Merkkipäivänään matkoilla

Kävin täyttämässä neljännentoista kerran 27 vuotta Pietarissa. Edellisen kerran siellä vieraillessani kaupungin nimi oli Leningrad, joten päivitysvisiitti oli tarpeen. Venäjän viisumin hankkimisessa on omat kommervenkkinsa, mutta suuri ja mahtava Pietari on kyllä pienen vaivan väärti. Ja sinne pääsee Helsingistä kätsysti junalla muutamassa tunnissa.

Vaikka pakeninkin syntymäpäiväjuhlia itäisille maille, juhlistimme matkakumppanin kanssa pyöreitä vuosiani nauttimalla imeliä leivonnaisia (seuralaisen kakku maistui mustaherukalle, oma palani oli suklainen ja kirsikkainen) ja shampanskojea.

Venäläiset eivät voisi vähemmän välittää EU:n tuotesuojista, joten paikallista kuoharia kutsutaan yhä rinta rottingilla shampanjaksi. Kuiva shampanskoje oli mukiinmenevää synttärijuomaa...

...varsinkin kun lasiin lisäsi sööttejä ♥ jääpaloja, sillä kylmää tai edes viilennettyä juomaa ei sattunut löytymään. Sydänjäät täyttivät tarkoituksensa, sillä kuivinkin venäläinen shamppis on huoneenlämpöisenä aika makeaa.

Neuvostoaikaista rakennuskulttuuria henkivässä hotellissamme pystyi täyttämään päivittäisen sokeritarpeensa jo aamiaisella. Tarjolla oli yltiösuloisia pikkupannareita ja kondensoitua maitoa. Buffasta löytyi kyllä tuhtia suolaistakin syötävää: paistettuja perunoita, makkaroita, höyrytettyä ohraa sekä tietenkin kaalia ja punajuuria.

Venäläisen keittiön parhaimmistoa edustavat gruusialaiset ruoat. Olen sen verran vanhanaikainen, että puhun edelleen Gruusiasta enkä Georgiasta. Gruusia nyt vain maistuu suussani paremmalta.

Nautimme erinomaisen gruusialaisen illallisen tunnelmallisessa Ket-ravintolassa (Stremjannaja ulitsa 22, lähin metroasema Majakovskaja).

Alkuun natustelimme jumalaista lämmintä juustoleipää, hatšapuria.

Hatšapurien jälkeen pöytään kannettiin niin ikään juustolla täytettyjä varennikeja. Ne muistutavat pelmeneitä, mutta ovat jonkin verran kookkaampia.

Superjuustoiset varennikit olivat ihan mielettömiä ja pystyimme melkein kuulemaan verisuontemme tukkeutuvan.

Pääruoaksi otin possušašlikin. Se tarjoiltiin persiljan, punasipulin ja granaattiomenan siementen sekä kipakan soossin kanssa. Sika oli maukasta ja seuralainenkin tykkäsi kanavartaastaan. Jälkiruokiin emme sitten enää venyneetkään.

Ket on kohtuuhintainen paikka. Kahden hengen syömät ja juomat (gruusialaista punaviiniä, olutta ja vodkaa) maksoivat alle 60 euroa. Kulinaarimurula suosittelee lämpimästi!

Edullista vatsantäytettä saa myös Teremokeista, joissa myydään blinejä kaikilla kuviteltavissa olevilla lisukkeilla.

Rasvaisuudessa nämä ohukaiset eivät häviä paksummille tattariblineille. Maku sen sijaan poikkeaa hiukan meikäläisestä standardiräiskäleestä taikinassa käytetystä hiivasta johtuen.

Testaamani mätiblinit sekä pekoni-ruohosipuli-smetanaletut olivat herkkua. Myös matkakumppani tykkäsi omista jauhelihaisista ja kana-juustotäytteisistä versioistaan.

Ison plussan Teremokit ansaitsevat siitä, että niistä saa ruokajuomaksi olutta. Se on hienoa, varsinkin kun parissa baarissa jouduimme juomaan akuuttiin janoomme vodkaa oluen ollessa loppu!

Teremok on paikallinen vastine kansainvälisille pikaruokaketjuille ja ainakin minun mielestäni letut voittavat bigmacit selkeästi. Mutta milloin ilmestyvät sultsina- ja rönttöskioskit suomalaiseen katukuvaan?

Neuvosto-Leningradin kaikuja kävimme kuulostelemassa Sytnyin torilla (Sytninskaja ulitsa 14, lähin metroasema Gorgovskaja), jossa menneen maailman puitteet ovat yhä pystyssä. Hallissa päivystävät edelleen valkotakkiset myyjät, mutta ostettavien tuotteiden arsenaali on laajentunut.

Kuvia smetanasta nestettä suodattavista valkotakkitädeistä, lihatiskeillä pötköttävistä muhkeista sianpäistä tai painovoimaa uhmaavista valtavista etikkasäilykekeoista en valitettavasti saanut napsittua, vaikka pyytelin nätisti kuvauslupaa lukiovenäjälläni. Eräskin puotipuksu sammutti vitriinistään mielenosoituksellisesti valot, kun havaitsi meikäläisen kameroineen.

Ulkokojuissa oli myynnissä muiden muassa makkaroita sekä leipää ja makeita leipomuksia. Lähestyvän pääsiäisen ansiosta pullapuodeista olisi saanut komeasti koristeltuja kulitsoja.

Torikeikan jälkeen seikkailimme lumisateessa Pietari-Paavalin linnoitukseen, missä pakenimme myräkkää rakettimuseoon. Se osoittautui kiinnostavaksi paikaksi, josta bongasimme aidon kokoisen Sputnikin, öljyvärimaalauksen avaruuskoira Laikasta sekä tuubitolkulla kosmonauttiruokaa. Lennä Juri Gagarin!

Pietarista jäi mieleen myös Iisakinkirkko, jonka edustalla on ollut Leningradin piirityksen aikoihin aikamoinen kaalimaa.

Ennen paluumatkaa söimme Finljandskii vokzalin ravintolassa ei-niin-kovin-kevyttä kenttälounasta. Lihapiirakan tyyppinen beljashi-mätökäs ja tuhdin majoneesinen "salmonellasalaatti" ajoivat asiansa, seuralainen tosin pitäytyi pelkissä pasteijoissa. Se oli fiksu veto, sillä salaatti oli pääepäilty meikäläisessä pari päivää jyllänneen vatsataudin aiheuttajaksi.

Perinteitä kunnioittaen harrastin vodkaturismia ja toin Pietarista muassani kiintoisaa koivunkukintovodkaa sekä Tsarskaja vodkan jämät. Ja tietenkin shampanskojea.

Ruokatuliaiskassiin hankin mahtisulatejuustoja (herkkusieni ja kinkku), kuivattuja kalmarinapoja, ihania hapankurkkuja sekä etikkasieniä. Minulle suositeltua Pobeda-karpalosuklaata en ahkerasta etsimisestä huolimatta löytänyt.