24. marraskuuta 2010

Murun koeajo

Eilen pidimme pienimuotoisen ruokabloggaajattarien tapaamisen testaamalla Murun (Fredrikinkatu 41). Ehtoisana emäntänä varmistelin paikkamme tähän mukavasti nimettyyn ravintolaan jo hyvissä ajoin ennen sen avautumista.
Murusta jäi hyvä maku suuhun. Alkuun tilasin rouheaa maalaispateeta, jonka rakenteeseen pistaasit toivat hauskaa rouskuvuutta. Tykkäsin myös annoksessa olleista marinoiduista sienistä.
Pääruoaksi otin punaviinirisottoa ja ylikypsäksi haudutettua possunposkea. Kummassakaan ei ollut mitään vikaa, risotto oli muhevaa ja possu unelmamureaa.
Jälkkäriksi söin pistaasijäädykettä ja hapankirsikkahilloketta. Pistaasi maistui hyydykkeessä todella intensiivisesti ja kirsikat sopivat sen kanssa mainiosti yhteen.

Murun lista on näköjään vaihtunut eli uusia tarjoomuksia on päästävä kokeilemaan mahdollisimman pian. Vaikka paikkaa on jo ehditty kritisoida muka liian pienistä annoksista ja vajaista viinilaseista, niin suosittelen ravintolaa varauksetta.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...