20. lokakuuta 2008

Ruoantekoruokaa

Makkaratalkoita varten piti keksiä pientä suuhunpantavaa, jotta suolet täyttyisivät sutjakammin. Mainosmaakarit olivat saaneet minut ostamaan järkyttävän nimistä, mutta syntisen hyvää Flora ruoka Maku Herkkusieni & valkoinen balsamicoa (taivutinkohan tuotetta oikein?), joten päätin kehitellä ruoantekoruoan uutuutta hyödyntäen.

Kehitelmäni ristin sieninapoiksi ja niistä tuli aivan älyttömän hyviä. Itiöemät maistuivat valmiissa leipäsissä vahvasti sienisekoitteen, herkkusienten ja erityisesti tattisinapin ansiosta.

Tattisinappia valmistaa ranskalainen Domaine Des Terres Rouges ja söpöjä pikkupurkkeja saa ainakin Hakaniemen hallin DeliDelistä.

Mutta oikeasti: ketkä juutanan ääliöt noille maitopohjaisille kasvirasvasekoitteille keksivät tuollaisia nimiä?


Tarvitset:
5 jumboherkkusientä
salottisipulin
oliiviöljyä
1,5 dl Flora ruoka Maku Herkkusieni & valkoinen balsamicoa
2 rkl tattisinappia
mustapippuria
desin verran mustaleimaista emmentalraastetta
maalaispatongin

Tee näin:
Laita uuni kuumenemaan 200-asteiseksi, väännä myös grillivastukset päälle.

Pilko herkkusienet pieniksi kuutioiksi. Silppua salottisipuli atomeiksi.

Freesaa sieniä ja sipulia öljyssä pannulla, kunnes nesteet ovat haihtuneet. Lisää joukkoon maitopohjainen kasvirasvasekoite ja anna kiehua kasaan.

Mausta seos tattisinapilla ja mustapippurilla.

Viipaloi patonki. Sekoita hieman jäähtyneeseen sieniseokseen juustoraaste. Lusikoi mössöä patonkiviipaleille ja nuketa napoja uunissa 5-10 minuuttia. Älä polta!

Tarjoile haaleina, kyytipojaksi sopii kylmä keskiolut.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...