21. syyskuuta 2007

Retroruokaa

Kerroin muutaman postauksen takaisessa kouluruokajutussa edessä häämöttävästä retrokokkauskurssista. Nyt olemme sitten työkavereiden kanssa saaneet Uudenmaan Martoilta perehdytystä 1970-luvun kotiruokain valmistukseen. Marttojen herkullisista ohjeista olen höyrynnyt ennenkin. Hyvää on helppo kehua.

Eilisiä slovareitakin on likimain mahdotonta parjata. Kokkauslistalla oli lihasoppaa, kaalipiirakkaa, silakkalaatikkoa, uunikyljyksiä sinappikermassa sekä -taddadadaa- tillilihaa.

Kaikki sapuskat maistuivat ihanalle ja lapsuudelle, mutta erityisesti tilliliha oli niiiiiiin hyvää, että se vei kielen mennessään. Totta kuin kirkon rotta ja aikuisten oikeesti ja avaimet & lukko!
Tarvitset:
1½ kg naudan (luullista) lapaa tai etuselkää
1½ l vettä
porkkanan
sipulin
merisuolaa

Kastikkeeseen tarvitset:
3 rkl voita
4 rkl vehnäjauhoja
5-6 dl lihan keitinlientä
1-2 tl etikkaa
1-2 rkl sitruunanmehua
1-2 tl sokeria
(suolaa)
puskan tilliä

Tee näin:
Huuhtele lihapalat. Lämmitä vesi kattilassa. Lisää liha sekä paloiteltu porkkana, lohkottu sipuli ja pari ropsausta suolaa. Keitä miedolla lämmöllä kunnes liha on kypsää (30-40 minuuttia lihapalojen koosta riippuen).

Kaada liemi siivilän läpi toiseen astiaan. Poista mahdolliset luut (luuytimen voit myös kaivella mukaan makua antamaan) ja paloittele lihat suupaloiksi.

Aloita soossin tekeminen sulattamalla voi kattilassa. Hämmennä sekaan vehnäjauhot ja anna niiden kypsyä tovi (älä ruskista jauhoja, kastikkeen tulee olla vaaleaa). Lisää keitinlientä pienissä erissä koko ajan vatkaten, kunnes kastike on sopivan sakeaa (älä tee liisteriä).

Mausta soossi hapanimeläksi etikalla, sitruunanmehulla, sokerilla sekä tarvittaessa suolalla. Lisäile makuaineita pieninä annoksina ja maistele välillä. Kruunaa kastike silputulla tillillä.

Yhdistä lopuksi lihapalat ja kastike. Nauti pottumuusin tai kuoriperunoiden kanssa. Santsaa. Ja lautasen saa nuolla.

5 kommenttia:

Polkkapossu kirjoitti...

Nyt käy kateeks. Tilliliha on herkkua, enkä edes muista, koska olisin sitä viimeksi tehnyt. Vanhoissa kunnon kastikeohjeissa on muuten se hyvä puoli, että hyvin usein on lisätty hieman etikkaa. Antaa säväriä kastille kuin kastille.

Anonyymi kirjoitti...

Peljästyttävää. Mutta jos joskus tarjotaan, en ehkä heittäydy tuulen vietäväksi, vaan kokeilen. Minusta ei kyllä tuohon olisi. Hui.

Jaana kirjoitti...

Polkkis, tein tillilihaa ensimmäsitä kertaa itse ja voin vakuuttaa, ettei se jäänyt viimeiseksi. Ja totta turiset etikan sopivuudesta soossien maustamiseen - vanhan kansan kastikkeet kunniaan!

S&T, eiköhän me saada tillilihatalkoot aikaiseksi tämän syksyn aikana :-)

Anonyymi kirjoitti...

Eikun huomenna kauppaan hakemaan tilliliha aineksia, ihan pakkopakko, naminamimaiskis!

Jaana kirjoitti...

Ano, onnea matkaan! Et varmasti tule pettymään :-)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...