9. kesäkuuta 2011

Aurinkohella ja pari muuta juttua

Osallistuin eilen yhdessä parinkymmenen muun polkkaavan kansalaisen kanssa erään mediatoimiston järjestämään ruokablogi-iltaan. Paikalla oli bloggaajien lisäksi myös muutamien yritysten edustajia.

lapin_kulta_solar_kitchen_restaurant_logo
Itselleni illan ohjelman kiinnostavin osio oli Lapin Kulta Solar Kitchen Restaurant, josta paikalle oli saapunut tarinoimaan Antto Melasniemi. Hänet tunnetaan Ateljé Finnen ja Kuurnan omistajana sekä HEL YES!-konseptin ideoijana.

antto_melasniemi
MacMelasniemi taisteli Windowsia vastaan ja voitti.

Keittimien toiminta perustuu laajoista peilimäisistä pinnoista kokkausastiaan heijastuvaan auringonvaloon, jonka ansiosta vesi kiehahtaa noin 8 minuutissa. Myös liha- ja kalaruokien kypsennys on mahdollista ja munien paistaminenkin onnistuu vaikka 15 asteen pakkasessa!

Melasniemen jakamien tiedotteiden mukaan Lapin Kulta Solar Kitchen Restaurant juhlistaa aurinkoa, gourmet-kokkausta, olutta taidetta ja elämää. Konseptilla on myös helyesmäinen sosiaalinen ulottuvuus, sillä aurinkohellalla kokattuja herkkuja syödään yhdessä pitkien pöytien äärellä eikä vieruskaveri ole välttämättä ennestään tuttu.

Tähän aurinkoiseen pop up-ravintolaan on voinut törmätä Milanossa huhtikuussa sekä Helsingissäkin jo pariin otteeseen. Elokuussa ravintola on avoinna Helsingissä parin viikon ajan - mutta vain aurinkoisina päivinä!


Iltapalan lisäksi saimme aikaan myös poikkeuksellisen vilkasta ajatustenvaihtoa, kun muutama ruokabloggaaja esitteli omia blogejaan ja kertoi suhtautumisestaan yritysyhteistyöhön. Keskustelu jatkui vielä Unelias kokki-blogissa.

Itse en ole vielä hahmottanut omaa kantaani tuotenäytteitä laajempaan yhteistyöhön yritysten kanssa. Näytteitäkin olen vastaanottanut vain sellaisilta lafkoilta, joiden tuotteita ostaisin joka tapauksessa muutenkin.

Eilisten kommenttien perusteella minua alkoi hiukan huolettaa, kuinka monet firmat vielä ihan oikeasti luulevat kykenevänsä kontrolloimaan omiin tuotteisiinsa kohdistuvaa kirjoittelua verkossa. Varmaan aika monet?

Ruokapolkkaajaskenen ulkopuolelta mukana menossa olivat myös ihanaiset Mimmi ja Peppi More To Love-blogista. Daamit kertoivat bloginsa alkutaipaleesta ja siitä, kuinka he ovat saamansa mediahuomion avulla päässeet tekemään työkseen juuri niitä juttuja, joita he haluavatkin tehdä. Kulinaarimuruja sydän More To Love.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...