11. maaliskuuta 2010

Pehmosoppaa

Viime viikonloppuna otin jälleen sulamaan, ylläripylläri, possua pakastimesta. Ruokavieraat saapuivat saamaan luonnollista maksua minulle ja kummikissani emännälle joskus viime vuoden puolella lahjoittamistaan konserttilipuista, joten pöytä piti saada koreaksi.

Ohjelmassa oli syömisen ja juomisen lisäksi lautapelaamista, joka osoittautuikin perin sivistäväksi iltapuhteeksi. Opimme, että kiitoskortit tulee postittaa viikon sisällä kutsujen järjestämisestä (Sybarit) ja että joulupukki on vähän niin kuin Paavo Väyrynen, mutta luotettavampi (Alias).


Pääruoaksi väsäsin siis possua. Leikkasin reilun kilon painoisen paistin pitkulaiseksi lihalevyksi, jolle levitin reilusti (noin 300 g) vuohenjuustoa sekä silputtua kevätsipulia ja persiljaa.

Käyttämäni juusto oli Saloniemen juustolan vuohenmaidosta valmistamaa hirmuisen hyvää ja suolaista chévreä, jota saa ainakin Juuren puodista.

Pyörittelin paistista varovasti rullan, jonka koossapysymisen varmistin emäkätsyillä silikoninauhoilla. Sen jälkeen otin lihaan väriä pannulta, ripsauttelin päälle hieman suolaa ja kypsyttelin giganttista käärylettä 175-asteisessa uunissa reilun tunnin ajan. Lisukkeeksi paistoin perunoita ankanrasvassa ja tein vihreää salaattia (salaatteja, kurkkua, kesäkurpitsaa ja vihreitä papuja).

Alkuun tarjoilin pehmoisen kuohkeaa kylmää avocadokeittoa, josta tuli kyllä lempparisoppa heti kättelyssä. Hyvää ja kaunista!

Alkuperäisessä ohjeessa pinnalle kehoitettiin laittamaan mätiä tai kuutioitua kinkkua. Mäti olisikin ollut ykkösvalinta, jos kaikki seurueestamme olisivat siitä tykänneet.

Vaihtoehtoisena ratkaisuna kuutioin sopan kruunuksi tuore- ja suolakurkkua. Lisäksi tuunasin originaaliohjeen annoskokoa hieman yläkanttiin ja heitin joukkoon possukääröstä yli jääneet persiljat.

Keiton kera joimme ranskalaista valkoviiniä. Possun kaverina testasimme useampaa sorttia punkkua, mutta rullan seurana parhaiten paikkaansa puolusti chileläinen punaviini. Jälkkäriksi vetäisimme vielä sokerihumalat Banoffee Piesta ja aikuisten karkista.


Kylmään avocadokeittoon tarvitset:
3 kypsää avocadoa
muutaman oksan persiljaa
6 dl vettä
1 rkl kanafondia
puolen sitruunan mehun
lorauksen kuivaa sherryä
1 rkl hunajaa
ripauksen cayennepippuria
suolaa
desin kermaa
kymmenen sentin pätkän tuorekurkkua
suolakurkun

Tee näin:
Halkaise avocadot ja poista kivet. Lusikoi hedelmäliha blenderiin.

Lisää blenderiin persilja, vesi, fondi, sitruunan mehu, sherry, hunaja ja cayennepippuri. Surraa tasaiseksi. Lisää suolaa ja tarkista maku.

Kuutioi kurkut. Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi ja sekoita se keittoon juuri ennen tarjoilua. Ripottele sopan pinnalle kurkkukuutioita.

3 kommenttia:

Merituuli kirjoitti...

ootko maistanu muita Saloniemen juutoja? me on tykätty järjestään kaikkien mausta ja juustojen lisäaineettomuudesta. Esimerkiksi Vetat (fetat) on hyviä, samoin sekä lehmän että vuohenmaidosta tehty gouda. tuota mainitsemaasi ei olla maistettukaan, täytyy ottaa kokeiluun.

Sybarit on kyllä hauska ja opettavainen peli!

statisti kirjoitti...

Possurulla kuulostaa herkulliselta, suolainen vuohenjuusto toimii varmasti hyvin. Meidänkin ruokakunnassa sekä lähipiirissä avocadokeitto on soppasarjassa ehdottomasti toivotuin! Itse tuunailen ohjetta vähän jääkaapin sisällön ja mielialan mukaan, mutta yleensä laitan kerman tilalle jogurttia, surraan sopan sekaan tuoretta basilikaa ja lorautan lopuksi vichyä. Wasabinokare sopii myös yllättävän hyvin :)

Jaana kirjoitti...

Merituuli, olen maistanut ja olen tykännyt. Mutta Veta-nimestä en tykkää, musta se on vähän tyhmä.

Statisti, kiitos vinkeistä! Partaäijä toimii varmasti ja vissy tuonee soppaan lisää ihanaa kuohkeutta. Nää menee kokeiluun :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...