Crème brûléen eli poltetun kerman historia yltää 1600-luvulle saakka. Mitähän tuolloin käytettiin tohottimen asemasta?
Paahtiksen reseptin nappasin Ruokalasta ja tuunasin sen kahdelle hengelle sopivaksi. Kypsensin vanukkaita lähemmäs puolitoista tuntia, mutta valmiit crème brûléet olivat juuri oikeanlaisia: rapeita päältä, samettisia sisältä ja hurmaavan makuisia.
Tarvitset:
puolikkaan vaniljatangon
2 munankeltuaista
½ dl sokeria
1¼ dl kuohukermaa
¼ dl maitoa
ruokokidesokeria
Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 100-asteiseksi.
Erottele keltuaiset ja laita ne kulhoon. Lisää sokeri. Halkaise vaniljatanko pitkittäin. Kaavi siemenet veitsellä keltuaisten ja sokerin joukkoon. Vatkaa seos ilmavanjämäkäksi vaahdoksi.
Lämmitä kerma, maito ja vaniljatangon ranka kiehumispisteeseen. Nyppää tanko pois ja sekoita kermamaito keltuaisvaahtoon.
Kaada seos uuninkestäviin astioihin (joko pienempiin annoskulhoihin tai yhteen isompaan). Kypsennä vanukkaita noin tunnin ajan. Jos vanukas ei meinaa jähmettyä, jatka uunitusta mutta älä lisää lämpöä. Liian kuumassa vanukkaista tulee kokkareisia.
Anna herkkujen jäähtyä kunnolla. Ripottele jäähtyneiden vanukkaiden pinnalle hieman ruokokidesokeria ja tohota pinta rapsakaksi juuri ennen tarjoilua. Sokerin voi nukettaa rapeaksi myös uunin grillivastusten alla.
6 kommenttia:
"...poltetun kerman historia yltää 1600-luvulle saakka. Mitähän tuolloin käytettiin tohottimen asemasta?"
Lohikäärmettä?
No niin tietenkin! Unkarilainen sarvipyrstö vai tavallinen walesinvihreä? Vaiko peräti norjalainen röpelöniska :-)
Sarjassa tylsää tietoa: Ei mitään lohikäärmeitä vaan Portugalissa lomaillessa bongasin sellaisen pyöreän ja lättänän raudan kappaleen, jossa oli hanstaaki. Rauta kuumennettiin ja sillä sitten sihautettiin sokeri sulaksi. Vähän saattoi kärvähtääkin mutta se ei tahtia haitannut. Mukavia kuvioitakin tuli kaupan päälle.
Suomssa en ole vastaavaan törmännyt, mutta huhujen mukaan olisi joskus moinen vimpain bongattu Korkeavuorenkadun Eiringistä...
Lohikäärme peittoaa kyllä mennen tullen muut vimpstaakit!
Itse meinasin ehdottaa ihan vaan soihtua...
Mutta eihän niitä lohikäärmeitä riitä ihan jokaiseen keittiöön, joten Tuslan bongaama rauta lienee hyvä hätävara.
Tohottimen kokoinen taskulohari olisi kyllä sievä :D
Tuo rauta kuulostaa itseasiassa hyvältä, etenkin jos sillä sai kuvioitua pinnan tahattomasti tai tahallaan.
Tusla, rautamötikkään on ehket kuitenkin askarreltupaskarreltu lohikäärmeen sielu...?
Sammakko, koska lohikäärmeet OVAT harvinaisia, piti insinöörein keksiä kärvennyspyörylät ynnä muut tohottimet :-)
Jams, kuvaraudalla kovennettu paahtis maistuisi varmasti paremmalta kuin tavan standardivanukas!
Lähetä kommentti