11. lokakuuta 2009

Dippin' The Night Away

Minun on jo pitkään tehnyt mieli kokeilla rapakontakaisissa ruokablogeissa taajaan ylistettyä lämmintä pinaatti-artisokkadippiä.

Eilen koeponnistus sitten tapahtui, kun serveerasin herkkua alkuruokana kaukaa Vuorimiehenkadulta ja vielä kauempaa Hong Kongista saapuneille illallisvierailleni. Isot kiitokset käynnistänne, oli helkkarin mukavaa!

Pääsapuskaksi paistoin poron sisäfileitä, jotka liekitin ginillä, joka ei lihassa juurikaan maistunut. Olisi varmaan pitänyt ihan rehellisesti marinoida köntsiä viinassa räyhäkkäämmän aromin aikaansaamiseksi.


Poron kera tarjolla oli paahdettuja raitajuuria (ilman sipulia ja timjamismetanaa) sekä kukkakaalipyreetä. Loistava punkku pääruoalle löytyi Deliporon hakupalvelun kautta.

Jälkkärinä oli poltettua kermaa ja hulppeaa jälkiruokaviiniä. Ostin laatikollisen tuota nektaria erään maistelutilaisuuden huumassa viime keväänä. Kuudesta pullosta on nauttimatta vielä kaksi eli ei täällä mitään loppasuita olla.

Mutta takaisin mahtidippiin! Se todella osoittautui maineensa veroiseksi. Tuhtia kamaa ja melko suolaistakin hän oli, mutta ehkäpä juuri siksi myös syntisen hyvää syötävää.

Kuukkeloimalla hakusanoilla spinach artichoke dip saat aika paljon osumia, joista voit etsiä mieleisesi reseptin. Itse varioin kanadalaisesta Closet Cooking-blogista löytynyttä ohjetta. Jätin pois majon ja chilisoossin, kun taas juustojen määrää pyöristin hieman ylöspäin.

Dipin kanssa natustelimme suolakeksejä ja joimme valkoviiniä. Juomavalinta ei osunut ihan napakymppiin, mutta artisokka ja pinaatti ovatkin hankalia kavereita viineille.


Tarvitset:
150 g pakastepinaattia
200 g artisokansydämiä
valkosipulinkynnen
100 g maustamatonta tuorejuustoa
desin smetanaa
desin raastettua Parmesania
desin raastettua Mozzarellaa

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi.

Sulata ja valuta pakastepinaatit. Pilko artisokansydämet ja valkosipulinkynsi.

Sekoita pinaatit, artisokat, valkosipuli tuorejuuston ja smetanan kanssa. Raasta juustot ja lisää ne seokseen.

Kaada möhnä yhteen isompaan ja muutamaan pienempään uuninkestävään astiaan. Kypsennä uunissa kunnes pinta on saanut kauniin värin. Gootti-Kustaan linjoille ei kannata kuitenkaan lähteä.

5 kommenttia:

Jael kirjoitti...

mmm,herkkuja tarjosit vieraillesi.Tuo dippi kuulostaa mielenkiintoiselta...

Anonyymi kirjoitti...

Tuota dippiä olen kerran jo toisen miettinyt, mutta aina luovuttanut aineslistan majoneesikohdalla, se ei ajatuksena vain houkuttele, olen ollut niin kaavoihin kangistunut etten ole ymmärtänyt soveltaa kuten sinä. Suositko öljyyn vai veteen vai etikkaan säilöttyjä artisokkia?

Jaana kirjoitti...

Yaelian, dippi oli tosi hyvää. Ja niin helppoa valmistaa!

Ano, tuunaaminen on toinen luontoni :-) Preferoin veteen säilöttyjä artisokansydämiä. Tähän dippiin käytin Stockan Barcelona-päiviltä hankkimiani espanjalaisia kavereita. Öljyinen liemikin on ihan OK, mutta etikkaan säilötyistä en juurikaan perusta.

pinea kirjoitti...

Välispiikki palkittu ja haastettu! :)

Jaana kirjoitti...

Pinea, kiitokset prenikasta! Vastaan tuohon haasteeseen jossain käänteessä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...