Salaattikastikenostalgiaa

Tästä salaatista tai oikeastaan sen kastikkeesta palautuu lapsuus mieleen. Kesäisin mahtisoossia vispattiin mummolassa liki päivittäin omalta kasvimaalta nypityn salaatin kaveriksi.


"Autan" mummia kasvimaan kastelussa kesällä 1971.

Mummolansalaattiin laitettiin myös kurkkua, tomaattia, keitettyä kananmunaa ja joskus retiisejä. Kastike maistui kyllä ihanalle pelkän hennonvihreän lehtisalaatinkin kanssa.

Pekonit olen lisännyt salaattiin vasta myöhemmällä iällä, kun tajusin että peksu tekee ruoasta kuin ruoasta parempaa.


Tarvitset:
2 kananmunaa
muutaman siivun pekonia
salaattia
2-3 tomaattia
puolikkaan kurkun

Kastikkeeseen tarvitset:
½ dl kermaa
1 tl sinappia
lirauksen väkiviinaetikka
ripsauksen sokeria
suolaa

Tee näin:
Keitä munat koviksi ja paista pekoni rapeaksi.

Sekoita kerma löysäksi vaahdoksi. Mausta se sinapilla, etikalla, sokerilla ja suolalla.

Revi salaatti suupaloiksi. Pilko tomaatit ja kurkku.

Sekoita kastike ja vihannekset isossa kulhossa. Kumoa salaatti vadille.

Asettele lohkotut munat ja pätkityt pekonit salaatin päälle. Tarjoa heti.

Vähän sinne päin

Olen yrittänyt muutaman kerran tehdä macaron-leivonnaisia, mutta en ole vielä onnistunut saamaan aikaan muotovalioita. Eri ohjeitakin on tullut kokeiltua, mutta se oikea on antanut odottaa itseään.

Viimeksi turailin noita vaikeita kakkaroita Suomen Top Chef-kisan voittaneen Akseli Herlevin keittokirjan reseptillä.

Kuva on napattu ilman lupaa Tammen sivuilta.

Kirjan hankkimisen aikoihin osuin onnekkaasti sivustolle, jossa Akseli vastaili chatissa rahvaan kysymyksiin.

Minä: "Keittokirjasi on tyylikäs, sen avulla karkoitin onnistuneesti eilisen maanantaiahdistuksen. Kokisikohan meikäläinenkin ensimmäisen onnistuneen macaron-leivontaelämyksensä kirjasi ohjeella? Mikä niiden työstämisessä on kaikkein kriittisin vaihe?"

Herlevi: "Kiitos! Pursota lähellä leivinpaperin pintaa jotta macaron jää matalaksi. Anna myös pinnan kuivua, jotta kakkunen ei halkeile uunissa. Jos olet kärsimätön, niin voit käyttää apuna hiustenkuivaajaa."

Topkokin jelppaamana (ja ilman hiustenkuivaajaa) tulokset olivat kuitenkin jo sitä luokkaa, että niitä tohtii vilautella julkisestikin. Täydelliseen macaroniin on silti vielä matkaa.

Täytettä en tehnyt kirjan ohjeella, vaan sekoitin sen mascarponesta, tomusokerista sekä seljankukkalikööristä. Sekä täytteeseen että taikinaan käytin ruokotomusokeria, jonka ansiosta macaroneista tuli aika kauniin värisiä.

Tarvitset:
3 kananmunan valkuaista
½ dl sokeria
1½ dl mantelijauhetta
2½ dl tomusokeria

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 170-asteiseksi.

Vatkaa valkuaiset ja sokeri kiinteäksi vaahdoksi.

Sekoita mantelijauhe ja tomusokeri keskenään. Kääntele seos valkuaisvaahdon joukkoon.

Lusikoi seos pursotinpussiin. Pursota uunipellille leivinpaperin päälle teelusikallisen kokoisia pyöreitä nokareita.

Anna pylpyröiden pinnan kuivahtaa noin vartin verran, jotta niiden pinta ei halkeile paistettaessa.

Paista kuivahtaneita pyörylöitä uunissa 10-12 minuuttia. Anna jäähtyä.

Irroita macaronit paperista ja etsi jokaiselle suurinpiirtein samankokoinen pari.

Pursota täytettä puoleen kuorista, laita kannet päälle ja nauti.

Perusmakujen äärellä Itäkeskuksessa

Tänään testasimme kafruni kanssa Itäkeskuksen ravintolamaailman saarekkeen, jonne en olisi varmaan eksynyt, ellen olisi kuullut muutamia positiivisia arvioita paikasta.

Itiksen Suola & Pippurilla (Kauppakeskus Itäkeskus, Bulevardi, 2. krs) ei ole mitään tekemistä aikoinaan Krunikassa sijainneen Suola ja Pippuri-nimisen ruokaravintolan kanssa, vaikka sielläkin tarjoiltiin suomalaisen keittiön antimia.

Pariloitu maksa oli kypsyydeltään liki täydellisesti. Sen kanssa paistettu sipuli, pekoni, smetana, puolukat ja pottumuussi toimivat yskimättä.

Jälkkärilistalta valitsin köyhiä ritareita, jotka oli maustettu kanelilla. Nam.

Suola & Pippurin miljöö nyt on mitä on, mutta sapuskat siellä ovat mainioita. Eikä maksa paljon: safkat ja 24 senttiä punkkua kustansivat alle 30 euroa.

Amazing Grace ja muita häähupsutuksia

Toissapäivänä Kulinaarimurulaan pystytettiin kuninkaallisten häiden kisastudio, jota varten taannoiselta Lontoon reissulta tuli hankittua tarvike jos toinenkin.

Väriteeveelähetystä seurattiin perin hartaina ja monarkiaa kritisoimatta. Morsian oli kaunis, sulhasen silmät vilkkuivat, hääväellä oli hassuja hattuja, ennustuksista huolimatta ei satanutkaan ja kirkossa oli ehkä ninjanunna!

Vihkiäisissä on brittiläiselle monarkialle epätyypillisen leppoisa tunnelma. Hääpari vaikutti umpirakastuneelta ja seremonioita töllötellessä tuli useampaan otteeseen samanlainen fiilis kuin Disneyn prinsessaleffoja katsoessa.


Siirappiin toi kuitenkin hilpeää särmää 3-vuotias Grace van Cutsem. Eipä ehtinyt hirveästi virrata vettä Thamesissa, kun tämän ääniherkän ja hymyttömän morsiuslapsen kuvaa jo istutettiin toinen toistaan riemastuttavampiin yhteyksiin.

Gracelle on ehditty perustaa useita fanisivuja Facebookiin. Tosin Pippa Middletonin istumalihasten palvontaan keskittyviä sivuja taitaa olla vielä enemmän.


Asiaan eli kisastudioon, joka oli koristeltu asianmukaisesti lipuilla ja ilmapalloilla. Union Jack-teema oli hallitseva myös kattauksessa. Lisäksi pöydällä oli Williamin ja Catherinen kuva sekä Yrjö VI:n kruunajaisten kunniaksi valmistettu voirasia vuodelta 1937.


Juomapuolella brittiläistä meininkiä loivat edesmenneen kuningataräidin lempigini sekä Pimm's, jota nautittiin jäiden, sitruunalimpparin, mansikoiden, appelsiini- ja kurkkusiivujen kanssa. Teetä joimme myös sekä englantilaisia siidereitä ja vaaleanpunaista shampanjaa.


Hääparin naamoilla koristetulle tarjottimelle oli kasattu prinssinnakkipiiloja sekä kurkku-vesikrassitäytteisiä pikkusandwicheja.


Tarjolla oli myös ruokalajia nimeltä Eggs Drumkilbo. Sitä on syöty muiden muassa kuninkaallisilla hääaamiaisilla vuonna 1973 (prinsessa Anne ja Mark Phillips) sekä vuonna 1986 (prinssi Andrew ja Sarah Ferguson). Munapöperön kerrotaan olleen myös kuningataräitivainaan herkkua.

Tuunasin reseptiä hiukan, sillä hummeri oli pyörryttävän hintaista. Korvasin sen jättikatkaravun pyrstöillä, joita marinoin yön yli hummerifondissa.


Makeiden palojen painikkeena meillä oli Chasen valmistamaa lippusinetöityä seljankukkalikööriä, jonka pohjana on potuista tehty vodka. Juoma on hirmu imelää, mutta sitä voisi kokeilla sekoittaa giniin, kuten The New Sheridan Club-blogissa ehdotellaan.


Likööriä naukkailimme snapsilaseista (niistä jotka onnistuin kuljettamaan ehjinä Lontoosta Helsinkiin), joissa komeilivat juhlaparin nassut. Seljankukkajuoman kanssa natustelimme Biscuiteers-leipomon sööttiin rasiaan pakkaamia hääkeksejä.

Varsinaisten kekkereiden kakut olivat mallia palkintosonni-, mutta upeista käsinkoristelluista kekseistäkin kehrättiin kisastudiossa paljon riemua.


Keksien joukossa oli lippuja, kruunuja (His & Hers, obviously), Westminster Abbey, hääkakkuja ja -pukuja, korkokenkiä, vaunuja...


...sekä tietysti se kuuluisa kihlasormus, jonka aito kopio kimalteli myös yhden kisastudiolaisenkin sormessa.


Keksikruunuja kokeiltiin tarjotinpäihinkin. Hyvin sopivat.


Oikein sopiva oli myös yybermagee juhlasilinteri, jonka toin tuliaisena kisakatsomomme karvakaverille. Kuvan ottaminen vaati kärsivällisyyttä sekä monta palaa prinssinnakkia, mutta eläintä ei vahingoitettu kuvausten tahi häälähetyksen aikana.

Sikamaisen ihana Lontoo

Vietimme viime viikonlopun ystäväni kanssa Lontoossa erittäin hyvin syöden sekä hääkisastudiotarvikkeita hamstraten. Kuninkaallisiin häihin on enää neljä yötä ja täällä ollaan valmiina!

Retkeä varjostivat vain meikäläiseen iskeneet ryskäyskä ja räkätauti. Ruokaturistina ei ole kiva olla, jos makuaisti on pikkuisen rempallaan. Mutta yrityksen puutteesta meitä ei ainakaan voi syyttää.

Hotellimme läheltä löytyi oivallinen iltapalapaikka, Byron (75 Gloucester Road). Kyseessä on kunnon burgereita tarjoilevan ketjun yksi toimipiste, jonka maistiaisten perusteella Byronia rohkenee suositella.

Nimikkohampurilaisessa oli pekonia sekä tomaattipohjaista soossia ja lisuke-coleslaw maistui lähes yhtä hyvältä kuin omatekemä. Harkitsin ensin tilaavani kasvisburgerin pekonilla, mutta en sitten tohtinutkaan.

Yön yskimisen jälkeen käynnistelin konettani Cafe Forumin (146 Cloucester Road) semituhdilla pekoniaamiaisella. Brittein saarilla peksussa on positiivisella tavalla ihan eri meininki kuin meillä myytävissä siivuissa. Miten ne sen tekevät?

Brekun jälkeen hajaannuimme matkakumppanini kanssa: minä Portobello Roadille, kafru Oxford Streetille. Olen kuljeskellut Portobello Roadilla viimeksi palttiarallaa parikymmentä vuotta sitten, mutta antiikkia ja "antiikkia" kauppaavia putiikkeja tuntuu olevan ihan yhtä paljon kuin silloinkin.

Kadun varrelle mahtuu myös mukavia pubeja, joissa pystyi virvoittamaan hahmoaan makoisilla siidereillä ja ihastelemaan löytöjään (tosi ajankohtaista Eating Royally-keittokirjaa sekä Yrjö VI:n kruunajaisten kunniaksi valmistettua voirasiaa vuodelta 1937).

Roinan lisäksi Portobello Roadilla myydään myös hedelmiä ja vihanneksia sekä mielenkiintoisia pikkusyötäviä.

Tarjolla oli myös haisevia juustoja. Lankesin melkein ostamaan tuotetta nimeltä Stinking Bishop, mutta onnistuin malttamaan mieleni.

Treffasimme reissukaverini kanssa pubissa nimeltä The Hog in the Pound (28 South Molton Street), jossa lounastimme. Possumakkarat olivat hirmu hyviä, mutta ne oli kieltämättä aseteltu muussiin melko erektiivisesti.

Iltaruokintaa varten olimme varanneet pöydän St JOHN Bar and Restaurantista (26 St. John Street). Tämä Anthony Bourdaininkin fanittama kuppila löytyy sijalta 41 tällä viikolla julkistetulta maailman parhaimpien ravintoloiden listalta ja se on saanut yhden tähden Micheliniltä.

Saimme varauksen vasta puoli yhdeksitoista. Jotkut pöperöt oli saapuessamme viivattu jo menulta yli, koska tykötarpeet olivat loppuneet. Snadisti harmitti, kun en saanutkaan alkuun paahdettua luuydintä. Toisaalta, pekonista, sydänsimpukoista ja lava breadista rakennettu annos oli aikamoista herkkua kera shampanjan.

Pääruoaksi otin vasikkaa sekä sardelleilla ja sipulilla maustettuja parsakaaleja. Ihanalta kuulostavaa possun poskea ei valitettavasti ollut enää saatavilla.

Lisukkeiksi tilasimme sping greensejä sekä uusia pottuja, mutta emme jaksaneet nakertaa valtavasta kulhollisesta kuin murto-osan.

Jälkkäriksi nautin pirteää omenasorbettia ja shotin puolalaista Żubrówka-vodkaa. Jos ihmiset joisivat enemmän Żubrówkaa, niin eipä tarttis juuri ruoansulatusjogurtteja lusikoida.

St. JOHN on rakennettu vanhaan savustamoon ja siellä on konstailematonta ruokaa eikä jäykistelystä tietoakaan. Tykästyin kapakkaan niin, että ostin mukaani paikan kuuluisan keittokirjan Nose to Tail Eating: A Kind of British Cooking.

Joku muukin on innostunut opuksesta oikein toisissaan. Nose To Tail At Home-blogia pitävä kotikokki on tehnyt kaikki kirjan (ja ilmeisesti myös sen jatko-osan) reseptit. Respect!

Ulkomailla ollessa on kiinnostavaa pyöriä paikallisissa ruokakaupoissa. Hyllyillä on maailman pienentymisen ansiosta aika paljon samoja juttuja kuin kotonakin, mutta jotain jännää tulee aina bongailtua...

...kuten Gordon Ramsayn naamalla myytävää Seriously Good-spaghettikastiketta. En ehkä ostaisi.

Isänmaallista paahtoleipää! Tästä kaverini innostui minua enemmän ja tunsi aivan pakottavaa tarvetta roudata leipäpussi Suomeen. Paketti on kyllä upea.

Itse höpsähdin perversseihin töhniin eli rahtasin muassani purkilliset Bovrilia ja Marmitea.

Harrodsin Food Halls-osastolta (jossa voisi viettää viikon, ellei tungos ahdistaisi) löysin mahtavia hääkeksejä (niistä lisää myöhemmin) sekä huikopalaksi viehkon Mr Porky Pien.

Lauantaina vietimme aamupäivän Borough Marketilla ja illalla suuntasimme kohti Chinatownin aasialaisia ruokaloita. Tovin kiertelyn jälkeen illallispaikaksemme valikoitui vietnamilainen ravintola, jonka nimi taisi olla Vietnamese Restaurant.

Palvelu oli lievästi sanoen rivakkaa ja pöperöt hyviä sekä edullisia. Tässä mahtavan minttuisia jättikatkoja riisipaperiin rullattuina.

Rapeita ja rasvaisia possunlihanyyttejä.

Paistettuja nuudeleita, kampasimpukoita, mustekalaa, jättikatkarapuja ja vihanneksia.

Possuvartaita, vihanneksia ja minttua, joita käärittiin itse taustalla pötkötteleviin riisipapereihin.

Sunnuntaina ennen lähtöä kävimme vielä dim sumeilla yhden tähden Yauatchassa (15-17 Broadwick Street), jonne myös olimme varanneet pöydän etukäteen.

Paikka täyttyi nopsasti ja asiakaskunnassa oli todella paljon aasialaisia perhekuntia. Vaikka valtaosa tenavista käyttäytyi moitteitta, oli joukossa myös kirkuvia kääpiöitä. Häly liudentui tehokkaasti, kun sitä kuunteli vaaleanpunaisten shampanjalasien läpi.

Dim sumit olivat pirun hyviä. Tässä hummerilla ja pinaatilla täytettyjä jiǎozi-palleroita, muhevan sikamaisia char siu-pullia ja sienitäytteistä cheung funia.

Paistettuja tarokakkuja, joiden koostumusta syömäkaveri vertasi porkkanalaatikkoon.

Katkaravuilla ja possunlihalla täytetyt viisimaustetut jiǎozit sekä rittisevän rapsakat ankkarullat hoisin-soossin kanssa tarjoiltuina.

Jälkiruoaksi söin mandariinin makuisen pikkuleivoksen (joka oli itse asiassa aika iso) ja mandariinisorbettia.

Ostin Yauatchasta mukaan 12 erimakuisia macarooneja, jotka kärsivät melkoisia kuljetusvaurioita matkalaukussani. Onneksi hajoilu ei vaikuttanut makuun.

Pääsiäistä silmällä pitäen tein myös suklaahankintoja: puoli tusinaa Cadburyn Creme Eggsejä ja jättipakkauksen Jeff de Brugesin munia.

Lontoo on vinkeä pitäjä, sieltä jäi kaikin puolin hyvä maku suuhun.

Makumatka mahtimarketille

Piipahdin viime viikonloppuna ystävättäreni kanssa Lontoossa. Yksi reissun kohokohdista oli vierailu Borough Marketilla.


Borough Market on foodien paratiisi. Sen verkkosivuilla oleva kuvaus "...it has become a haven for anybody who cares about the quality and provenance of the food they eat - chefs, restaurateurs, passionate amateur cooks and people who just happen to love eating and drinking." on helppo allekirjoittaa.


Rautatiesiltojen alle rakentunut kokonaisuus on ollut olemassa nykyisessä muodossaan kymmenisen vuotta, mutta alueella on tiettävästi myyty ruokaa satojen vuosien ajan.

Markkinoilla vierähtäisi oikein helposti koko päivä. Ruokaakin saisi aamiaisesta välipalojen ja lounaan kautta illalliseen.


Nautimme matkakumppanini kanssa aamiaisen Maria’s Market Caféssa. Kuppila on erityisen kuuluisa bubble and squeak-nimisestä eväästä, jossa on pannulla paistettua pottumuussia ja kaalia. Sen kanssa kun vetäisi pekonia, munia ja black puddingia, niin eipä jäänyt nälkä suolenmutkiin kurnimaan!

Jämäkän aamupalan jälkeen tyydyimmekin sitten syömään lähinnä silmillämme.


Ja silmänruokaa riitti. Tältä tiskiltä olisi saanut mukaansa kokonaisia luomuankkoja ja -hanhia sekä hanhenmunia. Ihan luksusta.


Täällä päin Eurooppaa meikäläisittäin tuontitavaraksi laskettavat kalat, kuten meriahven tai merikrotti, ovat lähiruokaa. Jännää.


Paistettujen jättikatkarapujen maustamiseen oli tarjolla mukavannäköisesti pullotettuja öljyjä.


Myynnissä oli jo uuden sadon raparperia...


...ja parsaa!


Tuoretavaraa sekä hyperhyviä paahdettuja tomaatteja.


Grillatut juustoleivät houkuttelivat, mutta ei puhettakaan että sellaisen (tai edes puolikkaan sellaisen) olisi kyennyt syömään puoli tuntia aamiaispekonien ääreltä poistumisen jälkeen.


Englantilaistyyppiset piiraat ovat kiehtoneet minua siitä asti, kun luin ensimmäiset Viisikkoni. Tässä Pieministerin tarjontaa.


Vitriinissä illisteli myös herkulliselta vaikuttavia Kate & Wills-piiraita.


Hääparin nimissä myydään ihan kaikkea muutakin mahdollista. Kuten teetä...


...ja siideriä. New Forest Ciderin hääsiiderin omput on poimittu Katen kotikylästä.

Totuuden nimissä on myönnettävä, että yksi Lontoon retken keskeisistä tarkoituksista oli rekvisiitan hankkiminen 29.4.2011 pidettävien kuninkaallisten häiden kisastudioon. Tavaraa todellakin löytyi, mutta niistä lisää myöhemmin :-)


Myös The Cake Holen täytekakku oli koristeltu juhlavärein.


The Cinnamon Tree Bakeryn pöllökeksit olivat hurjan sööttejä.


Makealta osastolta löytyi myös valehtelematta keskikokoisen koiran pään kokoisia marenkeja, hillopullia ja hurmaavia macaron-leivonnaisia.

Lorvimme Borough Marketilla parisen tuntia ja näimme vaikka mitä, mutta paljon jäi varmasti kokematta. Viinimyymälät, pubit ja ruokaravintolat jätimme suosiolla väliin. Seuraavalla kerralla sitten.

Alueella kierrellessä mieleen pullahtivat moneen otteeseen suunnitelmat Helsingin Tukkutorin Hyvän ruoan keskuksesta. Olisipa kertakaikkisen mahtavaa, jos sinne onnistuttaisiin luomaan Borough Marketia vastaavat puitteet!