20. kesäkuuta 2009

Yy-kaa-koo!

Taannoisella kokkikoulukeikalla työkaverini valmisti meikäläisen suuhun optimaalisesti sopivaa kolmen tomaatin salaattia.

Keskikesän kunniaksi salaattia kokattiin Kulinaarimurulassakin. Evään juju on siinä, että tomaateista työstetään kolmenlaista lopputuotosta, jotka yhdistyessään ovat paljon enemmän kuin osiensa summa.


Kirsikkatomaatit grillataan ja maustetaan lopuksi reiluhkolla tukolla basilikaa.


Marinoitu versio muistuttaa melkoisesti perinteistä tomaatti-sipulisalaattia. Tämän ruoan kannalta tarpeettomaksi jäävän liemen voit pakastaa ja hyötykäyttää vaikkapa gazpachoon.


Tomaateista, valkosipulista ja voista kokoonkeittyvä confit toimisi ihan itsekseenkin loistavasti pastan kastikkeena tai jonkin lihaköntsän (esmes lampaan sisäfileen) kaverina.

Kolmen tomaatin salaattia voit tarjoilla alkupalana leivän kanssa ja tapasteluunkin se sopii kuin perunanpesuhanska käteen. Sallad on myös hyvä lisäke grillatuille sapuskoille.


Grillattuihin tomaatteihin tarvitset:
10 kirsikkatomaattia
lorauksen oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
basilikaa

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 250-asteiseksi.

Lorauta kulhoon reilu ruokalusikallinen oliiviöljyä ja rouhaise myllyistä joukkoon suolaa sekä mustapippuria.

Halkaise kirsikkatomaatit ja lisää puolikkaat öljykulhoon. Sekoita hyvin.

Tee foliosta kaukalo ja laita se uunipellille. Kaada tomaatit öljyineen kaukaloon ja nuketa ne uunissa grillivastusten alla hieman ruskettuneiksi.

Silppua tomaattien päälle reilu kourallinen tuoretta basilikaa ja anna jäähtyä.

Marinoituihin tomaatteihin tarvitset:
5 tomaattia
pienen sipulin
puolikkaan limen mehun
½ dl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa

Tee näin:
Sekoita marinadi limen mehusta, oliiviöljystä ja hunajasta. Lisää joukkoon viipaloidut tomaatit ja suikaloidut sipulit.

Anna ässehtiä vähintään puoli tuntia, mieluusti pidempäänkin. Itse annoin tykötarpeiden lillua liemessä liki puolitoista tuntia ja hyvää tuli!

Tomaatticonfitiin tarvitset:
5 tomaattia
30 g voita
2 valkosipulinkynttä
laakerinlehden
basilikaa
salviaa
ruohosipulia
suolaa
tryffeliöljyä

Tee näin:
Kalttaa tomaatit. Leikkaa kuorettomat tomaatit neljään osaan ja poista siemenet.

Pilppua valkosipulinkynnet atomeiksi. Sulata voi kattilassa. Freesaa valkosipulisilppua voissa hetkinen ja lisää tomaatit sekä laakerinlehti.

Anna pöhistä miedolla höngällä, kunnes tomaateista on tullut muhjua. Lisää lopuksi reilusti tuoretta basilikaa, salviaa ja ruohosipulia. Mausta ripauksella suolaa sekä parilla lirauksella tryffeliöljyä. Anna jäähtyä.

Salaatin kokoaminen:
Levitä siivilöidyt (muista hyötykäyttää liemi!) marinoidut tomaatit isolle lautaselle tai vastaavaan tarjoiluastiaan.

Lusikoi tomaatti-sipuliseoksen päälle jäähtynyt confit.

Asettele päällimmäiseksi grillitomaatit. Lorottele salaattiin myös foliokaukaloon kertyneet nesteet.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...