Hämmentävä ja yllättävä

Nuo adjektiivit tulevat ensimmäisinä mieleen, kun mietin Studioravintola Paksuun (Yliopistonkatu 5) Soppa-Hannan kanssa tekemäämme neitsytvisiittiä muutama viikko sitten. Paikka oli yllättävä positiivisessa mielessä ja taisimme molemmat pamahtaa faneiksi kertalaakista.

Paksun konsepti sen sijaan hämmentää hiukan edelleen. Ravintolaan on yhdistetty valokuvausstudio, jossa suoritettavia kuvauksia on mahdolllista seurata aterioinnin yhteydessä. Kai tällekin on oma kohderyhmänsä?

Ruokalistakin on hyvällä tavalla omalaatuinen. Fine dining-tasoisten menujen ohella tilattavissa on muiden muassa kolmen kilon satsi tulisia kanansiipiä. Erityyppisistä sapuskoita innostuvien ihmisten syömäseurueet viihtyvät takuulla Paksussa.

Me valitsimme kahdesta kolmen ruokalajin menusta numero ykkösen. Kyytipojaksi tuntui ihan luontevalta tilata tuopillinen neljännen veroluokan Karhu-olutta.

Alkuun saimme matalalämpölohta ja savudressingiä. Kalapalat kirjaimellisesti sulivat suuhun ja soossi oli juuri sopivan savuisaa. Annoksessa oli myös ihanan rapsakkaa suolayrttiä. Mistähän sitä voisi ostaa kotikäyttöön?

Pääruoka piti sisällään rapeaa possunkylkeä ja häränkieltä, molemmat kerrassaan sanoinkuvaamattoman maukkaita. Lämpimänluttanat salaatinlehdet olivat pikkuisen turhaa lautasentäytettä.

Jälkkärinä oli paahdettua rommiananasta ja jogurttijäätelöä. Äkkimakeaa, mutta ihan kelpo päätös tälle setille.

Syömiset ja juominen maksoivat yhteensä 44 euroa eli Paksussa voi panna halvalla pöydän koreaksi. Kulinaarimurula suosittelee.

Lisää tarinointia vierailustamme löytyy Hannan sopasta.

Esikouluikäisen muistelmat

Toissapäivänä Kulinaarimurulan kuvitteellisesta synttärikakusta puhallettiin kuusi kynttilää ja ihmeteltiin, kuinka tylsinä joulunpyhinä vuonna 2006 pystyyn rykäisty blogintekele on edelleen olemassa. Jonkin aikaa blogi eli Välipala-nimisenä (kuten voit selaimen osoiteriviltä todeta) ja meikämadame postaili juttujaan Välispiikkinä.

Sittemmin uudelleennimesin blogin apuotsikosta "Kulinaarimuruja hampaankolossa" löytyneen termin mukaan. Hiukan myöhemmin raotin anonymiteetin alati ohenevaa verhoa ja aloin esiintyä omalla etunimelläni.

Loppukesästä 2009 avasin Kulinaarimurulan Facebook-sivun. Blogin kuudennen syntymäpäivän kunniaksi sivusta tykkäävien määrä saavutti pirullisen 666 henkilön rajapyykin. !ellijääkkyt ellikiak sotiiK

Horinoitani siis seuraavat sukulaisten ja ystävien lisäksi jotkut muutkin, mikä on kiva juttu. Alunperin blogista oli tarkoitus rakentaa varasto, jonne minun piti naputella talteen sanoma- ja aikakauslehdistä aikaa ennen intternettiä irti raastamani reseptit. Valtaosa vanhoista paperinpaloista pötköttelee edelleen laatikoissa, kaapeissa ja muuttokuormissa painamassa. Ja paperia kertyy koko ajan lisää...

Pieni osa paperireseptiarkistoani.

Kuuden vuoden aikana ruokablogirintamalla on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Blogien määrä on räjähtänyt käsiin, enkä nykyään ehdi hyvällä tahdollakaan seurata kaikkia kiinnostavia blogeja entiseen malliin.

Luonnollisesti ruokabloggareidenkin nuppiluku on paljon suurempi kuin kuusi vuotta sitten. Isompaan sakkiin mahtuu enemmän erilaisia ihmisiä ja heterogeenisyyden lisääntyessä alkuaikojen tiiviimpi yhteisöllisyys on hajautunut pienempiin kuppikuntiin, joita muodostuu luontevasti samanlaisista asioista kiinnostuneiden tyyppien kesken.

Itselleni tällainen kehitys on ollut aika helpottavaa, sillä en ole ikinä ymmärtänyt, miksi kaikkien ruokabloggareiden oletetaan olevan tekemisissä toistensa kanssa vain sen vuoksi, että he ovat ruokabloggareita. Olen toki löytänyt bloggareiden syvistä riveistä myös sellaisia inehmoja, joiden kanssa tulisin oletettavasti juttuun ilman tätä yhteistä bloggausharrastustakin.

Blogikamuja pikkujoulutunnelmissa.

Mieluinen harrastus bloggaamisesta kuitenkin on tullut ja harrastuksena sen myös haluan pitää. Paljon keskustelua herättänyt blogien kaupallistuminen on mietityttänyt minuakin, varsinkin kun olen kehunut estoitta omasta pussista maksamiani tuotteita, jos ne ovat oivallisiksi osoittautuneet.

Todella suuri muutos on tapahtunut myös elintarviketeollisuuden, ravintoloiden sekä muiden ruoka-alan toimijoiden suhtautumisessa ruokablogeihin. Edellä mainittujen tahojen aktiivisuus bloggaajien suuntaan on lisääntynyt merkittävästi parin kuluneen vuoden aikana. Tarjolla on ollut tuotenäytteitä ja tapahtumakutsuja laajalla skaalalla.

Se harmittaa, että jotkut alan yritykset ja mediatoimistot lähestyvät blogeja massana välittämättä perehtyä niiden teemoihin tai sisältöihin. Vegaanibloggaajalle lienee ajan hukkaa tyrkyttää lihaisaa hernekeittoa ja lihanjalostusyritysen tuotelanseeraukseen on turha kutsua bloggaajaa, joka on avoimesti arvostellut kyseisen lafkan toimintaa.

Kaikkein pahimpia ovat firmat, jotka uusiokäyttävät tiettyjä tarkoitusta varten kerättyjä osoitetietoja ja lähettävät tuotteitaan ilman bloggaajan suostumusta. Minua sellainen meininki nätisti sanottuna sylettää, eikä se liene ihan laillistakaan.

Nämä tuotenäytteet lähetettiin pyytämättä ja yllätyksenä.

Jossain vaiheessa tein tiukahkon henkisen linjauksen, että vastaanotan vain sellaisia tuotenäytteitä, joita ostaisin joka tapauksessa. Ilman lupaa lähetetyt kamat olen joko palauttanut tai jakanut kavereille. Toki otan vastaan periaatteisiini sopivia lahjuksia, mutta mainitsen aina, jos käytän resepteissäni ilmaiseksi saatuja tykötarpeita. Myös ravintolajutuissani olen yrittänyt viestiä, olenko liikenteessä omilla rahoillani vai onko kyseessä "ilmainen lounas".

Kulinaarimurulassa on vuosien saatossa muuttunut muutakin kuin nimi. Aika pitkään mentiin pelkillä resepteillä ja meemeillä, reissuraportit olivat aika suppeita enkä juuri kirjoitellut ravintolasyömisistäni. Jotkut vanhemmista ruokaohjeista ovat vähän noloja raaka-aineiden osalta - nykyään kun ei tule enää käytettyä broileria, tonnikalaa tai maustettuja ruokakermoja.

Joissakin asioissa mieli muuttuu ja joissakin vanhat tavat taas istuvat tosi tiukassa. Lopetin esimerkiksi säilykepurkeissa myytävän ruoan ostamisen nähtyäni Canned Dreams-dokumentin ja olen myös boikotoinut Valiota sen jälkeen, kun he myivät jäätelötuotantonsa Nestlélle. Sekasyöjänä suosin luomua, eettisesti tuotettuja ja mahdollisimman vähän prosessoituja tuotteita, mutta en pidä siitä kauheasti meteliä. Olen yrittänyt jättää saarnaamisen muille, mutta tehdä juttuja kuitenkin omatuntoni (toisinaan aika kovaa) ääntä kuunnellen.

Silläkin uhalla että tästä tulee ihan sairaan pitkä postaus, käyn läpi omaan mieleeni parhaiten jääneitä tapahtumia kuuden vuoden bloggaustaipaleeltani.

Edesmenneen Nakki Tehtaanmyymälän hodarimainos.

2007
Ensimmäisenä bloggausvuonna potkaistiin liikkeelle kuukauden ruokahaastepallo, joka pyörii edelleen. Aloitushaasteen aiheena oli punasipuli ja kisan voitto lopsahti Kulinaarimurulaan haastepizzalla, jonka pohjan ja tomaattisoossin tekisin nyt toisin. Keväällä muutin nykyiseen kämppääni ja aiempaa suurempaan kyökkiin. Elokuussa järjestetettiin valtakunnan ensimmäinen ruokablogimiitti, jonne saapuminen jännitti kaikkia kamalasti. Vuoden reseptihittejäni olivat jallupullat ja valkosipulikurkut, joita haetaan tilastojen mukaan yhä ahkerasti.

2008
Maaliskuussa vaihdoin työpaikkaa ja sain entisiltä duunikavereiltani läksiäislahjaksi Kokkipuodin lahjakortin, jolla hankin muiden muassa tohottimen. Meri-Ylimuuli Mukkeliksen kanssa toteutimme yhden hullun ideamme ja näpräsimme makeaa sushia. Nyttemmin hyytynyt salamahaaste lanseerattiin ja sen osuttua kohdalleni työstin Pastanjauhajille nimikkovoikkarit. Kesällä kävin Addis Abebassa ja joulun vietin Hong Kongissa.

2009
Reissaaminen jatkui, kun visiteerasin toukokuussa töiden puitteissa Lontoossa ja tein Puolan kiertueen elokuussa. Perustin blogille Facebook-sivun ja kokkaisin eineksistä herkullisen aterian. Lokakuussa herkuteltiin Julie & Julia-elokuvalla sekä Julia Childin ohjeella valmistetulla burgundinpadalla.

2010
Aloitin älyttömän mormoonimuffinssiprojektin, jota kaduin useaan otteeseen vuoden aikana. Kävin ensimmäistä kertaa säästöpossuretkellä ja täytin 40 vuotta Pietarissa. Kesällä nyyhkittiin Victorian ja Danielin häitä asianmukaisten tarjoilujen kera. Olin myös mukana järjestämässä hyväntekeväisyystapahtumaa entisen kotipaikkakunnan hilupilttuuseen. SRE:n Kuukauden ruokablogi-tunnustusta juhlin muiden palkittujen kanssa marraskuussa juuri avatussa Chef & Sommelierissa. Adventtiajaksi kehittelin omatekoisen suklaakalenterin.

Sikamaisen hyvää säästöpossurokkaa sinappisydämellä.

2011
Aloitin raportoinnin helsinkiläisistä ravintolakokemuksistani. Bloggaajaporukalla maisteltiin shampanjoita ja kokkailtiin sekä kekkeröitiin suomalaisen ruokakulttuurin tiimoilta. Williamille ja Catherinelle pystytin pieteetillä hääkisastudion ja osallistuin mielipuolisiin euroviisubakkanaaleihin. Ensimmäinen Ravintolapäivä järjestettiin. Syksyllä vaihdoin työpaikkaa ja pääsin maallikkojäseneksi silakkaraatiin. Jouluksi työstin pekonijallua, joka ei ollut ollenkaan niin hyvää kuin aineksista voisi olettaa. Tänä vuonna tuli oltua melko taajaan reissun päällä: keväisessä Lontoossa, kesällä aurinkoisessa Pariisissa sekä sateisessa Kööpenhaminassa ja erityisesti Nomassa, syksymmällä Wienissä ja Brysselissä.

2012
Päättymässä oleva vuosi on ollut tapahtumarikas. Alkuvuodesta sydämentykytystä aiheuttivat presidentinvaalivalvojaiset ja Elviksen smörgari. Keväällä ruokabloggaajat tempaisivat Hävikistä herkuksi-kampanjalla, joka jatkuu tavallaan yhä. Tapahtumista jäivät mieleen mahtava Taste of Helsinki ja Herkkujen Suomi. Kulinaarimuruja oli ehdolla parhaaksi ruokablogiksi, Rakkautta & Anarkiaa-elokuvafestivaalien tiimoilla käynnistettiin leffaillalliset ja Mad Cook-dinnerillä maisteltiin katukeittiösapuskoita eri puolilta maailmaa. Omalla reissurintamalla tapetilla olivat ruokafriikin märkä uni New York, henkilökohtaisesti erittäin nostalginen Dublin sekä työmatkakohde Frankfurt.

Omenamartinia Boulevard Socialin terdellä.

Siunatuksi lopuksi vielä lyhyt tilastokatsaus. Viittavien sivujen kuuden kärjessä ovat Google, Pastanjauhantaa, Facebook, Blogilista, Ruokala.net ja Networked Blogs.

Blogiin tullaan ehdottomasti eniten hakusanalla "kulinaarimuruja". Toiseksi useimmin tänne saavutaan lampaanviuluun liittyvillä hakusanakombinaatioila ("lampaanviulu resepti", "lampaanviulu", "mysi lahtinen lammas"). Loput top kutosen hakusanat ovat mielestäni pikkuisen yllättäviä: "kesäkurpitsapikkelsi", "ahon jogurtti", "jallupullat" ja "paimenen piiras".

Kuusi kautta aikain luetuinta juttua ovat Mysi Lahtisen pääsiäislammasohje, Farangin karkkipossuresepti, valkosipuliset suolakurkut, raportti ensivierailustani Patronaan, toisen Ravintolapäivän jonoja kritisoiva kirjoitus sekä kurpitsasipsipostaus.

Näillä eväillä siis mennään eteenpäin ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Juhlapöydän kunkusta arjen sankariksi

Kulinaarimurulassa paistettiin tänä jouluna palttiarallaa kolmen kilon luomupossurulla kinkun virkaa toimittamaan. Riittoisasta hyväkkäästä on syöty jo vaikka kuinka monta ateriaa, mutta lihapalasta tuntuu vaan löytyvän vuoltavaa.

Koska jouluruokakiintiö on täpötäynnä, pilkoin sikabiitistä eilen tykötarpeita kinkku-perunalaatikkoon. Hyödynsin lootaan myös smetana- ja kermapurkkien jämät sekä loput kinkun paistoliemestä työstetystä kastikkeesta. Lisäksi viritin sapuskan makuja savupaprikajauheella ja chililsoossilla niin kauas joulusta kuin pippuri kasvaa.

Kinkkua on vielä muuten sen verran jäljellä, että siitä saa tänään tehtyä pizzan.

Tarvitset:
300 g kinkkua tai muuta jämälihaa
400 g perunoita
(puna)sipulin
3 dl smetanaa, kermaa tai jotain muuta nestettä
suolaa
savupaprikajauhetta (sitä tulisempaa)
chilikastiketta (itse käytin Srirachaa)

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi.

Kuutioi kinkku sekä kuoritut perunat ja sipulit (mitä pienemmiksi kuutioiksi maltat potut pilkkoa, sitä nopsemmin ne kypsyvät). Sekoita kuutiot kulhossa.

Mausta käyttämäsi neste suolalla, savupaprikajauheella ja chilikastikkeella. Kaada mausteliemi kuutioiden joukkoon ja sekoita hyvin.

Kumoa seos uuninkestävään vuokaan. Kypsennä lootaa uunissa reilun tunnin ajan.

Ruokabloggaajat taikoivat toukokuussa 2012 hävikkiä herkuiksi, mutta ajaton teema elää ja voi yhä hyvin Facebookissa.

Makea päätös joululle

Tykkään kovasti appelsiinin ja suklaan yhdistelmästä. Ihan parasta on appelsiininen tumma suklaa, mutta aurinkohedelmillä maustettu maitosuklaakin on ihan jees.

Taannoisella Porvoon retkellä tuli piipahdettua Brunbergin tehtaanmyymälässä, josta mukaan tarttui superimeliä, mutta ah niin ihania appelsiinisuklaalastuja. Työstin niistä joulunajan jälkkäriksi appelsiinisuklaamoussea.

Maustoin samettisen pehmeän moussen reilulla lirauksella Cointreau-likööriä, josta herkku sai lisää appelsiinista makua. Lapsiystävällisemmän appelsiinimoussesta saa jättämällä viinatilkan pois.

Äkkimakean moussen voi somistaa keksin- tai kakunmuruilla. Itse käytin koristeluun korppupussin pohjalle jääneitä murusia. Pussissa olleet korput oli kuivattu viinereistä, munkeista, pullista ja muffinsseista, joten jämämuruissakin oli kiintoisia vivahteita.

Tarvitset:
200 g appelsiinisuklaata
1 rkl voita
2 keltuaisia
2 rkl Cointreauta
2 valkuaista
½ dl sokeria
2 dl kermaa

Tee näin:
Sulata suklaa ja voi vesihauteessa. Anna jäähtyä hieman ja lisää joukkoon keltuaiset sekä likööri.

Vaahdota valkuaiset ja sokeri. Vatkaa eri kulhossa myös kerma vaahdoksi.

Sekoita molemmat vaahdot suklaan joukkoon. Jaa seos tarjoiluastioihin ja laita ne jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi.

Mäti is all around

Ostin itselleni joululahjaksi Janne Tarmion ja Sami Tallbergin ihastuttavan kirjan Mäti - helmiä lautasella. Opus on sekä kaunis että kompakti mätitietopaketti. Lisäksi siinä on useita kokeilulistalle meneviä reseptejä, kuten purjososekeitto muikunmädillä sekä mateen maksa-pekonivoikkari.

Muuten oikein asiallisessa teoksessa on yksi hykerryttävän kaukaa haettu vertaus: "Love is all around" vakuutteli The Troggs-yhtye 1960-luvun lopulla hitissään, jota sittemmin kierrätettiin menestyksellisesti moneen otteeseen. Mätiä ei ole tyrkyllä aivan yhtä yleisesti, mutta mikään ongelma sen saaminen lautaselle ei 2000-luvun Suomessa ole. Vertauskuvahan huutaa Billy Mack-videota!

Tahaton komiikka sikseen ja takaisin asiaan eli mätiin, jolla on aina ollut vakiopaikka joulupöydässäni. Tänä vuonna sitä syötiin leivän päällä punasipulisilpun, smetanan ja maustepippurin kanssa sekä graavatun kalan kastikkeessa. Ohje graavisiikaan mätikastikkeella löytyy edellä mainitusta kirjasta.

Samaa herkkua oli tehty myös Silläsipulilassa, jossa ihmeteltiin soossiin tulevan öljyn määrää. Itselläni öljyn valumisongelmaa ei ollut, mutta kirveliä ei kaapeistani löytynyt, joten käytin yrttinä pelkkää tilliä. Maukasta tuli ja ruokavieraatkin tykkäsivät.

Kastikkeeseen tarvitset:
2 munaa
punasipulin
2 rkl tilliä
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
suolaa
pippuria

Lisäksi tarvitset:
200 g graavisiikaa
100 g siian mätiä

Tee näin:
Keitä munia 7 minuuttia ja anna niiden jäähtyä.

Kuori ja raasta munat. Kuori sipuli ja silppua se niin pieniksi kuutioiksi kuin pystyt. Hienonna myös tilli.

Sekoita öljy ja etikka keskenään. Lisää joukkoon munat, sipulit ja tilli. Mausta seos suolalla ja pippurilla. Anna ässehtiä puolisen tuntia.

Asettele kalaviipaleet lautaselle. Levitä kastike kalojen päälle ja lusikoi kastikkeen päälle mätikekoja.

M.O.T.

Pekoni todellakin tekee kaikesta parempaa, myös lipeäkalasta! Toki fanitan tuota mielipiteitä jakavaa herkkua ilman peksuakin, mutta yhdistelmää oli pakko kokeilla luettuani sen olemassaolosta työkaverin joululounaspäivityksestä Facebookissa.

Yleensä olen "joutunut" nauttimaan lipeäkalasta keskenäni, mutta tämänvuotinen joulupäivän ruokavieraani halusi elää reunalla ja maistaa ensi kertaa elämässään tätä mahtavaa perinneruokaa. Villin eksperimentin tuloksena maailmassa on yksi lipeäkalasta tykkäävä yksilö enemmän. Hurraa!

Lipeäkalan kanssa tarjoillaan tavallisesti keitettyjä perunoita, mutta nyt skippasin ne kokonaan. Pottujen korvikkeena toimivat maalaisleivän viipaleet, joilla sai kätevästi kaavittua kalanrippeet ihanine lisukkeineen lautaselta ääntä kohti.

Ohjeen mukaisesta satsista tulee sopivasti syötävää kahdelle hengelle.

Tarvitset:
700 g lipeäkalaa
3 siivua pekonia

Maitokastikkeeseen tarvitset:
2 rkl voita
2 rkl venhäjauhoja
4 dl maitoa
suolaa

Lisäksi tarvitset:
maustepippuria
voisulaa

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 175-asteiseksi.

Laita kalat uuninkestävään astiaan nahkapuolet alaspäin. Kypsennä kaloja uunissa puolen tunnin ajan. Peitä kalat foliolla ja anna niiden vetäytyä hetken verran.

Pilko pekonit silpuksi ja paista niistä pannulla murusia.

Tee kastike. Sulata voi kattilassa ja lisää joukkoon jauhot. Kypsennä seosta hetki, älä kuitenkaan päästä sitä ruskistumaan.

Lisää maito kattilaan muutamassa erässä koko ajan sekoittaen. Hauduta kastiketta viitisen minuuttia. Mausta soossi suolalla.

Perkaa kalat nahattomiksi ja ruodottomiksi.

Laita lautasille kalapaloja ja peitä ne kastikkeella. Ripottele päälle maustepippuria ja pekoninmuruja, viimeistele annokset voisulalla.

Pieniä joulukaloja

Onnistuneen rucolasillin lisäksi Pirkka-lehti toimi tänä jouluna reseptilähteenä myös toiselle kalakokeilulle. Kaprissilakat maistuivat oikein kivoilta ja niitä tullaan erittäin todennäköisesti tekemään uudelleen.

Yritin kerrankin säilyttää jonkin tolkun valmistettavien ruokien määrissä, joten puolitin originaaliohjeen tykötarpeet kapriksia lukuunottamatta. Pirkka-kermaviilin korvasin partaäijällä ja loppumaan pässeen hunajan tilalla käytin ruskeaa ruokosokeria. Aina kannattaa tuunata!

Tarvitset:
300 g silakkafileitä

Marinadiin tarvitset:
3 dl vettä
½ dl etikkaa
½ rkl suolaa

Kastikkeeseen tarvitset:
1 dl turkkilaista jogurttia
1 rkl ruskeaa ruokosokeria
50 g kapriksia
½ dl ruohosipulia
mustapippuria

Tee näin:
Irrota silakkafileistä nahkat.

Sekoita marinadin ainekset ja lisää joukkoon silakkafileet. Anna maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.

Sekoita sokeri jogurttiin. Lisää valutetut kaprikset ja hienonnetut ruohosipulit. Mausta pippurilla.

Valuta silakkafileet ja sekoita ne kastikkeeseen. Anna maustua jääkaapissa yön yli.