19. lokakuuta 2018

New York Timesin valkosipuliset ruusukaalit

Rakastan kaikenmoisia kaaleja! Jos minun olisi pakko nimetä lempparikaalini, niin kärkikolmikossa kisaisivat tasavertaisina ihanasti rouskuvat kevään ensimmäiset valkokaalit, muhevan rehevät kukkakaalit sekä suloisen palleroiset ruusukaalit.

Voiton veisivät ehkä kuitenkin ruusukaalit, erityisesti tämän New York Timesin kokkausosastolta löytämäni reseptin mukaan valmistettuina. Nämä paahdetut valkosipuliset ruusukaalit toimivat todella monenlaisten sapuskoiden lisukkeina, mutta niistä voi mainiosti nauttia ihan pelkiltäänkin.

Voit tehdä valkosipulisia ruusukaaleja kerralla isommankin satsin, koska kaikkien kaaliruokien tapaan tämäkin eväs vain paranee uudelleen lämmitettäessä (ellet ole hokeltanut jämiä jääkaappikylminä jo reilusti ennen seuraavaa ateriointiajankohtaa).
Tarvitset:
500 g ruusukaaleja
5 rkl oliiviöljyä
5 valkosipulinkynttä
1 rkl balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria

Tee näin: 
Laita uuni kuumenemaan 220-asteiseksi.

Huuhtele ruusukaalit. Poista kannat ja puolita ruusukaalit pituussuunnassa.

Kuumenna öljy paistinpannulla. Laita ruusukaalit pannulle leikkauspinta alaspäin. Paista niitä kunnes leikkauspinnat ovat reilusti ruskeita.

Kuori valkosipulinkynnet.

Kumoa ruusukaalit leivinpaperoidulle uunipellille. Lisää joukkoon valkosipulit. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kypsennä ruusukaaleja uunissa noin puolen tunnin ajan tai kunnes ne ovat kypsyneet (niihin saa jäädä hiukan napakkuutta ja puruvaraa).

Tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Sekoita ruusukaalien joukkoon balsamiviinietikka ja tarjoa heti.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...