kestää hirmu paljon pidempään kuin tämän pikaversion väsääminen. Mannerheim-sertifioitujen ohjeiden mukaan makkilihat pitäisi kypsentää kolmeen kertaan: ensin ne paistetaan pannulla, jonka jälkeen niitä haudutellaan kattilassa, jonka jälkeen ne paistetaan uunissa.

Takuulla hyvää, mutta niin oli kyllä tuunattu makkikin.

Suolakalaosastoa pikamakissani edusti ylväästi anjovistahna, joka on hyväksi havaittu anjovis-, kilohaili- tai sardellifileiden korvike. Riittoisia tuubeja myydään ainakin Stockan Herkussa.

Tässä jutussa tuli linkitettyä pariin otteeseen Raholan sedän Syötäviin sanoihin, joten vinkkaanpahan vielä kaupan päälle Deliporon blogissa olevaan postaukseen. Sieltä voit käydä lukemassa legendaarisen sanaston synnyn taustoista.


Pikamakkiin tarvitset:
puolikkaan sipulin
valkosipulinkynnen
nokareen voita
100 g kypsää lampaanlihaa
100 g naudan jauhelihaa
1 rkl anjovistahnaa
1 rkl tomaattipyreetä
2 dl vahvaa lihalientä
valkopippuria

Tee näin:
Pilko sipuli ja valkosipuli. Freesaa sipuleita voissa pannulla. Lisää mukaan jauheliha ja paista kypsäksi.

Silppua lampaanliha hakkelukseksi ja nakkaa se pannulle muiden ainesten joukkoon. Sekoita hyvin.

Lisää anjovistahna ja tomaattipyree sekä lihaliemi. Tässä vaiheessa pannulla saa olla melko löysää tavaraa.

Kiehauta soossi ja hauduta sitä miedolla lämmöllä puolisen tuntia. Sekoita välillä ja lisää lihalientä, jos eväs uhkaa kuivua käsiin.

Mausta seos valkopippurilla ja tsekkaa onko suolaa tarpeeksi (pitäisi olla, sillä sitä on rutkasti anjoviksessa ja lihaliemessä).

Nauti vorschmack etikkapunajuuri- ja suolakurkkukuutioiden sekä smetanan kanssa. Myös tiukka viinaryyppy on sallittu lisuke.

2 kommenttia:

Meri, Helsinki kirjoitti...

Oooooooooo pikamakkia?! :-P TEEN.

Jaana kirjoitti...

TEE, on hjuvaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...