Ahvenähky Ahvenanmaalla

Pitipä ihan luntata allakasta, että milloinkas minä oikein pyrähdinkään potkurinorralla viikonlopun viettoon Ahvenanmaalle (vai olisiko oikeampi muoto Ahvenanmaahan, vrt. Thaimaahan?). Eipä siitä sitten ollutkaan kuin reilut pari kuukautta, mutta tähän(kin) aikaan vuodesta aika rientää kuin hirvi!

Pääsyynä Ålandin visiittiin oli pitkäaikainen haluni käydä paikan päällä Smakbynissä (Slottsvägen 134, Kastelholm), jonka herkkuja pääsin maistelemaan jo muutaman vuoden takaisessa Taste Of Helsingissä, jossa mukana oli Smakbyniä vuodesta 2012 saakka pyörittänyt ihastuttava Michael Björklund. 

Tykästyin Mickeen hänen kokkaillessaan Strömsö-ohjelmassa ja olin niin sanotusti onnesta soikeana sönköttäessäni hänelle jotain omalla tankeroruotsillani Taste of Helsingissä. Olisi ollut kiva nähdä hänet uudemman kerran omilla maillaan, mutta suureksi pettymykseksi isäntä ei ollutkaan paikalla Smakbynissa vieraillessani.

Pienoinen pettymys oli myös se, että olin liikenteessä väärin odotuksin. Olin mielestäni lukenut intterwebzistä, että Smakbynissä olisi tarjolla Micken seitsemän ruokalajin maistelumenu, mutta totuus osoittautui ihan toisenlaiseksi: sapuskat oli valittava joko suppeammalta bistromenulta tai laajemmalta iltamenulta. No eipä siinä mitään, piti vain järjestellä ajatukset ja odotukset uuteen asentoon.

Sekä ruoka- että juomalistalla paikalliset tuotteet ja raaka-aineet olivat ilahduttavan kattavasti edustettuina. Alkudrinksuksi valitsin Äppeltinin, josta löytyi Smakbynin oman tislaamon vodkaa ja mahtavaa omenalikööri Appleaudia sekä Grännasin jumalaista omenamehua. Tosi hyvää!

Amusena hörppäämästäni kukkakaalisopasta en muistanut ottaa kuvaa, mutta alkuun tilaamani noetun pihvicarpaccion sinappikreemillä, sipulilla, krutongeilla ja rucolalla ikuistin. Siitä jäi myös miellyttävä makumuisto.

Carpaccion kanssa siemailin pullollisen Open Water Breweryn oivallista Farmhouse Saisonia. Olisi halunnut kokeilla raa'an lihan kyytipoikana myös snapsilistalla ollutta mielenkiintoisen kuuloista kantarellisnapsia, mutta sitä ei ollut saatavilla.

Leipäannoksessa oli perushyvää näkkäriä ja oikein mukavan makeaa hedelmäistä ruisleipää.

Pääruokavalinta ahvenanmaalaisen karitsan ja ahvenanmaalaisten ahvenien välillä oli vaikea, mutta lopulta vaakakuppi kallistui kala-annoksen puolelle. Enkä katunut, sillä voissa paistetut ahvenet maistuivat erinomaisilta koukuttavan perunaterriinin kanssa. Onnistunut oli myös simpukkakastike, johon oli käytetty omaa Atlas & Aroma-viiniä. Ainoas miinus tuli annoksen valtavasta koosta: ruokaa oli sen verran paljon, että niiden imuroimisen jälkeen oli turha edes haaveilla jaksavansa syödä jälkkäriä.

Ahventen kaverina lirpin samaa Atlas & Aroma-omenaviiniä, jota oli lorautettu myös kastikkeeseen. Vaikka yleensä en ole hirveästi hedelmä- ja marjaviineistä innostunut, niin tämä kombinaatio toimi yllättävän nätisti.

Micke vaimoineen on jokunen vuosi sitten ostanut Tjudö Vingård Ab:n liiketoiminnan. Kävin Tjudön viinitilalla vuonna 2008 (samalla reissulla kävin muuten syömässä Åss Paviljongissa, jonka keittiömestarina Micke tuolloin toimi), jolloin sen johdossa oli vielä Ingmar Eriksson. 

Nyt Tjudön tilalta tuttuja juomia (muistathan taannoisen Ålvados-gaten, jonka jälkeen omenaviinan nimi mutettiin Apelbrandiksi?) valmistetaan siis Smakbynin tislaamossa paikallisia hedelmiä ja marjoja hyödyntäen. Ryhmille järjestetään ennakkotilauksesta tuotemaistiaisia ja tutustumiskierroksia tislaamoon.

Jälkiruoan siis skippasin, mutta tilasin digestiiviksi moukun Röd Granit-kirsikkalikööriä, joka osoittautui varsinaiseksi kirsikkapommiksi. Kirsikat maistuvat liköörissä todella intensiivisesti ja makeuttakaan ei ollut liikaa. Ahvenanmaan lentokenttäkioskista lähti manner-Suomeen mukaan putelillinen Röd Granitia odottelemaan lähestyvän joulun sinihomejuustoja ja suklaita.

Smakbyn oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka paikallisista raaka-aineista valmisteuista syömistä ja juomista kiinnostuneille. Käyntiajankohta tosin kannattaa valita huolella. Itse havaitsin, että kesän turistisesongin ulkopuolella Ahvenanmaalle matkaaminen on hivenen haastavaa muiden muassa paikasta toiseen liikkumisen suhteen. Paikallisbussien liikennöintiaikataulut ovat harvat kuin Savossa ja se tuntuu lompakossa. Menomatkan pääsin kyllä linja-autolla Kastelholman linnan kupeeseen, mutta paluumatka Smakbynistä Maarianhaminaan piti taittaa tyyriisti taksilla.

Huomasin jämäsapuskoille tarkoitetut pahvipakkaukset liian myöhään.

Alkudrinkki, ruoat juomineen ja aterian päättänyt kirsikkalikööri maksoivat yhteensä karvan verran yli 70 euroa, mikä on mielestäni ihan käypä hinta. 

Aikaa Smakbynissä ruokailuun kannattaa varata reilusti, sillä meininki on kaikin puolin varsin verkkainen (lisäksi vettä piti pyytää kolmeen kertaan ennen kuin sitä muistettiin tuoda ja laskuakin sain odotella jonkun tovin). Mutta ruoista ja juomista en löytynyt moitteen sijaa, ja ahvenanmaalaista atmosfääriä täydensivät tulomatkalla bussin ikkunasta bongaamani lukuisat lampaat sekä viereisessä pöydässä spontaaneihin snapsilauluihin puhjenneet natiivit.