C on parasta A-luokkaa

Blogin päivitystahti ei kyllä päätä huimaa ja kaikista juttuaihioiden asioista tuntuu kuluneen viikkotolkulla aikaa. Paitsi että visiitistäni ravintola C:ssä (Rautatienkatu 20, Tampere) on kulunut jo puolitoista kuukautta. Aika rientää kuin hirvi!

Kävin C:ssä ensimmäistä kertaa vasta nyt, vaikka paikka on ollut tu duu-listallani siitä saakka, kun ihastuin heidän kampsimpukoihinsa porkkanapyreellä vuoden 2012 Taste of Helsingissä. Samasta tapahtumasta mieleen ovat jääneet myös ceeläisten vitsailut tamperelaisesta ABC-ketjusta, jonka muodostavat samalla kadulla sijaisevat C, Bertha ja Ale Pupi.

Alkuun siemailin erinomaisen makuista Kyrö Distilleryn Napue-giniä ja napostelin toinen toistaan herkumpi keittiön tervehdyksiä.

Kuivattua hirven sydäntä, pikkelöityjä voikukan nupppuja, maitohormaa ja savustettua ranskankermaa.

Keittoa paahdetusta maa-artisokasta omenankukkien ja siitepölypalleroiden kanssa.

Graavikuhaa, laventelivaahtoa, palsternakkalastuja ja varkautelaista kaviaaria.

Makeaa pähkinäleipää ja oikeeta voita.

Ensimmäiseksi varsinaiseksi ruokalajiksi valitsin savuriisirisottoa, joka vaikutti jo paperilla kiinnostavalta. Maistettuani risottoa minulta meinasi päästä itku, sillä se oli aivan sanoinkuvaamattoman ihanaa.

Jos risottoa olisi pakko määritellä jollain kuvaavammalla termillä, niin saattaisin äityä kehumaan sitä isoilla kirjaimilla JÄRISYTTÄVÄN HYVÄKSI!

Risoton riisit oli savustettu ennen kypsennystä ja liemenä oli käytetty koivunmahlaa. Tajunnan räjäyttävän eksölentti annos oli koristeltu tuhkatulla purjolla ja pikkuriikkisillä koivunlehdillä. Parasta risottoa aikoihin!

Väliruoaksi sain raumalaisista mustaherukoista tehtyä granitea kera lempääläisistä mustaherukoista valmistetun vaahdon. Jokainen lusikallinen oli täyttä tavaraa.

Pääruoaksi söin oikein maistuvaa karitsaa. Lautasella oli lapaa ja kieltä seurassaan juuriselleriä ja punajuurta eri muodoissa sekä krassilla ryyditettyä maustevoita. 

Lampaan kaverina toimi oivallisesti Candiallen Chianti Classico 2007, jonka etiketissä komeilee SE piikkisika, joka on syypää saman firman Ciclope-viinipulloa koristavan koiron puhjenneesen silmään.

Esijälkkärinä oli minttusuklaakeksi ahomansikoiden ja toffeen kanssa. Mansikat ja minttusuklaa eivät olleet omaan makupalettiini parhaiten sopiva yhdistelmä, mutta itse keksi oli kyllä namia.   

Nannaa oli myös jälkiruoka, josta löytyviä lukuisia elementtejä (lakua, kermahyytelöä, hillasorbettia, salmiakkikreemiä, lakritsimoussea, tervakastiketta, salmiakkimarenkia, hilloja ja lakukaviaaria) ensi alkuun hiukan kummastelin. Turhaan, sillä ne soivatkin yllättävän nätisti yhteen.

Jälkkäriviini Cleto Chiarlin Centenario Amabile Lambrusco Grasparossa di Castelvetro oli kuivempaa kuin aiemmin nauttimani lambruscot. Sitä voisi kuvitella lirppivänsä esim. ämpärillisen kauniina kesäiltana.

Finaalisuklaat.

Kyrö Distilleryn Napue passaa myös digestiiviksi.

Sapuskat, pari kaatoa chiantia, lasillinen lambruscoa sekä giniä alkuun ja loppuun maksoivat muutamaa senttiä vaille 101 euroa eli varsin kohtuullinen korvaus näin laadukkaista eväistä. Illan tähti oli ehdottomasti savuriisirisotto ja erityismaininnan ansaitsevat myös Klaus Haapaniemen Iittalalle kuvittamat Taika-sarjan lautasten käyttö.

Kulinaarimurula kiittää, niiaa sekä suosittelee C:tä lämpimästi kaikille Tampereen kävijöille ynnä natiivimanselaisille!