8. maaliskuuta 2010

Maksanjauhantaa

Taannoisten possubileiden jälkimainingeissa toinen puolikas maksasta päätyi jauhemaksapihveiksi. Piti ihan ihmetellä, kuinka harvoin näitä tuleekaan syötyä, vaikka ne ovat hyviä, halpoja ja helppoja tehdä.

Saatoin sisäelimen nestemäiseksi liruksi sauvasekoittimella, mikä ei ollut temppu eikä mikään. Säästöpossun maksa oli parin viikon pakastuksen jäljiltäkin teurastuoretta ja esimerkillisesti kalvoista putsattua. Maksaa voit toki ostaa valmiiksi jauhettuna, jolloin tulee vähemmän sotkua kotona.

Maksahan on mainio raudan lähde, kertoi meille jo aikoinaan Asia on pihvi. Mustavalkoinen ohjelma on jotenkin hirmuisen hellyyttävää katsottavaa. Ja Veijo Vanamon puujalkavitsit ja pikkutuhmat sanaleikit ovat loistavia!


Tarvitset:
300 g possun maksaa
kolme perunaa
sipulin
munan
1 tl suolaa
ripsaus valkopippuria
ropsaus kuivattua meiramia
voita paistamiseen

Tee näin:
Jauha, teho- tai sauvasekoita maksa.

Kuori raa'at perunat ja raasta ne maksan joukkoon.

Pilko sipuli atomeiksi ja sekoita silppu maksa-perunaseokseen.

Lisää joukkoon muna ja mausteet.

Paista koepala ja säädä mausteita tarvittaessa.

Paista taikinasta pihvejä voissa pannulla.

Tarjoa paistetun sipulisilpun ja puolukkahillon kera.

2 kommenttia:

anni kirjoitti...

Helou! Ajattelin vain käydä kertomassa, että tykkään blogistasi ja lisäsinkin sen oman, uutukaisen blogini linkkilistalle. Toivon, että tutustut blogiini (http://anninkahvila.blogspot.com) ja kerrot rohkeasti, jos jostain syystä haluat omasi pois linkkilistaltani. Aurinkoisia varhaiskevätpäiviä siulle :)

Jaana kirjoitti...

Kiitos käynnistä Anni ja onnea bloggauksen saralla :-)

Linkittäminen on ilman muuta sallittua.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...